Linturintamalla rauhallista

Maanantaina 28.10.2013 lounaasta lähestyi ”myrskymatalapaine” ja sade alkoi illansuussa. Lounaistuuli puhalsi päivällä 12-14 m/s ja yltyi yötä kohden. Päivällä oli vielä auringonpaistetta ja kierreltiin saarella, aamulla myös staijailin runsaan tunnin majakan suojassa. Kovat lännenpuoleiset tuulet pitävät lintumaailman varsin hiljaisena, tänään mainittavia mm.  34 pikkulokkia, 3 varpushaukkaa, ampuhaukka, isolepinkäinen ja hotellialueelle ilmestynyt varpunen – jo kolmas tänä syksynä.

ISOLEPINKÄISIÄ NÄKEE VIIKOTTAIN
ISOLEPINKÄISIÄ NÄKEE VIIKOTTAIN

Tiistaina 29.10.2013 yöllisen ”lounaismyrskyn” (keskituuli enimmillään 17 m/s) ja sateen jälkeen oli ihan mukava ulkoilupäivä. Tuuli oli vielä 13-14 m/s länsilounaasta ja taivas puolipilvinen, lämpöä 10 astetta. Staijia tunnin verran aamulla, muuten kiertelyä etelä- ja itäosassa. Merellä näkyi mm. 11 pikkulokkia, 12 mustalintua, 2 ruokkia ja lapasorsa, alleja n. 40. Saarikierroksella mainittavia isolepinkäinen, sinisuohaukka, pari peukaloista ja eteläkärjessä lenteli 3 merisirriä. Aamulla meidän ruokinnalla käväisi pariin otteeseen nokkavarpunen, arka oli. Sällylä lähti mantereelle ja saareen saapuivat Varesvuon Markus ja Minna.

KALA- JA NAURULOKIT VIIHTYIVÄT SIMONE-MYRSKYN AALLOISSA
KALA- JA NAURULOKIT VIIHTYIVÄT SIMONE-MYRSKYN AALLOISSA
NOKKAVARPUNEN PIILOTTELI SAUNAPIHLAJASSAMME
NOKKAVARPUNEN PIILOTTELI SAUNAPIHLAJASSAMME

Keskiviikkona 30.10.2013 jatkui länsituuli, aamulla 9 m/s mutta heikkeni illaksi. Puolipilvistä ja mukava ulkoilusää. Staijia aamulla runsas tunti, myöhemmin komppailtiin pääosa saaresta ja Outi kävi jälleen souturetkellä. Lintuja melko maltillisesti, mainittavimmat 63 muuttavaa pikkulokkia, 2 varpushaukkaa, pikkutikka, 3 kulorastasta, 7 tikliä ja ainakin 9 peukaloista.

SINISUOHAUKKOJEN MUUTTO ALKAA OLLA OHI
SINISUOHAUKKOJEN MUUTTO ALKAA OLLA OHI

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...