Lokakuisia lintuja

Torstaina 13.10.2016 tuuli oli kääntynyt pohjoiseen (3-6 m/s) ja ilma kylmennyt, enää 4 astetta. Taivas oli paksussa pilvessä ja merellä oli kova väreily. Nähtiin mm. uivelo, 180 allia, harmaahaikara, edelleen paikallisena nuori tundrahanhi kahden valkoposken seurassa, 2 taivaanvuohta, suopöllö ja petolintuja hiirihaukka, kanahaukka, 2 varpushaukkaa ja 3 ampuhaukkaa. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 8 tiltalttia, pajulintu itärannalla, mustapääkerttu, 2 isolepinkäistä, 55 peukaloista, 70 punarintaa, 16 pyrstötiaista, 4 kuusitiaista, lapinkirvinen ja lapinsirkku. Räkättejä oli parisataa. Kaikkiaan aika hiljaista kun näkyvää muuttoa ei juurikaan ollut. Illalla saareen saapui lisää lintuväkeä, mm. Kim Söderling ja Hilkka Lampén sekä Heidi Tammero.

MUUTAMA KUUSITIAINEN ON NÄHTY JOKA PÄIVÄ
MUUTAMA KUUSITIAINEN ON NÄHTY JOKA PÄIVÄ

Perjantaina 14.10.2016 oli edelleen pilvipoutaista ja heikkoa itätuulta, lämpöä oli aamulla vain 2.6 astetta ja päivällä 6 astetta. Näkyvyyttä haittasi väreily. Muuttavana nähtiin mm. kuikka, 72 metsähanhea, 125 määrittämätöntä hanhea, 60 allia, 4 varpushaukkaa, tuulihaukka ja sinisuohaukka. Saaresta löytyi mm. 3 harmaahaikaraa, tundrahanhi, 2 valkoposkihanhea, suopöllö, suokukko, taivaanvuohi, 2 isolepinkäistä, 6 kangaskiurua, 6 tiltalttia, 22 pyrstötiaista, 40 peukaloista, 80 punarintaa, 2 västäräkkiä ja lapinsirkku. Outi saapui illalla saareen, samoin lintuja katsomaan Jorma Hellsten ja Leena Tervaportti.

PUNATULKKUJA ON OLLUT MUUTTAVANA TAVANOMAISTA ENEMMÄN
PUNATULKKUJA ON OLLUT MUUTTAVANA TAVANOMAISTA ENEMMÄN

Lauantaina 15.10.2016 jatkui pilvinen ja kolea (5-6 astetta) sää, tuuli oli nyt kaakosta 8 m/s. Staijattiin ja kierrettiin koko saari, havaintoja olivat mm. 3 harmaahaikaraa, 85 metsähanhea, 50 valkoposkihanhea, 25 sepelhanhea, 17 varpushaukkaa, 2 kanahaukkaa, hiirihaukka, sinisuohaukka ja isofalco sp. Saaressa nähtiin mm. nuori tundrahanhi edelleen (2 valkoposken seurassa), isolepinkäinen, taivaanvuohi, 7 kangaskiurua, 4 tiltalttia, 13 pyrstötiaista ja yllättävimpänä varpuspöllö, jonka Kimmo näki koululla. Harmi kyllä lintu hävisi eikä löydetty uudelleen. Saaren 15. varpuspöllöhavainto.

NUORI TUNDRAHANHI JA PARI VALKOPOSKEA TEPASTELI KESNÄSIN TIELLÄ MEITÄ VASTAAN
NUORI TUNDRAHANHI JA PARI VALKOPOSKEA TEPASTELI KESNÄSIN TIELLÄ MEITÄ VASTAAN (kuva: Outi Sarjakoski)

Sunnuntaina 16.10.2016 oli edelleen pilvistä ja heikohkoa kaakkoistuulta (5-8 m/s), lämpöä oli 8 astetta. Staijia pari tuntia plus taas koko saaren komppaus. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 7 sepelhanhea, 63 valkoposkihanhea, 35 Anseria, 163 määrittämätöntä hanhea, uivelo, 7 varpushaukkaa, sinisuohaukka, tuulihaukka, ampuhaukka ja nuori muuttohaukka. Pattskärin kaakkoispuolen luodoilta löytyi syksyn ensimmäinen merisirri. Saaressa nähtiin mm. 3 harmaahaikaraa, nuori tundrahanhi edelleen, taivaanvuohi, 2 kangaskiurua, 6 tiltalttia, lapinsirkku, 2 isolepinkäistä, isokäpylintu, 45 peukaloista, 110 punarintaa, västäräkki, nokkavarpunen (koululla) sekä vielä 2 kivitaskua. Mantereelle lähti tänään paljon väkeä, lintuporukkaa saareen jäi lisäkseni ainakin Sällylä ja Kuusisto.

TASKUT OVAT TOISTAISEKSI OLLEET "VAIN" KIVITASKUJA
TASKUT OVAT TOISTAISEKSI OLLEET ”VAIN” KIVITASKUJA
PIENI KYY SÄHISI VIELÄ TÄNÄÄN KOMPOSTORIN TIELLÄ
PIENI KYY SÄHISI VIELÄ TÄNÄÄN KOMPOSTORIN TIELLÄ

Lisää kirjoituksia

Syyssateita ja syyslintuja

Torstaina 10.10.2024 oli sadepäivä, vettä tuli pääosan päivästä, mutta ei nyt sentään kaatamalla....

Syksyä – hanhimuuttoa, pikkurareja ja myrskykeliä

Maanantaina 7.10.2024 oli kaunis syyspäivä – aurinkoista, heikkoa (1-3 m/s) länsituulta ja lämpöä...

Upupa

Lauantaina 5.10.2024 palasin Outin kanssa takaisin Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, länsituulta 5-6 m/s...

Kuunvaihteen lintuja, lintuväkeä ja saarikisa

Maanantaina 30.9.2024 oli korkeapaine päällä ja heikko (2-4 m/s) tuuli vaihteli lännestä etelään....

Taas uusi laji Utölle!

Torstaina 26.9.2024 oli puolipilvistä, aamulla ja illalla sadekuuroja, ja lämpöä 16 astetta. Tuuli...

Melko rauhallista lintumaailmassa

Maanantaina 23.9.2024 oli edelleen aika vaatimatonta linturintamalla. Sää oli melkein kesäinen, pääosin aurinkoa,...