Loppukevään lajistoa

Maanantaina 23.5.2022 oli jälleen pilvetöntä ja aluksi heikkoa koillistuulta, joka kääntyi päivän aikana etelään (2-3 m/s). Lämpöä oli 11 astetta, saaressa oli jo melkein kesäinen fiilis. Staijia aamulla vajaa 4 tuntia ja saari kompattiin, Kesnäs huonosti. Merellä/muutolla nähtiin mm. 48 kuikkaa, 2 kaakkuria, 78 Gaviaa, 75 mustalintua, 17 ruokkia, 237 suosirriä, 2 suokukkoa ja 3 valkovikloa. Saaressa havaittiin mm. huuhkaja, 2 varpushaukkaa, tuulihaukka, 3 lapinsirriä, 2 merisirriä edelleen eteläkärjen luodoilla, 2 käkeä, törmäpääsky, luhtakerttunen, pensassirkkalintu, 3 sinirintaa, 3 keltavästäräkkiä ja naaras mustaleppälintu.

LUOTOKIRVISIÄ ON PESIVÄNÄ KOLME PARIA
LUOTOKIRVISIÄ ON PESIVÄNÄ KOLME PARIA
SUOSIRRIMUUTTO ON KÄYNNISSÄ
SUOSIRRIMUUTTO ON KÄYNNISSÄ

Haahkakoiraita oli kerääntynyt Svartbådanin ympäristöön jo noin 2300, kohta lähdössä sulkasatomuutolle. Tänään leikattiin eka kerran pihanurmikko ja tehtiin muutenkin paljon kotitöitä. Järvisen Mikko ja Anu sekä Koskisen Pirkko ja Timo lähtivät päivällä mantereelle, saareen saapuivat ’Gamlingarna’ eli Timo Nurmi, Hannu Hilke ja Rolf Karlsson.

PIKKUSIEPPOJEN MUUTTO ALKAA JO HIIPUA
PIKKUSIEPPOJEN MUUTTO ALKAA JO HIIPUA

Tiistaina 24.5.2022 oli taas kaunis kevätpäivä, turistikeli. Pilvetöntä, lämpöä oli 13 astetta ja aamulla lähes tyven, myöhemmin itäkaakkoista tuulta 6-7 m/s. Staijia n. 3 tuntia, mutta muutto oli vaisua. Koko saari kierrettiin. Mainittavia olivat mm. valkoposkihanhi, 2 kanadanhanhea, 11 kuikkaa, kaakkuri, 55 Gaviaa, 10 ruokkia, 55 mustalintua ja 120 tundrakurmitsan parvi. Saaressa nähtiin mm. huuhkaja, varpushaukka, nuolihaukka, 7 suosirriä, törmäpääsky ja valkoselkätikka edelleen (kävi mm. rummuttamassa meidän valopylväässä, naaraskin siis rummuttaa). Pikkulintuja löytyi mm. luhtakerttunen, viitakerttunen, 2 rytikerttusta, 2 pikkusieppoa, 10 kultarintaa ja 4 punavarpusta.

KULTARINTOJEN MUUTTO NYT LÄHELLÄ HUIPPUAAN
KULTARINTOJEN MUUTTO NYT LÄHELLÄ HUIPPUAAN

Keskiviikkona 25.5.2022 aamu oli puolipilvinen ja eteläkaakkoinen tuuli henkoili 6-8 m/s, lämpöä oli 10 astetta. Lounaasta saapui aamupäivällä kapea saderintama, jonka jälkeen koko loppupäivä oli tiukkaa sumua. Staijia aamulla 3 tuntia ja kierrettiin koko saari Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä/muutolla nähtiin mm. valkoposkihanhi, kaakkuri, 29 Gaviaa, 35 mustalintua, 2 ruokkia ja kahlaajia 55 isosirriä, 240 tundrakurmitsaa ja 510 IK:ta. Lisäksi saaressa nähtiin 18 suosirriä ja eteläkärjen ns. ykkösluodolla ruokaili aamulla ainakin tunnin ajan 5 pulmussirriä. Hyvä kevätlaji täällä. Muita päivän havaintoja olivat mm. valkoselkätikka edelleen, luhtakerttunen, viitakerttunen, rytikerttunen, 5 kultarintaa ja sinirinta. Iltapäivällä saareen saapui paljon lisää väkeä, pitkät pyhät houkuttavat. Lintureissulle tulivat Pipsa ja Kari Kaunisto.

PUNAVARPUSIA ON VIELÄ YLLÄTTÄVÄN VÄHÄN
PUNAVARPUSIA ON VIELÄ YLLÄTTÄVÄN VÄHÄN
RÄYSTÄSPÄÄSKYT RAKENTAVAT PESIÄÄN VENEVAJOIHIN
RÄYSTÄSPÄÄSKYT RAKENTAVAT PESIÄÄN VENEVAJOIHIN
TÄMÄ MUSTALEPPÄLINTU ON KASTELLUT ITSENSÄ PERUSTEELLISESTI
TÄMÄ MUSTALEPPÄLINTU ON KASTELLUT ITSENSÄ PERUSTEELLISESTI

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina nähtävissä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Etelän aurinkoa ja vähän lintujakin

Sunnuntaina 2.2.2025 lähdettiin Outin kanssa ajelemaan koleana ja pilvisenä iltapäivänä Turusta Hesan lentoasemalle....

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...