Mantereelle

Torstaina 8.11.2018 oli edelleen pilvistä ja sumuista, lämpöä 8 oli astetta. Olin kovassa kuumeessa ja tosi huonovointinen, siksi pysyttelin kotona koko päivän. Mikko ja Leo näkivät saaressa mm. sinisuohaukan, kanahaukan, lehtokurpan, 3 kangaskiurua, 17 peukaloista, 2 tiltalttia, mustavariksen ja jälleen 5 viiksitimalin parven, joka käväisi noin puolen tunnin ajan itäniityn ruovikossa.

TILHIÄ ON PIENIÄ MÄÄRIÄ PÄIVITTÄIN
TILHIÄ ON PIENIÄ MÄÄRIÄ PÄIVITTÄIN

Perjantaiaamulla 9.11.2018 jouduin pitkästä aikaa lähtemään joksikin aikaa mantereelle, Järvisen Mikko poistui saaresta samalla kyydillä. Harmi, että joutuu lähtemään näin kesken sesongin, koska nyt 9.11. Lindroosin Leo löysi jo tämän vuoden toisen kashmirinuunilinnun Utöstä. Hieno havis ja 12. humei Utöstä kautta aikain.

KÄYMÄSSÄ TURUN KODISSAMME, NÄKYMÄ PARVEKKEELTA LÄNTEEN
KÄYMÄSSÄ TURUN KODISSAMME, NÄKYMÄ PARVEKKEELTA LÄNTEEN

 

 

Lisää kirjoituksia

Utössä havaituista rusorintakertuista

Utössä on saaren lintuhistorian aikana havaittu 9 rusorintakerttua. Jokin aika sitten rusorintakerttu kuitenkin...

Sateiden lomassa

Maanantaina 7.9.2026 oli puolipilvistä, mutta illalla saapui lännestä hajanainen saderintama. Lämpöä oli 18...

Jalluja ja macroja

Torstaina 3.9.2026 oli puolipilvistä, lämpöä 17 astetta ja lounaistuulta 9-10 m/s eli aika...

Pientä mukavaa

Maanantai 31.8.2026 alkoi sateisena, mutta pääosa päivästä oli pilvipoutainen – matalalla roikkuvaa pilveä....

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...