Merisirrejä hakemaan Pyhämaalle

Torstaina 25.10.2007 veljeni Olli ”houkutteli” minut ja Heinosen Raimon mukaansa Uudenkaupungin Pyhämaalle meriretkelle – mm. merisirrejä hakemaan. Hyvä syötti! Lähdimme pimeässä Turusta Ollin kyydissä kohti Pyhämaan Vasikkaria, jossa aamu hiljalleen valkeni heikkotuulisena ja paksupilvisenä mutta lämpimänä. Vene vesille ja menoksi! Ensimmäinen kompattava saari oli Ärväskivi, josta löytyi mm. 6 teertä (4k2n), ampuhaukka, varpushaukka, 5 haapanaa, 2 puukiipijää, niittykirvinen ja peukaloinen. Hiljaista siis jo…Aamukahvin jälkeen siirryimme viereiselle Klopille, jonka pohjoiskärjestä löytyi erittäin myöhäinen lehtokerttu, lisäksi saarella hyöri 42 pulmusta ja pyrstötiainen. Kuikka paineli ohi.

lehto

Eteläinen tuuli alkoi nousta, jo 8-9 m/s, mutta merisirrin toivossa päätimme jatkaa vielä aivan uloimmille luodoille. Harmaaletoilta löytyi istuskelemasta kalliolta komea nuori muuttohaukka ja läheisiltä kareilta löytyi päivän ensimmäinen kahlaaja – punakuiri! Pulmusia lenteli täällä peräti n. 75 yksilön parvi, urpiaisia 7, mustalintuja n. 30 ja kuikka. Seuraava kohde oli Kalaletto ja nyt tärppäsi: jo ennen luodon lähelle tuloa veneen vierestä reippaassa aallokossa lensi 2 merisirriä seuranaan talvipukuinen suosirri, kaikki laskeutuivat Kalaleton tyrskyiselle länsikärjelle. Ajoimme sen verran lähelle kuin uskalsi mutta kuvaamista ajatellen vene keinui toivottoman paljon…

merisissi

Paikalla oli myös tundrakurmitsa, 5 jouhisorsaa ja n. 30 allia. Lopuksi kävimme vielä Vekarassa mutta paikallisia lintuja oli saaressa hyvin vähän – mainita kannattaa tiltaltti, peukaloinen, 3 niittykirvistä, n. 30 tilheä, punarinta ja taivaanvuohi, sekä 4 ohimuuttanutta laulujoutsenta. Porhalsimme takaisin Vasikkariin ja Turkuun mukavan meriretken päätteeksi – matkalla nähtiin vielä hiirihaukka lyhtypylväällä kunnes hämärä alkoi taas laskeutua.

Lisää kirjoituksia

Hakkivaellus voimistuu

Sunnuntaina 13.9.2026 palattiin Outin kanssa takaisin Utöhön Turussa ”käynnin jälkeen. Ajettiin iltapäivällä Nauvoon,...

Lajikuvat Utön linnuista

Olemme nyt asuneet Utössä runsaat 20 vuotta ja – vähän kuin ”väliaikatietona” –...

Utössä havaituista rusorintakertuista

Utössä on saaren lintuhistorian aikana havaittu 9 rusorintakerttua. Jokin aika sitten rusorintakerttu kuitenkin...

Sateiden lomassa

Maanantaina 7.9.2026 oli puolipilvistä, mutta illalla saapui lännestä hajanainen saderintama. Lämpöä oli 18...

Jalluja ja macroja

Torstaina 3.9.2026 oli puolipilvistä, lämpöä 17 astetta ja lounaistuulta 9-10 m/s eli aika...

Pientä mukavaa

Maanantai 31.8.2026 alkoi sateisena, mutta pääosa päivästä oli pilvipoutainen – matalalla roikkuvaa pilveä....