Mukava keikka Hankoniemelle

Lauantaina 15.8.2009 lähdin aamulla ajelemaan kohti Hankoniemeä, kamerakin oli matkassa… Sää oli aurinkoinen, länsiluoteinen tuuli melko reipas ja lämpöä vielä n. 20 astetta. Runsaan puolen tunnin pysähdys Salon Halikonlahdella osoitti lahden nykyisen lintuköyhyyden aiempaan verrattuna – nyt sentään mm. 8 harmaahaikaraa ja n. 40 kanadanhanhea.

ratasipi

Hankoniemelle saavuin klo 9 maissa ja lyhyt käynti Vedagrundetilla osoitti että kahlaajia ei mitenkään runsaasti ollut paikalla – kuovisirri mainittavimpana tyllien seurassa hiekkasärkillä. Siirryin LÃ¥ngörenin kannakselle, jossa tarkkailin pari tuntia kunnes jatkoin Metsärannan Ramin kanssa staijausta Täktomin lentokentän parkkipaikalta. Petoja muuttikin päivän aikana jo ihan mukavasti – n. 35 varpushaukkaa, 8 ruskosuohaukkaa, 8 nuolihaukkaa, 5 hiirihaukkaa, 4 tuulihaukkaa, 4 kalasääskeä ja lisäksi useita kierteleviä merikotkia. Pähkinähakki lepatti lentokentän poikki länteen, lisäksi mainittakoon käki, pari kurkea, 3 harmaahaikaraa ja 2 räyskää. Iltapäivällä menimme Ramin mökille Täktbuktenin lähistölle juomaan maittavat kahvit ja kahvihetken jälkeen ehdin vain parin kilsan päähän kun Rami soitti, että mustahaikara kaartelee aivan mökin yllä! Pian takaisin ja Täktomin golfkentän eteläpuolellahan mustahaikara kaarteli komeasti mutta kääntyi samalla takaisin itään päin. Ajoin pian lentokentän parkkipaikalle ja mustahaikara kierteli jo itäpuolella liukuen samalla tielinjaa itään päin. Saadakseni jonkun kuvan (joita Rami oli jo onnistuneesti ottanut pihaltaan!) ajoin perässä mutta haikara meni menojaan enkä sitä enää löytänyt. Mukava havis joka tapauksessa, itselleni vasta 3. mustahaikara Suomessa – ehkä sama lintu joka nähtiin aamupäivällä Kirkkonummella lentämässä länteen. Laitan tähän luvalla yhden Ramin ottamista kuvista Hangon mustahaikarasta:

muha
hihi

Illansuuksi ajelin Nummelle Outin kotitaloon, jossa olimme yötä. Matkalla näkyi Nummen Savijärvellä 3 kurkea, ei muuta mainittavampaa. Huomiseksi luvataankin reipasta vesisadetta. Sunnuntai 16.8.2009 alkoikin sateessa mutta puoliltapäivin alkoi aurinko pilkottaa ja tein sadekuurojen lomassa pienen ajelun Pusulan kirkolle – mainittavimmat linnut olivat harmaahaikara ja 2 nuolihaukkaa. Turkuun ajelin illansuussa.

hahaa

Lisää kirjoituksia

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2025

Kesä ja syksy olivat säiden puolesta varsin tavanomaiset, syksy tosin jatkui hyvin leutona...

Kylmät kelit jatkuvat, käynti mantereella

Torstaina 8.1.2026 oli puolipilvistä, kaakkoistuulta 11-13 m/s ja pakkasta 1-2 astetta. Vaikka tuulessa...

Monenlaisia talvilintuja

Maanantaina 5.1.2026 oli pitkästä aikaa mukava ulkoilusää – aurinkoista, pakkasta 3-5 astetta ja...

Myrskyinen, sateinen ja kylmä vuoden alku

Uudenvuodenpäivänä 1.1.2026 kovat talvikelit taas jatkuivat – kaakkoistuulta 14-15 m/s, puuskat 20, pilvistä...

Joulun jälkeen Utöhön

Maanantaina 29.12.2025 oli aika palata Utöhön. Joulu vietettiin Nummella Outin kotitalolla sukulaisten kera...

Joulukuinen lintumatka koillis-Espanjaan

Maanantaina 8.12.2025, jo pitkään jatkuneessa sateisen harmaassa ja kosteassa säässä, lähdin aamupäivällä ajelemaan...