Mukavasti kahlaajia

Maanantaina 20.7.2015 minunkin täytyi lähteä pistäytymään mantereella. Päivä oli puolipilvinen ja heikko 3-4 m/s länsituuli liikutti ilmaa. Aamulla staijasin tunnin luotsiasemalla, muuten olin vain kotinurkilla ennen laivan lähtöä. Havaintoja olivat mm. 11 ruokkia, 5 mustalintua, pikkukuovi, töyhtöhyyppä ja syksyn eka käpytikka, joka ”putosi” taivaalta lammashakaan. Saunalahdella oli vuoden eka pilkkasiipipoikue (9 poikasta) ja lapasorsapoikue (3 poikasta). Laivamatkalta ei mainittavia havaintoja.

MERILOKKEJA ON NYT USEITA MM SAAREN SATAMASSA
MERILOKKEJA ON NYT USEITA MM SAAREN SATAMASSA

Torstaina 23.7.2015 oli aika palata Utöhön. Nauvossa kahvittelua ja m/s Eivorilla keskinkertaisesti väkeä. Matkalla saatiin hiukan sadetta mutta Utöhön tultaessa klo 18.10 paistoi taas aurinko ja tuuli puhalsi lounaasta 7 m/s. Matkalla mainittavaa 30 merihanhea Pärnäisissä ja harmaahaikara Aspössä, myös pari merikotkaa. Utössä oli paikalla Saarnion Japi ja Tarja – kahlaajia, etenkin sirrejä, oli kuulemma ollut runsaasti viime päivinä.

PIKKUSIRREJÄ ON MUUTAMIA
PIKKUSIRREJÄ ON MUUTAMIA

Perjantaina 24.7.2015 oli aurinkoista mutta tuulista – länsituulta 10-13 m/s. Aamulla staijailin tunnin verran luotsiasemalla ja iltapäivällä-illansuussa pitkään itärannalla. Näkyi mm. 32 ruokkia, 2 harmaahaikaraa, törmäpääsky, pikkukäpylintu ja muuttokahlaajia 11 pikkukuovia, 90 suosirriä, 2 isosirriä, 4 pikkusirriä, töyhtöhyyppä, 4 valkovikloa ja 2 liroa. Merivesi on edelleen tosi korkealla, ei lietteitä. Iltalaivalla saareen saapui lintuporukkaa ainakin Pyry Lumijärvi ja Pekka Topp.

LUHTAKANA ON ONNISTUNUT TÄNÄKIN VUONNA PESINNÄSSÄÄN - KIITOS KAIKILLE HÄIRINNÄN VÄLTTÄMISESTÄ
LUHTAKANA ON ONNISTUNUT TÄNÄKIN VUONNA PESINNÄSSÄÄN – KIITOS KAIKILLE HÄIRINNÄN VÄLTTÄMISESTÄ

Lauantaina 25.7.2015 oli pääosin aurinkoista kunnes illalla saapui matalapaine sateineen lounaasta. Tuuli oli heikko mutta voimistui nopeasti illalla kääntyen itään. Aamulla runsas tunti staijia luotsiasemalla ja pääosa saaresta tuli kompattua. Lintuja oli aika mukavasti – merellä/muuttavana mm. 25 ruokkia, 8 mustalintua, 3 harmaahaikaraa, 2 tuulihaukkaa, mehiläishaukka ja 4 käkeä. Muuttokahlaajia näkyi 4 valkovikloa, liro, 76 suosirriä, lapinsirri, isosirri, kuovisirri, jänkäsirriäinen, tundrakurmitsa, 2 töyhtöhyyppää ja 11 pikkukuovia. Saunalahden mustakurkku-uikkuparilla oli pieni poikanen ja itärannan ruovikon reunassa juoksenteli 3 luhtakanan poikasta. Aamulla 2 kirjokerttua liikkui kylällä, mm. meidän saunalla, ja toinen lauloikin useaan otteeseen.

KIRJOKERTTU ON HANKALA KUVATTAVA
KIRJOKERTTU ON HANKALA KUVATTAVA

Sunnuntaina 26.7.2015 satoi kaatamalla vettä mutta sade loppui puolilta päivin. Tunnin verran oli vielä tiheää sumua ja loppupäivä puolipilvistä ja voimistuvaa etelätuulta. Päivällä kävin itäosassa, muuten kylän tsekkausta. Vesisade oli pudottanut mukavasti kahlaajia, mm. 12 pikkuovia, 4 valkovikloa, 2 liroa, suokukko, 4 taivaanvuohta, 120 suosirriä, kuovisirri, pikkusirri, isosirri ja pulmussirri. Vanha vaihtopukuinen pulmussirri ruokaili itärannan lietteellä, eka jonka näen siellä 9 vuoteen! Yleensä – jos näkyy ylipäätään – ovat kallioluodoilla. Illalla itärannalle ilmestyi vielä toinenkin pulmussirri. Muita havaintoja olivat mm. kirjokerttu meidän saunalla, käki ja ainakin 5 käpytikkaa eli jonkinlaista tikkavaellusta on käynnissä. Pekka Topp lähti tänään mantereelle.

VAIHTOPUKUINEN AD PULMUSSIRRI ITÄRANNALLA
VAIHTOPUKUINEN AD PULMUSSIRRI ITÄRANNALLA
NÄIN RESUSIIPINEN MEHILÄISHAUKKA MENI ORMSKÄRIN YLI LÄNTEEN
NÄIN RESUSIIPINEN MEHILÄISHAUKKA MENI ORMSKÄRIN YLI LÄNTEEN

Lisää kirjoituksia

Amerikanmustalintu ja muuta mukavaa

Torstaina 16 5 2024 sama säätyyppi jatkui aurinkoa lämpöä 14 astetta ja lounaistuulta...

Hanhia ja harvinaisuuksia

Maanantaina 13 5 2024 korkeapaine piti sään liki kesäisenä pilvetöntä lämpöä 13 astetta...

Episodi nimeltä tiibetinhanhi

Lauantaina 11 5 2024 lähdimme Outin kanssa takaisin Utöhön Ajeltiin aurinkoisena aamupäivänä Nauvoon...

Kylmä koillisvirtaus hiljentää pikkulintumuuttoa

Maanantaina 6 5 2024 koillisesta levisi Suomeen kylmää ilmaa ja Utössäkin oli jo...

Sepellintuja saaressa

Torstaina 2 5 2024 oli turistikeli pilvetöntä heikkoa 3 5 m s itä...

Vapunajan lintuja

Maanantaina 29 4 2024 oli pilvipoutaa paitsi illalla pari tuntia kevyttä vesisadetta Lämpöä...