Mumelo

Kaukisen Marko löysi sunnuntaina 15.8.2010 Salon Halikonlahdelta 1kv mustanmerenlokin, jo 3. Suomesta nyt loppukesällä. Kävin paikalla maanantaina illansuussa Jukka J. Nurmen kanssa mutta mustanmerenlokki (tuttavallisemmin ’mumelo’) oli häipynyt puolta tuntia aiemmin eikä enää palannut puhdistamon kentälle. Iltareissu meni enemmän tuttujen kanssa seurusteluun ja hyviin kaffeihin huoltiksella. Kun lintu taas tänään, 17.8.2010, oleskeli kala- ja naurulokkiparvessa samalla kentällä niin polkaisin Saloon uudelleen. Saapuessani paikalle lokit olivat jälleen tipotiessään mutta alkoivat hetken päästä palata ja tulihan se mumelokin paikalle. Lahtelan Karin kanssa napattiin joitakin kuvia etäämpää ja Sällylän Seppo saapui kuittaamaan Salon pinnan. Taas kahviteltiin mukavan kuvaussession päätteksi. Elis- tai kuvapinnaa ei lajista tullut mutta tällaisen nuoren linnun olen ennen nähnyt vain kerran, bongattuna sekin (Lohjalla 1997).

mumelo
mumeloit
Salon nuori mustanmerenlokki. Lisää kuvia kansiossa ”Uusimmat”.

Lisää kirjoituksia

Rariovi paukkuu!

Maanantaina 12.10.2026 eilen illalla alkanut sade jatkui aina alkuiltapäivään saakka, sen jälkeen oli...

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....