Muuttolintuja saapui, etelänkiislakin!

Torstaina 19.2.2015 oli aamupäivä pilvistä ja sumuista, heikon näkyvyyden takia staijiakin vain tunti. Länsituuli puuskui edelleen 12-13 m/s. Iltapäivällä selkeni ja kiertelin hiljalleen itä- ja eteläosassa saarta. Linturintamalla oli edelleen hiljaista, tänään näkyi mm. tp-naurulokki, laulujoutsen edelleen, punarinta, rautiainen, peukaloinen, 7 räkättiä ja ruokinnallamme aamulla jälleen täällä jo kymmenisen päivää viihtynyt lapinsirkku. Järvisen Mikko ja Anu saapuivat iltalaivalla saareen.

ETELÄNIEMESSÄ ON JO PITKÄÄN VIIHTYNYT LAULUJOUTSEN
ETELÄNIEMESSÄ ON JO PITKÄÄN VIIHTYNYT LAULUJOUTSEN

Perjantaina 20.2.2015 tuuli kävi edelleen reippaasti (12-14 m/s) lounaasta, lämpöä oli 4 astetta ja koko aamupäivän pilvipoutaa ja erinomainen näkyvyys. Iltapäivällä oli utuisempaa ja vähän tihkusadettakin. Staijattiin Mikon kanssa noin 3 tuntia majakalla, myöhemmin saaren komppausta eteläniemeä lukuun ottamatta. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 3 tukkakoskeloa, 11 allia, uivelonaaras, tp-naurulokki sekä 6 ruokkia (4 tp, 2 jp), riskilä (tp) ja talvipukuinen etelänkiisla, joka lensi hienosti eteläniemeä hipoen länsilounaaseen klo 09.05. Pattskärin rantaan ilmestyi uimaan kevään ensimmäinen muuttava haahka – juhlapukuinen koiras. Saarikierroksella nähtiin mm. taivaanvuohi, 2 räkättiä, 2 punarintaa, 2 peukaloista, rautiainen, lapinsirkku jälleen ruokinnalla sekä Ormskärin yllä lennellyt kevään eka piekana. Hyvä helmikuinen lintupäivä! Illalla saareen saapuivat linturetkelle mm.  Kari Laamanen, Tuula Suihko, Riku Lumiaro ja Petri Ahlroth.

JOKUNEN NAURULOKKI NÄKYY SILLOIN TÄLLÖIN
JOKUNEN NAURULOKKI NÄKYY SILLOIN TÄLLÖIN
PEUKALOISET OVAT SELVINNEET "TALVESTA" HYVIN
PEUKALOISET OVAT SELVINNEET ”TALVESTA” HYVIN

Lauantaina 21.2.2015 oli pilvistä ja muutama pisarakin saatiin, lounaistuuli oli maltillinen 7 m/s ja lämpötila vajaa 4 astetta. Staijia noin 3 tuntia majakalla, lisäksi lähes koko saari kierrettiin. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 4 ruokkia (2 jp, 2 tp), 60 allia, 3 tukkakoskeloa, naurulokki ja keväälle uutena lajina merihanhi. Uusia kevätmuuttajia olivat myös 2 uuttukyyhkyä ja 2 sepelkyyhkyä, lisäksi nähtiin huuhkaja, varpushaukka, pulmunen, 2 niittykirvistä, 4 peukaloista, rautiainen, 2 punarintaa, laulurastas, lapinsirkku, 5 tilheä ja itärannan luodoilla 2 merisirriä. Saareen saapui illalla Leo Äähälä ja pari muutakin ornia.

LAPINSIRKKU KÖY HARVAKSELTAAN RUOKINNALLAMME
LAPINSIRKKU KÄY HARVAKSELTAAN RUOKINNALLAMME

Sunnuntaina 22.2.2015 aamupäivä satoi ajoittain vettä ja räntää, iltapäivällä aurinkoistakin. Länsituuli nousi 17 m/s ja lämpöä oli 3 astetta. Niukasti staijia majakalla mutta pääosa saarta kierrettiin. Nähtiin mm. kevään ensimmäinen jp-riskilä, 2 naurulokkia, sepelkyyhky ja muuttohaukka, viimemainittu istuskeli jonkin aikaa Pattskärillä ja yritti myöhemmin saalistaa sepelkyyhkyä. Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. 2 niittykirvistä, luotokirvinen, rautiainen, 2 räkättiä ja edelleen lapinsirkku. Mantereelle lähtivät Ahlroth, Lumiaro, Laamanen ja Suihko.

SAARESSA ON TALVEHTINUT 4-5 PEIPPOA
SAARESSA ON TALVEHTINUT 4-5 PEIPPOA

Lisää kirjoituksia

Merellä liikettä, saaressa melko hiljaista

Maanantaina 19.5.2025 oli aurinkoista ja lämpöäkin 13 astetta. Tuuli oli pohjoisluoteesta 6-8 m/s...

Pari hyvää meriraripäivää

Keskiviikkona 14.5.2025 palasin takaisin Utöhön, Outi lähti vielä joksikin aikaa Hesaan lasten &...

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...