Palsasirri, viiriäinen ja – lintukuvanäyttely

Keskiviikkona 15.6.2011 lähdimme aamulla Outin kanssa sateisesta Turusta kohti Utötä. No, sade loppui Nauvossa ja loppupäivä oli pilvipoutaista, jopa aurinkoa. Tuuli puhalsi lännestä 7 m/s ja lämpöä +15 astetta. Nauvossa pakattiin kasseihin ruokaa ja kahviteltiin vierassataman Strand Cafe’ssa kunnes siirryttiin m/s Eivorille. Väkeä kertyikin laiva täyteen, mm. 13 kärkibongaria matkalla Jurmoon katsomaan aavikkotylliä. Tuttujen kanssa matka sujui leppoisasti ja aavikkotyllikin oli onneksi ollut hyvin hollilla. Utöseen saavuimme klo 15.45, loput näyttelytaulut mukana. Illansuussa lähdettiin Outin kanssa vähän kierrokselle ja itäniityn rannassa olikin mukavasti kahlaajia: 6 suokukkoa, suosirri, liro, metsäviklo, vesipääsky ja sokerina pohjalla löysimme palsasirrin rakkolevävalleilta! Vasta Utön kautta aikain kolmas ja ensimmäinen tänä vuonna koko Suomessa, minulle myös saaripinna. Soitin Varesvuon Markuksen paikalle ja illan aikana saimmekin linnusta ihan kelpo kuvat. Saaressa näkyi myös mm. 2 ristisorsaa, 2 luhtakerttusta, satakieli ja 2 pikkukäpylintua. Mantereelle lähtivät illansuussa Vienosen Ari ja Seppo Sällylä, saareen saapui lisäksemme Heikki Sillanpää.

Palsasirri vieraili kolmatta kertaa Utössä

Torstai 16.6.2011 oli kaunis kesäpäivä, 20 astetta lämmintä, heikko luodetuuli ja lämpöä 20 astetta. Päivä kului enimmäkseen muualla kuin linturetkellä – pystytettiin Markuksen, Minnan ja Outin kanssa lintukuvanäyttelyä hotellille: tervetuloa tutustumaan, näyttely alkaa huomenna ja on avoinna 15.8. saakka. Kaikki lintukuvia ja kaikki kuvattu Utössä, puolet Markuksen ja puolet minun ottamia. Illalla laskettiin vielä s/y Taivaanvuohi mereen kellumaan ja odottamaan kesäpurjehduksia. Hienosti sujui kaikki. Toki tänään lintujakin nähtiin, mm. kahlaajia mukavasti liikkeellä: 2 mustavikloa, metsäviklo, liro, 4 isokuovia, 7 suokukkoa ja pikkusirri (koko illan itärannalla). Myös palsasirri edelleen paikalla koko päivän, Tittosen Jounikin ilmestyi bongaamaan lajin. Muita haviksia mm. 3 luhtakerttusta, rytikerttunen, 2 pikkukäpylintua ja harvaan huutava ruisrääkkä itäniityllä illalla. Saaressa takseerausreissulla käyneet Högmanderin Jouko, Blomqvistin Bertil ja Kaj-Ove Pettersson kuulivat aamulla myös viiriäisen itäniityllä, muutaman kerran. Hieno laji Utössä sekin, täytyy kuunnella äänteleekö vielä ensi yönä.

Ovatkohan vesipääskyt tähän aikaan menossa pohjoiseen vai etelään?

Perjantai 17.6.2011 alkoikin yöllisellä kuuntelulla Tittosen kanssa itäniityllä klo 01-02, äänessä olivat sekä ruisrääkkä (ahkerasti) että viiriäinen (harvakseltaan). Yö oli lämmin ja tyven ja täälläkin hyttysiä vaivaksi asti. Aamuinen kierros itäosassa tuotti mm. 2 suokukkoa, liron, 3 mustavikloa, 2 luhtakerttusta, 2 rytikerttusta, 10 sepelkyyhkyn parven ja raripuskan lähistöllä laulaneen ja rätisseen kirjokertun. Palsasirriä ei enää näkynyt ja Tittosen Jouni lähti takaisin mantereelle aamulaivalla. Satamalahden poikki lensi äännellen 2 räyskää – harvalukuinen laji täällä. Päivällä touhuttiin vielä veneiden parissa ja sade alkoi klo 15.30 paikkeilla. Illalla olikin sitten lintukuvanäyttelymme avajaiset hotellilla, erinomaisen mukava tilaisuus ja väkeäkin sopivan runsaasti sadekelistä huolimatta. Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn kesän aikana!

Lisää kirjoituksia

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2024

Kesän säät olivat varsin tavanomaiset: paljon aurinkoa ja maltillisia tuulia, mutta sadettakin aika...