Pieni kahlaajapyräys

Torstaina 4.8.2016 satoi pitkästä aikaa – aamupäivällä noin 3 tuntia. Tuulikin oli kova, aluksi kaakosta ja myöhemmin lounaasta 11-15 m/s, lämpöä kuitenkin 20 astetta. Päivä kului vieraiden parissa, lintuja ehdin nähdä mm. 2 tuulihaukkaa, käen, valkoviklon ja naaraspukuisen isokäpylinnun. Varesvuon Markus ja Minna saapuivat illalla saareen.

MUSTAPÄÄKERTTU ON VARMAANKIN PESINYT SAARELLA
MUSTAPÄÄKERTTU ON VARMAANKIN PESINYT SAARELLA

Perjantaina 5.8.2016 oli puolipilvistä ja heikkoa (4-5 m/s) lounaistuulta, lämpöä 20 astetta. Staijia aamulla tunti ja itäosien ja osaksi kylänkin kierros. Nähtiin mm. 3 tuulihaukkaa, 2 käkeä, sirittäjä, pilkkasiivellä enää 4 poikasta ja kiertelevä n-pukuinen kirjosiipikäpylintu. Muuttokahlaajia oli saapunut itärannalle mukavasti – 128 suosirriä (joukossa eka juv), 5 kuovisirriä, kapustarinta, tundrakurmitsa, 2 töyhtöhyyppää, 2 suokukkoa, mustaviklo, 2 valkovikloa, 7 liroa, 15 tylliä ja pikkukuovi. Vieraat lähtivät iltapäivällä kohti mannerta ja saareen saapui lintuja kuvaamaan Juhani Vilpo.

KUOVISIRRIT OVAT NYT KAIKKI VAIHTOPUKUISIA
KUOVISIRRIT OVAT NYT KAIKKI VAIHTOPUKUISIA
KIRJAVIA OVAT TUNDRAKURMITSATKIN
KIRJAVIA OVAT TUNDRAKURMITSATKIN

Lauantaina 6.8.2016 aurinko porotti jälleen koko päivän ja lämpöä oli 22 astetta. Lounaistuuli liikkui 5 m/s. Staijia tuttuun tapaan tunti aamulla, lisäksi itäosan kierros. Havaintoja mm. harmaahaikara, haapana, harmaasorsa naaras ja 4 poikasta, tuulihaukka, 2 ruokkia, 13 törmäpääskyä ja 3 käkeä. Saunallamme oli aamupäivällä mm. kultarinta, mustapääkerttu, nuori kirjokerttu ja nuori satakieli. Jokunen kuvakin tuli otettua. Muuttokahlaajia näkyi mm. 91 suosirriä, 3 isosirriä, 2 kuovisirriä, lapinsirri, 2 kapustarintaa, 3 tundrakurmitsaa, 4 valkovikloa, rantasipi, 3 mustavikloa, 9 liroa, 4 isokuovia, 65 (2a) muuttavaa meriharakkaa ja taivaanvuohi. Outi kävi veneretkellä Kobbanien takana.

TÄNÄÄN OLI MERIHARAKKAMUUTTOA
TÄNÄÄN OLI MERIHARAKKAMUUTTOA

Sunnuntaina 7.8.2016 oli jälleen pilvetöntä koko päivän, lämpöä 20 astetta. Tuuli oli nyt lännestä 5-9 m/s. Staijia taas tunti aamulla plus itäosan ja Enskärin kierros. Mainittavaa olivat 2 ruokkia, mustalintu, tuulihaukka, 2 käkeä, pikkukäpylintu, 3 törmäpääskyä ja edelleen nuori satakieli saunallamme. Muuttokahlaajia nähtiin mm. 55 suosirriä, 3 kuovisirriä, 2 suokukkoa, 3 mustavikloa, 2 metsävikloa, 17 valkovikloa ja 18 liroa. Outi lähti iltapäivällä mantereelle.

SATAKIELI LYMYILEE SAUNALLAMME
SATAKIELI LYMYILEE SAUNALLAMME
TÖRMÄPÄÄSKYJÄ ON EPÄTAVALLISEN PALJON
TÖRMÄPÄÄSKYJÄ ON EPÄTAVALLISEN PALJON

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...