Pienin askelin kevät etenee

Maanantaina 20.4.2015 oli aurinkoista, +6 astetta lämmintä ja navakka (10-12 m/s) pohjoistuuli yhä edelleen. Pikkulinnut edelleen tosi vähissä ja merelläkin liikettä aiempia päiviä niukemmin. Staijia kolme tuntia luotsiasemalla ja kepeää komppausta saaressa. Muutolla nähtiin mm.  kuikka, kaakkuri, 23 haapanaa, 120 ruokkia, 24 mustalintua, 14 pilkkasiipeä, 53 allia, lapintiira (+ 2 määrittämätöntä tiiraa), merikihu, 9 meriharakkaa ja 4 punajalkavikloa. Hamnskärin luodoilla oli edelleen merisirrejä, nyt noin 40 yksilöä.

TAVEJA ITÄRANNALLA
TAVEJA ITÄRANNALLA

Saaresta löytyi 3 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, 3 taivaanvuohta, kulorastas, 2 luotokirvistä, urpiainen, tikli ja nokkavarpunen. Illansuussa löytyi kyhmyhaahkakin edelleen uiskentelemasta eteläpuolelta ja itäniityllä lenteli kaksi Asiota, joista ainakin toinen oli suopöllö. Iltapäivällä saareen saapui lisää lintuharrastajia, mm. Kuusiston Kimmo, Vikmanin Reiska, Järvisen Hanna, Salon Harri, Timo ja Pirkko Koskinen, Jukka Rannikko sekä kuvaajia mm. Ilpo Aalto.

JÄRRIPEIPPOJA ON NYT RUNSAASTI
JÄRRIPEIPPOJA ON NYT RUNSAASTI

Tiistaina 21.4.2015 oli aamu pilvinen, myöhemmin pilvetöntä ja rauhallista pohjoisluoteista tuulta (4-8 m/s). Lämpöä oli tänään 8 astetta. Stajia pitkin aamua ja päivää sekä koko saaren kierros tuottivat muuttavana mm. 5 kuikkaa, 2 Gaviaa, härkälinnun, 31 metsähanhea, 10 valkoposkihanhea, 9 haapanaa, 2 lapasorsaa, 92 ruokkia, 632 mustalintua, 42 pilkkasiipeä, 33 allia, 7 merikihua ja 2 kalatiiraa (+2 sp). Kahlaajia nähtiin mm. 142 isokuovia, pikkukuovi, 2 metsävikloa ja kevään eka pikkutylli. Petolintuja muutti tänään 6 piekanaa, 2 tuulihaukkaa, 3 varpushaukkaa ja kalasääski, lisäksi mereltä tuli suopöllö saareen. Eteläkärjen edustalla uiskenteli edelleen jp-koiras kyhmyhaahka ja lounaispuolen luodoilla oli 40 merisirriä, jotka näyttivät lähtevän muutolle kohti pohjoista. Saaressa nähtiin myös mm. 3 mustakurkku-uikkua, 3 ristisorsaa, harmaasorsapari, taivaanvuohi, kangaskiuru, 2 kulorastasta, 2 luotokirvistä, kivitasku, tilhi, 2 urpiaista ja 2 mustavarista.

MERIHANHI PUOLUSTAA JO REVIIRIÄÄN
MERIHANHI PUOLUSTAA JO REVIIRIÄÄN

Keskiviikkona 22.4.2015 piti lähteä muutamaksi päiväksi mantereelle. Sää oli aurinkoinen, länsi-luoteistuulta 6-7 m/s ja edelleen viileää. Aamustaijilla näkyi mustalintujen, allien ja ruokkien lisäksi mm. 3 kuikkaa ja 5 määrittämätöntä Gaviaa (1 iso…), lapintiira, merikihu ja harmaahaikara. Eteläkärjessä uiskenteli edelleen koiras kyhmyhaahka. Ennen laivan lähtöä saaressa havaittiin mm. 5 kivitaskua, tilhi, varpushaukka ja kevään eka käenpiika. Laivamatkalla mantereelle lintuja katsottiin melko niukasti eikä mainittavia haviksia kertynyt. Mantereelle lähti myös Jukka Rannikko, muu lintuväki jäi saareen.

TILHI SYÖMÄSSÄ RUUSUNMARJOJA
TILHI SYÖMÄSSÄ RUUSUNMARJOJA

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...

Lintukevät etenee hitaasti

Torstaina 13.3.2025 yöllä satoi muutama sentti lunta ja maa pysyi valkoisena koko päivän....

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....