Pihabongausta Utössä

Perjantaina 29.1.2010 pääsin vihdoin taas Utöseen. Pidin vapaapäivän ja ennen saaristoon lähtöä kiertelin aamupäivällä Nousiaisten-Mynämäen alueella pari tuntia. Rekoisten peltoaukealta löytyi nopeasti 4 tunturikiurua, joista sain tällä kertaa joitain kuviakin. Mynämäen keskustasta ei löytynyt paikalla oleskellutta kesyä ukkometsoa, sen sijaan hiirihaukka lensi keskustan yli etelään päin. Pakkanen (-17 astetta) ja viima tekivät ulkona olemisesta vilpoisaa ja niinpä tyydyin tunturikiurukuviini ja palasin kaupunkiin. Iltapäivällä ajelin kevyessä lumisateessa Nauvoon kauppaan ja kahville kunnes Pärnäisistä alkoi pitkä ja hankala merimatka Utöseen. Hankaluuden aiheutti paksu jää, joka hidasti laivan kulkua niin että matka kesti tasan 6 tuntia – eikä edes käyty Berghamnissa. Jurmoon meni n. 20 henkeä, jotka jätettiin jäälle vajaa kilometri Jurmon kylästä pohjoiseen – Klasu tuli mönkijällä laivan viereen hakemaan tavarat. Avovesi tuli vastaan muutama maili ennen Utötä, jossa toki satamalahti oli tukevasti jäässä. Pitkästä aikaa olin ainoa (!) lintuharrastaja perjantai-illan laivavuorolla. Utössä odotti täysikuu, 12 pakkasastetta ja paljon lunta mutta sisällä oli mukavan lämmintä kun Vili oli ystävällisesti vääntänyt pattereihin lisäpuhtia.

tunturikuru
Nousiaisten tunturikiurut ovat viihtyneet paikalla pitkään

Lauantai 30.1.2010 oli hieno talvipäivä. Aamulla leijui kevyttä lumisadetta mutta pääosa päivästä oli aurinkoista ja tyyntä. Illansuussa virisi voimistuva itätuuli ja etelästä saapui illaksi lumisade. Pakkasta oli tänään -10 astetta ja avovettä vain pari pientä sulaa ja railoa saaren etelärannalla, muuten jääkenttä ulottui jo horisonttiin saakka! Em. sulat ja railot olivat tiukassa vesilintuja mutta avovesi jäätyi lähes kokonaan päivän aikana ja iltapäivällä oli vain murto-osa vesilinnuista jäljellä. Staijasin ja kiertelin valoisan ajan ja toki osallistuin pihabongaustapahtumaankin. Enemmän taisin kuitenkin keskittyä kuvaamiseen, lajeja tänään vain 23. Merilintuja näkyi seuraavasti: merimetso 33, kyhmyjoutsen 231 (joista 65 muuttavia), sinisorsa 220, isokoskelo 410, telkkä 190, alli 110 (a90 ja a20 kävivät kiertelemässä aamulla sulan päällä mutta jatkoivat länteen), uivelo 3 (1k2n), mustalintu-naaras, kalalokki, n. 20 harmaalokkia ja n. 45 merilokkia. Lisäksi näkyi mm. merikotka, helmipöllö Museon lähellä, käpytikka, n. 110 tilheä, n. 70 räkättirastasta, 5 mustarastasta ja n. 45 viherpeippoa. Merisirreistä ei enää ole toivoakaan, niin jäässä ovat kaikki rannat…

isokos
Vähät sulapaikat olivat täynnä vesilintuja

hpollo
Yöllinen lumisade oli kuorruttanut helmipöllölle kruunun

Sunnuntaina 31.1.2010 satoi sakeasti lunta, itse asiassa koko yön oli pyryttänyt reippaasti. Kinostunut lumi tekee saaressa liikkumisen jopa hieman haastavaksi. Aamun pyryssä tein pienen kierroksen kyläalueella, mainittavaa 16 räkättiä, 3 mustarastasta, n. 25 tilheä ja käpytikka. Merelle ei aamulla nähnyt juuri lainkaan. Sataman edessä oli kuitenkin pieni sula, jossa laivan lähtiessä näkyi isokoskeloiden lisäksi 5 lapasotkaa, 4 riskilää ja naaras-uivelo. Hotellin pihlajiin oli taas ilmestynyt punakylkirastas. Sää selkeni puoliltapäivin ja laivamatkalla mantereelle näkyi mm. riskilä, tukkasotka, 3 merikotkaa ja n. 60 kyhmyjoutsenta (joista 2 ilmeisesti kiinnijäätynyttä kuolemaisillaan). Laivamatka kesti nyt vähän yli 5 tuntia ja Turussa olen arviolta klo 18 paikkeilla. Päivitän tämän retkijuttuni jo täältä laivalta. Mukava talvinen viikonloppu!

Lisää kirjoituksia

Silmälasit huurussa ja kateissakin

Torstaina 6.11.2025 ajelin pilvisenä ja lämpimänä syyspäivänä Turusta Helsingin lentoasemalle, jossa tapasin sovitusti...

Sadetta riittää, onneksi lintujakin

Torstaina 30.10.2025 oli sadepäivä. Sade alkoi aamulla pian klo 8 jälkeen ja jatkui...

Vielä riittää muuttajia

Maanantaina 27.10.2025 oli pilvinen päivä ja iltapäivällä ropisi useita sadekuuroja. Aamun lounaistuuli 7...

Rariovi repsottaa yhä auki

Torstaina 23.10.2025 oli pilvistä ja utuista, aamustaijikin vaatimaton huonon näkyvyyden takia. Lämpöä oli...

Tulipäät rynnivät

Maanantaina 20.10.2025 oli puolipilvistä, länsilounaista tuulta 5-9 m/s ja lämpöä 10 astetta. Staijia...

Rariovi auki itään päin

Torstaina 16.10.2025 oli pilvistä, lämpöä 11 astetta ja eilisestä voimistunutta länsi-, myöhemmin luoteistuulta...