Pohjoisvirtauksessa

Maanantaina 13.9.2021 alkoi voimakas pohjoisvirtaus, lämpöä oli enää 12-13 astetta. Luoteistuuli puhalsi koko päivän 12 m/s, puuskat 16 m/s, ja taivas oli puolipilvinen. Staijailin aamulla tunnin luotsiasemalla ja kierteli saunalahden, saaren itäosat ja iltapäivällä kotinurkilla staijia ja kuvaamista. Pohjoisvirtaus pyyhki pikkulintuja paljon pois saaresta, mutta suojaisissa paikoissa lymyili vielä hysyjä. Meidän pihalla oli mm. 10 leppälintua, 2 mustapääkerttua, lehtokerttu ja pensaskerttu. Muuten näkyi mm. harmaahaikara, 10 haapanaa, 6 jouhisorsaa, 2 merikihua, meriharakka, taivaanvuohi, 2 suokukkoa, 2 valkovikloa ja petolintuja 26 varpushaukkaa, 4 tuulihaukkaa ja 2 sinisuohaukkaa. Saareen saapuivat päivällä mm. Antero Topp vaimonsa Maaran kanssa sekä lintukuvaajia Raumalta, Ari Ahlfors ja Make Suomela.

TUNTUU KUIN LEPPÄLINTUJA OLISI OLLUT TAVALLISTA ENEMMÄN
TUNTUU KUIN LEPPÄLINTUJA OLISI OLLUT TAVALLISTA ENEMMÄN

Tiistaina 14.9.2021 jatkui pohjoisvirtaus, luoteistuuli oli koko päivän 8-12 m/s ja lämpöä enimmillään 13 astetta. Puolipilvistä. Staijia taas tunti aamulla luotsiaseman suojassa ja saarikomppausta, pääosin itäosassa. Nähtiin mm. 2 harmaahaikaraa, 35 mustalintua, 2 jouhisorsaa, meriharakka, 2 valkovikloa, suosirri ja petolintuja merikotkien lisäksi 46 varpushaukkaa, 3 tuulihaukkaa, naaras sinisuohaukka ja vanha muuttohaukka, joka aamulla istuskeli pitkään luotsiaseman luodoilla. Pikkulinnuista mainittavia olivat itäniityllä lapinkirvinen ja aamun ja aamupäivän peippomuutto, yhteensä n. 1520 yksilöä. Hyönteissyöjät ovat nyt lähes kateissa, muutama leppälintu, hernekerttu ja fyllari – pohjoisvirtaus tyhjentää.

HARMAAHAIKAROITA ON LÄHES PÄIVITTÄIN
HARMAAHAIKAROITA ON LÄHES PÄIVITTÄIN

Keskiviikkona 15.9.2021 jatkui edelleen pohjoisvirtaus, mutta eilistä heikompana (6-8 m/s). Taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli enää 11 astetta. Staijia pari tuntia aamulla ja kompattiin likimain koko saari, Enskär tosin niukasti. Merellä/muutolla nähtiin mm. syksyn ekat 17 metsähanhea, Gavia, 2 harmaahaikaraa, 18 mustalintua, 140 haapanaa, 4 jouhisorsaa, uuttukyyhky, 65 sepelkyyhkyä ja varsin niukasti petolintuja: 9 varpushaukkaa, 3 tuulihaukkaa, ampuhaukka ja 2 sinisuohaukkaa. Pitkästä aikaa oli kuitenkin vähän monipuolisemmin kahlaajia –  punakuiri, tundrakurmitsa, 2 kapustarintaa, 3 valkovikloa, suokukko, 9 tylliä, 2 suosirriä ja pulmussirri (luotsiaseman luodoilla). Lisäksi nähtiin käpytikka, kangaskiuru, pikkusieppo ja luotsiaseman vierestä aamulla lentänyt tsik-sirkku. Ahlfors ja Salmela lähtivät iltapäivällä mantereelle, kolme uutta lintuharrastajaa saapui saareen. Oma iltapäivä vierähti mm. koulun uuden opettajan ja oppilaiden lehtikuvaajana.

PIKKUSIEPOT OVAT EDELLEEN KAIKKI NUORIA
PIKKUSIEPOT OVAT EDELLEEN KAIKKI NUORIA
KÄPYTIKKOJA ON NÄKYNYT HARVAKSELTAAN, EI MITÄÄN KUNNON VAELLUSTA
KÄPYTIKKOJA ON NÄKYNYT HARVAKSELTAAN, EI MITÄÄN KUNNON VAELLUSTA

Torstaina 16.9.2021 tuuli kääntyi itään ja puhalsi 7-11 m/s, hiljalleen koko ajan voimistuen. Taivas oli pilvessä ja lämpöä 11 astetta. Staijia pari tuntia aamulla luotsiaseman suojassa ja iltapäivällä pihalla, välillä ohjelmassa Kesnäsin ja itäosan kierros. Nähtiin mm. 2 harmaahaikaraa, 3 kuikkaa, 50 mustalintua, 108 muuttavaa haapanaa ja petolintuja 11 varpushaukkaa, 3 tuulihaukkaa, ampuhaukka, 2 hiirihaukkaa ja 5 sinisuohaukkaa. Kahlaajia havaittiin tänään 3 suosirriä, 4 tylliä, pulmussirri, 2 kapustarintaa, tundrakurmitsa, taivaanvuohi ja syksyn eka jänkäkurppa. Pikkulintupuoli oli niukkaa, kangaskiuru, muutama leppälintu, yksi lehtokerttu, fyllareita, pari hernekerttua ja punarintoja. Saareen saapui illansuussa ainakin 5-6 uutta lintuharrastajaa ja -kuvaajaa. Varhain huomenaamulla on itselläni lähtö mantereelle pitkästä aikaa.

LEHTOKERTTUJAKIN ON VIELÄ MAISEMISSA
LEHTOKERTTUJAKIN ON VIELÄ MAISEMISSA
SYKSYINEN PUNARINTA
SYKSYINEN PUNARINTA

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina löytyvät täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Silmälasit huurussa ja kateissakin

Torstaina 6.11.2025 ajelin pilvisenä ja lämpimänä syyspäivänä Turusta Helsingin lentoasemalle, jossa tapasin sovitusti...

Sadetta riittää, onneksi lintujakin

Torstaina 30.10.2025 oli sadepäivä. Sade alkoi aamulla pian klo 8 jälkeen ja jatkui...

Vielä riittää muuttajia

Maanantaina 27.10.2025 oli pilvinen päivä ja iltapäivällä ropisi useita sadekuuroja. Aamun lounaistuuli 7...

Rariovi repsottaa yhä auki

Torstaina 23.10.2025 oli pilvistä ja utuista, aamustaijikin vaatimaton huonon näkyvyyden takia. Lämpöä oli...

Tulipäät rynnivät

Maanantaina 20.10.2025 oli puolipilvistä, länsilounaista tuulta 5-9 m/s ja lämpöä 10 astetta. Staijia...

Rariovi auki itään päin

Torstaina 16.10.2025 oli pilvistä, lämpöä 11 astetta ja eilisestä voimistunutta länsi-, myöhemmin luoteistuulta...