Pohjoisvirtaus hiljentää muuttoa

Maanantaina 15.4.2024 oli vaihteeksi aurinkoista, mutta viileää. Päivän maksimi oli 4.8 lämpöastetta. Luoteistuuli puhalsi 8-12 m/s. Staijia noin 6 tuntia luotsiasemalla ja saari kierrettiin Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä/muutolla havaittiin mm. kuikka, 2 kaakkuria, 3 valkoposkihanhea, 749 pilkkasiipeä, 1680 mustalintua, 3 lapasotkaa, 2 jouhisorsaa, 39 ruokkia, 6 merikihua, kevään ekat 2 kalatiiraa, 119 isokuovia, harmaahaikara, 2 kurkea, hiirihaukka, piekana, tuulihaukka, 205 sepelkyyhkyä ja 3 mustavarista. Merisirrejä havaittiin vielä yllättävänkin paljon eli 15+12+1+5 eli 33 yksilöä.

HIIRIHAUKKA MUUTTI KYLÄN YLI - PETOLINTUJA ON UTÖSSÄ AINA KEVÄISIN NIUKASTI
HIIRIHAUKKA MUUTTI KYLÄN YLI – PETOLINTUJA ON UTÖSSÄ AINA KEVÄISIN NIUKASTI

Saaressa nähtiin mm. 2 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, 3 mustakurkku-uikkua ja Fladanilla jälleen tukkasotkaparvessa nuori allihaahka (vielä n-pukuinen, ollut jo n. 2 kk). Muita olivat mm. kulorastas, isolepinkäinen, 2 kangaskiurua, 16 luotokirvistä, kuusitiainen ja tiltaltti. Päivällä lähti mantereelle paljon väkeä, lintuporukasta mm. Jauhiainen, Ropponen, Tunturi ja Hietala. Saareen saapui lintureissulle mm. Mika Grönroos, Pentti Jompero, Jukka Rannikko ja meille saapui Kalle Mäkelä jatkamaan talomme itäpäädyn seinäremonttia.

PUNARINNAT ALKAVAT JO VÄHENTYÄ, PÄÄMUUTTO OHI
PUNARINNAT ALKAVAT JO VÄHENTYÄ, PÄÄMUUTTO OHI

Tiistaina 16.4.2024 alkoi pohjoinen ilmavirtaus vaikuttaa vähän voimakkaammin – koko päivä pohjoistuulta 3-8 m/s, lämpöä maksimi 5 astetta ja puolipilvistä. Staijia taas ainakin 4 tuntia luotsiasemalla ja saari kompattiin, Kesnäs taas huonommin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 2 tundrahanhea, 7 kuikkaa (+3 sp), kaakkuri, 3320 mustalintua, 168 pilkkasiipeä, 58 ruokkia, 10 merikihua, 10 isokuovia ja 5 harmaahaikaraa. Lisäksi nähtiin Bådanilla n. 50 merisirriä ja Fladanilla uiskenteli kokopäivän taas 2 allihaahkaa, jo tuttuja 2kv lintuja (naaras- ja koiraspukuinen). Muita olivat mm. 2 suopöllöä, 4 mustakurkku-uikkua, 2 sinisuohaukkaa, 2 valkovikloa, metsäviklo, rantasipi, lehtokurppa, 3 taivaanvuohta, isolepinkäinen, kulorastas, 7 käpytikkaa ja mustavaris. Pikkulinnuista mainittavia olivat 6 kivitaskua, kuusitiainen ja 2 tiltalttia.

MUSTAKURKKU-UIKKUJA ON SAAPUNUT PARI PARIA
MUSTAKURKKU-UIKKUJA ON SAAPUNUT PARI PARIA

Keskiviikkona 17.4.2024 jatkui pohjoistuuli 6-7 m/s, puolipilvistä ja lämpöä oli maksimi 4.8 astetta. Staijia taas n. 3 tuntia luotsiasemalla ja saarikierros Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä nähtiin mm. laulujoutsen, 1420 mustalintua, 44 pilkkasiipeä, 5 merikihua, 137 ruokkia ja länsipuolen luodoilla kahdessa parvessa yhteensä n. 90 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. 2 harmaahaikaraa, 2 harmaasorsaa, tuulihaukka, kulorastas, kangaskiuru, 5 tiltalttia ja satamalahdella edelleen samat 2 allihaahkaa kuin aiempinakin päivinä. Pohjoisvirtaus pitää saaren lintumaailmaa melko hiljaisena. Mantereelle lähtivät tänään mm. Jompero ja Rannikko sekä muutama muu lintuharrastaja, saareen saapuivat lintureissulle mm. Petri Tanner, Harri Kullberg sekä Annukka ja Eero Honkanen, lisäksi Erkki Heinonen sekä ainakin 5-6 muuta.

MEIDÄN TALON PÄÄTYREMPPA ETENEE SUUNNITELLUSTI
MEIDÄN TALON PÄÄTYREMPPA ETENEE SUUNNITELLUSTI

Muistutan vielä lintu- ja kuvaajaväkeä, että jotta muuttomatkalla lepäilevät linnut saisivat rauhassa ruokailla itärannalla ja parhaillaan reviirejä hakevia lintuja (mm. ristisorsapari) ei häirittäisi, puupenkkien luota ei tulisi mennä yhtään pidemmälle eikä lähemmäs rantaa. Näinhän rauhoitusalueen kyltitkin molemmin puolin rantaa osoittavat. Näin kaikille toivottavasti riittää itärannalla jotain katsottavaakin, lintujen etu edellä.

ISOLEPINKÄINEN JA LILLHARUN (Kuva: Outi Sarjakoski)
ISOLEPINKÄINEN JA LILLHARUN (Kuva: Outi Sarjakoski)

Uusimmat kuvat löytyvät isompina täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Pientä mukavaa

Maanantai 31.8.2026 alkoi sateisena, mutta pääosa päivästä oli pilvipoutainen – matalalla roikkuvaa pilveä....

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...