Pöllöjä ja saaripinnakin

Maanantaina 11.10.2021 oli puolipilvistä, mutta iltapäivällä rankkojakin sadekuuroja. Lounaistuuli oli navakkaa, 12-13 m/s, mutta hellitti iltaa kohti. Lämpöä oli 10-12 astetta. Staijia aika pitkään, ainakin 5 tuntia, ja saari kompattiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 25 sepelhanhea, 2 kaakkuria, 21 kuikkaa, 4 Gaviaa, 107 haapanaa, 30 jouhisorsaa, 726 allia, 82 mustalintua, 32 pilkkasiipeä ja 4 ruokkia. Lisäksi nähtiin mm. 2 sinisuohaukkaa, 4 varpushaukkaa, 5 tuulihaukkaa, 2 ampuhaukkaa, nuori muuttohaukka, lehtokurppa, taivaanvuohi, 250 sepelkyyhkyä ja isolepinkäinen.

PYRSTÖTIAISIA ON NYT JONKIN VERRAN LIIKKEELLÄ
PYRSTÖTIAISIA ON NYT JONKIN VERRAN LIIKKEELLÄ

Pikkulinnut olivat selvästi vähentyneet edellispäivistä, mutta nähtiin kuitenkin mm. 3 kangaskiurua, edelleen lapinkirvinen, metsäkirvinen, 12 peukaloista, 2 leppälintua, hernekerttu, lehtokerttu, 8 mustapääkerttua, 17 tiltalttia, pajulintu, 19 pyrstötiaista, 2 puukiipijää ja ruskourpiainen. Isokirvinen oleskeli yhä itäniityllä ja myös tulipäähippiäinen viihtyy paikalla edelleen, ajoittain mielitammessaan ja pariin otteeseen taas meidän katajassa paremmin kuvattavissa. Mantereelle lähti Hyvärisen Ismo ja saareen saapui paljon uutta lintuporukkaa, tuttuja ainakin Timo Nisula, Tarmo Nurmi, Antero Topp, Atte Nissinen, Matti Komulainen, Matti Ryynänen, Kim ja Hilkka Söderling, Päivi ja Osmo Lamminen plus 4-5 muuta. Illansuussa nostettiin meidän Silver Fox alumiinivene pesuun ja moottorihuoltoon, talvi lähestyy.

TULIPÄÄHIPPIÄINEN KÄVI JÄLLEEN PIHAKATAJASSAMME
TULIPÄÄHIPPIÄINEN KÄVI JÄLLEEN PIHAKATAJASSAMME

Tiistaina 12.10.2021 tuuli oli kääntynyt pohjoiseen, 4-6 m/s, ja taivas oli puolipilvinen, muutama heikko sadekuurokin saatiin. Lämpöä oli 11 astetta. Staijia pitkin päivää ja koko saaren komppausta. Nähtiin muutolla/merellä mm. 57 metsähanhea, 6 merihanhea, 932 valkoposkihanhea, 550 A/B, 21 kaakkuria, 176 kuikkaa, 1103 Gaviaa, 832 kurkea, 17 harmaahaikaraa ja petolintuja sinisuohaukka, 26 varpushaukkaa, hiirihaukka, 6 piekanaa, tuulihaukka, ampuhaukka ja nuori muuttohaukka. Kahlaajia oli vielä tylli, 2 kapustarintaa, lehtokurppa ja taivaanvuohi. Sarvipöllö oli itäniityn reunalla ja vuoden eka helmipöllö Gamla Postenilla.

HELMIPÖLLÖ GAMLA POSTENIN RUSKAN KESKELLÄ
HELMIPÖLLÖ GAMLA POSTENIN RUSKAN KESKELLÄ

Pikkulinnuista mainittakoon 8 kangaskiurua, metsäkirvinen, 3 tilheä (syksyn ekat), 26 peukaloista, 2 leppälintua, pensastasku, 2 hernekerttua, 5 mustapääkerttua, 17 tiltalttia, pikkusieppo, 12 pyrstötiaista, isolepinkäinen, peräti 94 pikkuvarpusta, 950 vihervarpusta ja 19 punatulkkua. Variksia muutti 570 ja naakkoja kaikkiaan 4220. Isokirvinen oleskeli edelleen itäniityllä, mutta pitkään viipynyttä tulipäähippiäistä ei enää löydetty. Iltapäivällä Söderlingin Kim löysi museon läheltä n-pukuisen sinipyrstön, syksyn kolmannen Utöstä. Tarsiger oli jälleen erittäin piilotteleva ja vaivoin siitä saatiin yksi huono dokumenttikuva – kuvaajia kyllä olisi ollut riittämiin… Illalla Kimmo, Jussi ja Ossi kuulivat vielä yömuutolla kaulushaikaran. Olipa hieno syksyinen muuttopäivä pohjoistuulen siivittämänä!

SURKEALAATUINEN DOKUMENTTI PÄIVÄN SINIPYRSTÖSTÄ
SURKEALAATUINEN DOKUMENTTI PÄIVÄN SINIPYRSTÖSTÄ

Keskiviikkona 13.10.2021 tuuli oli edelleen pohjoisesta 8-10 m/s, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä 9-10 astetta. Staijia luotsiasemalla useita tunteja ja saarikomppausta pitkin päivää. Merellä/muutolla nähtiin mm.10 metsähanhea, 2260 A/B, lapasotka, kaakkuri, 72 kuikkaa, 87 Gaviaa, 950 naakkaa ja petolintuja 3 sinisuohaukkaa, nuori kanahaukka, 22 varpushaukkaa, hiirihaukka, 2 piekanaa, tuulihaukka ja nuori muuttohaukka. Lisäksi havaittiin mm. harmaahaikara, luhtakana, 3 jänkäkurppaa, 3 taivaavuohta, huuhkaja, sarvipöllö, suopöllö ja koko päivän saaressa saalistellut hiiripöllö – vuoden eka.

HIIRIPÖLLÖ ILAHDUTTI
HIIRIPÖLLÖ ILAHDUTTI

Aamuyöllä Kimmo kuuli 2 muuttavaa kaulushaikaraa. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 4 kangaskiurua, 30 peukaloista, 2 leppälintua, hernekerttu, lehtokerttu, 3 mustapääkerttua, 12 tiltalttia, idäntiltaltti, 10 pyrstötiaista, 2 isolepinkäistä, 10 pikkuvarpusta, peräti 162 punatulkkua, 2 lapinsirkkua ja pulmunen. Pitkään paikalla ollutta isokirvistä ei tänään enää nähty. Saareen saapuivat vuoden ekat närhet, yhteensä 8 yksilöä ja aamun ”stara” oli hotelliniemen yllä pyörähtänyt virtavästäräkki, joka saman tien jatkoi merelle länteen. Odotettu saarilaji (279) itselleni, vihdoin, vaikka mieluusti olisin sitä enemmänkin katsonut. Ossille kiitos linnun plokkaamisesta! Iltapimeässä jälleen ylimuuttava kaulushaikara äännellen etelään. Mantereelle lähtivät iltapäivällä Varesvuon Markus ja Minna, Lammiset, NIsulan Timo sekä Rautasen Jouni ja saareen saapuivat mm. Pipsa ja Kari Kaunisto sekä ”Gamlingarna” eli Hannu Hilke, Timo Nurmi ja Rolf Karlsson.

LEHTOKERTTU VIIVYTTELEE VIELÄ
LEHTOKERTTU VIIVYTTELEE VIELÄ
HIIRIPÖLLÖ LENSI SPONDESTI PÄIN RIVITALON IKKUNAA JA PÖKERTYI JOKSIKIN AIKAA MUTTA ANTERO TOPP'IN KÄSIEN KAUTTA LINTU KUITENKIN LÄHTI VIELÄ LENTOON JA NÄYTTI PÄRJÄÄVÄN LOPPUPÄIVÄN SAARESSA KOHTALAISEN HYVIN
HIIRIPÖLLÖ LENSI SPONDESTI PÄIN RIVITALON IKKUNAA JA PÖKERTYI JOKSIKIN AIKAA, MUTTA ANTERO TOPP’IN KÄSIEN KAUTTA LINTU KUITENKIN LÄHTI VIELÄ LENTOON JA NÄYTTI PÄRJÄÄVÄN LOPPUPÄIVÄN SAARESSA KOHTALAISEN HYVIN

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina exif-tietoineen löytyvät täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Syyssateita ja syyslintuja

Torstaina 10.10.2024 oli sadepäivä, vettä tuli pääosan päivästä, mutta ei nyt sentään kaatamalla....

Syksyä – hanhimuuttoa, pikkurareja ja myrskykeliä

Maanantaina 7.10.2024 oli kaunis syyspäivä – aurinkoista, heikkoa (1-3 m/s) länsituulta ja lämpöä...

Upupa

Lauantaina 5.10.2024 palasin Outin kanssa takaisin Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, länsituulta 5-6 m/s...

Kuunvaihteen lintuja, lintuväkeä ja saarikisa

Maanantaina 30.9.2024 oli korkeapaine päällä ja heikko (2-4 m/s) tuuli vaihteli lännestä etelään....

Taas uusi laji Utölle!

Torstaina 26.9.2024 oli puolipilvistä, aamulla ja illalla sadekuuroja, ja lämpöä 16 astetta. Tuuli...

Melko rauhallista lintumaailmassa

Maanantaina 23.9.2024 oli edelleen aika vaatimatonta linturintamalla. Sää oli melkein kesäinen, pääosin aurinkoa,...