Punarintojen helmeilevää laulua

Perjantaina 24.11.2006 pääsimme Outin kanssa taas parin viikon tauon jälkeen lähtemään viikonlopuksi Utöseen, pimeän ja sateisen marraskuun päätteeksi. Vettä on satanut liki päivittäin mutta lämpö on ollut reilusti plussalla jo pitkät ajat. Teimme vanhat kuviot eli Turusta lähtö kolmen jälkeen, Nauvossa ruokakauppaan ja kahville ja sitten m/s Eivorille, johon lastasimme nyt mm. 25 kg auringonkukan siemeniä, 3 kg maapähkinää ja ison rullan karhuntaljaa. Siis linnuille lisää ruokaa ja taloon tiivistystä pohjoispuolen kivijalan ”vesijohtoaukkoon”. Laivalla olivat mm. Helstolan Jari ja Ali-Eskolan Hannu kumppaneineen, Hessu Jurmoon ja Hannu Utöseen. Perille saavuimme reippaassa lounaistuulessa n. klo 23, taivas oli kirkastunut ja tähdet näkyivät pitkästä aikaa. Vili oli ystävällisesti tuonut maitokärrymme pohjoisniemen laiturille sillä laiva jäi tällä kertaa sinne. Kärryillä saimme kaikki kerralla torppaamme, jossa oli mukava 20 asteen lämpö odottamassa. Uni maistui!
Lauantai 25.11.2006 valkeni puolipilvisenä, tuuli oli heikentynyt ja ulkolämpöä oli peräti +7 astetta. Heräsin punarinnan helmeilevään lauluun – kuin keväällä! Punarintoja lauleli ahkerasti saarella kolmessa eri paikassa, lämmin myöhäissyksy oli virittänyt niiden kellon ihan sekaisin. Tarkkailin aamulla jonkin aikaa luotsiasemalla mutta kun etelästä alkoi vyöryä pilviä ja sumua niin loppupäivä tulikin kompattua saarta. Iltapäivällä tosin otimme uimaportaat pois, pesimme ne huolellisesti ja sen jälkeen tilkittiin vielä kivijalkaa. Iltahuuto pidettiin tavan mukaan meillä ja päivän lajimääräksi kertyi 33. Mukavia lajeja näin marraskuun lopulla kertyi monia, mm. mustaleppälintu (n-pukuinen urheilukentän reunalla), sepelhanhi (nuori paikallisena kylän rannassa ja välillä urheilukentän nurmikolla), peräti 6 kangaskiurua, 3 kiurua, myöhäinen töyhtöhyyppä (kylän rantaniityllä koko päivän), 8 pyrstötiaista, sepelkyyhky, 5 taivaanvuohta, peukaloinen, ainakin 10 punarintaa, 3 pulmusta, 55 räkättirastasta, kottarainen, 8 peippoa ja n.80 urpiaista. Mainittakoon vielä, että Willströmit olivat nähneet pari päivää sitten 3 tunturikiurua kasarmialueen hiekkakentällä. Päivällä yritin kuvata sepelhanhea mutta sumu ja paksu pilvisyys haittasi – valoa oli tosi niukasti. Illalla tuuli voimistui ja alkoi taas vaihteeksi sataa vettä…

hanhea
hanhi

Sunnuntaiksi 26.11.2006 pilvirintama väistyi jo itään ja taivas oli puolipilvinen, jopa keväisen oloinen. Tuuli oli edelleen vankasti etelässä, voimaa n. 12 m/s. Lyhyt aamuhetki ennen laivan lähtöä kierrettiin pikaisesti kyläaluetta ja mainittavimmat havainnot olivat edelleen paikallisina viihtyneet sepelhanhi (muutama kuva lisää..), 6 kangaskiurua, töyhtöhyyppä ja sepelkyyhky. Lisäksi havaittiin mm. kiuru, peukaloinen, 6 pyrstötiaista, kottarainen, 13 räkättirastasta, 2 mustarastasta, 4 punarintaa ja n. 60 kalalokkia. Aurinkoisella mutta navakkatuulisella laivamatkalla takaisin Pärnäisiin nähtiin pari talvipukuista riskilää ja 1 merikotka. Nauvon pääsaaren yllä liihotteli vielä 2 merikotkaa lisää ennen pimeän laskeutumista taas maiseman ylle.

Lisää kirjoituksia

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2024

Kesän säät olivat varsin tavanomaiset: paljon aurinkoa ja maltillisia tuulia, mutta sadettakin aika...