Puuduttavan kovaa koillistuulta

Maanantaina 4.11.2019 eteläpuolella liikkuva matalapaine sai aikaan kovan (12-15 m/s) ja kylmän (3 astetta) koillistuulen, joka tuntuu osuvan melkein joka paikkaan saarella. Päivä oli kuitenkin pääosin aurinkoinen, merellä oli ikävää väreilyä. Aamulla runsas tunti staijia luotsiasemalla, myöhemmin kierrettiin koko kyläalue ja Enskär. Mainittavimmat havainnot olivat 12 laulujoutsenta, 2 närheä, 2 punarintaa, 4 peukaloista, 5 pikkuvarpusta ja Enskärin yllä pyörähtänyt 6 viiksitimalin parvi. Timali ei ole läheskään jokavuotinen vieras, mutta useimmat saaren aiemmatkin havainnot ovat juuri loppusyksyltä. Päivän toinen mainio laji oli +1kv pikkujoutsen, joka muutti aamulla pienessä laulujoutsenparvessa pohjoispuolitse länsilounaaseen. Linnusta tuli hienosti ennakkotieto Jurmosta, kiitos naapurisaareen! Olipa samalla meille pihapinnakin (223). Saareen saapui iltapäivällä pari minulle tuntematonta lintuharrastajaa.

PARI NÄRHEÄ ON JÄÄNYT HENGAILEMAAN SAAREEN
PARI NÄRHEÄ ON JÄÄNYT HENGAILEMAAN SAAREEN

Tiistaina 5.11.2019 jatkui kylmä ja kova (12-17 m/s) koillistuuli, taivas oli koko päivän pilvessä ja yöllisen nollan jälkeen päivällä 3 plusastetta. Runsaan tunnin staiji aamulla luotsiaseman suojassa, päivällä kierrettiin saaren itäosat ja kyläalue. Aamulla muutti viisi parvea laulujoutsenia, yhteensä 27 yksilöä, sekä 2 kanadanhanhea. Saaressa nähtiin mm. 2 närheä edelleen, taivaanvuohi, 10 räkättiä, 2 punakylkeä, 2 laulurastasta, 6 peukaloista, rautiainen, punarinta, niittykirvinen, puukiipijä, 2 pikkuvarpusta ja 55 tilheä. Illalla saunottiin pois päivän koleutta.

RAUTIAISET ALKAVAT OLLA VÄHISSÄ
RAUTIAISET ALKAVAT OLLA VÄHISSÄ

Keskiviikkona 6.11.2019 puhkui edelleen kovaa itäkoillisesta, 12-15 m/s. Taivas oli puolipilvinen ja lämpöä vajaa 3 astetta, tosi kolealta tuntuu edelleen. Tänään tehtiin vähän enemmän kotihommia – maalivarasto lämpimään, tynnyrit tyhjiksi, vähän siivousta jne. Tehtiin pienehkö kierros kyläalueella ja aamulla vajaan tunnin staiji luotsiasemalla. Mainittavimmat havainnot tänään olivat 8 laulujoutsenta, 2 närheä, koiras pikkutikka, 2 punakylkirastasta, 60 tilheä, 2 punarintaa, rautiainen, 2 pikkuvarpusta ja meidän ruokinnalla käyneet koiras ja naaras mustapääkerttu. Outi lähti iltapäivällä mantereelle ja saareen saapui lintureissulle Leo Lindroos.

PARI MUSTAPÄÄKERTTUA ILMESTYI RUOKINNALLEMME
PARI MUSTAPÄÄKERTTUA ILMESTYI RUOKINNALLEMME
VIHERVARPUSIA ON EDELLEEN PÄIVITTÄIN
VIHERVARPUSIA ON EDELLEEN PÄIVITTÄIN

Lisää kirjoituksia

Pientä mukavaa

Maanantai 31.8.2026 alkoi sateisena, mutta pääosa päivästä oli pilvipoutainen – matalalla roikkuvaa pilveä....

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...