Rariovi avautui

Torstaina 22.9.2022 oli sää muuttunut korkeapainekeliksi – pääosin oli aurinkoista, heikkoa (1-4 m/s) etelätuulta ja lämpöä 14 astetta. Staijia aamulla pari tuntia ja aamupäivällä tehtiin parin tunnin veneretki ulkomerelle haahkoja ja hylkeitä katsomaan, Outin ja mun mukana matkassa oli Rautasen Jouni. Hylkeitä kymmeniä, haahkoja toista tuhatta. Saaressa staijia ja komppausta isolla joukolla ja tänään nähtiin mm. kuikka, 2 kaakkuria, härkälintu, 4 metsähanhea, 11 sinisuohaukkaa (2k), 5 tuulihaukkaa, ampuhaukka, 47 varpushaukkaa ja kahlaajia mm. pikkusirri, tundrakurmitsa, 4 kapustarintaa, valkoviklo, 5 tylliä ja taivaanvuohi.

haahka_01_Korppoo_09_22

HAAHKOJA JA HARMAAHYLKEITÄ OLI AVOMERELLÄ RUNSAASTI
HAAHKOJA JA HARMAAHYLKEITÄ OLI AVOMERELLÄ RUNSAASTI

Saaressa nähtiin myös mm. 4 isolepinkäistä, 60 muuttavaa haarapääskyä, 4 pikkusieppoa, sinirinta, pikkuvarpunen, keltavästäräkki, harmaasieppo, lehtokerttu sekä koko päivän itäniityn luoteiskulman männyissä ruokaillut taigauunilintu. Iltapäivällä itärannan edustan saarille ilmestyi jalohaikara, syksyn ensimmäinen. Jallu viipyi iltaan saakka. Mainittakoon vielä, että saaressa on kettuja pelättyä enemmän, tänään näimme 3 kettua yhtä aikaa Patteriniemellä. Saareen saapui illalla lisää lintuväkeä, mm. Esa ja Johanna Lahdenpää ja Marko Heiskanen.

VARESVUON MARKUS SAI HYVÄ KUVAN ITÄNIITYN INOSTA - KIITOS MARKUKSELLE!
VARESVUON MARKUS SAI HYVÄN KUVAN ITÄNIITYN TAIGAUUNILINNUSTA – KIITOS MARKUKSELLE!
JALOHAIKARA ITÄRANNAN EDUSTAN SAARILLA
JALOHAIKARA ITÄRANNAN EDUSTAN SAARILLA

Perjantaina 23.9.2022 oli upea lintupäivä. Sää suosi – etelätuulta 5-6 m/s, puolipilvistä ja lämpöä 16 astetta. Staijia taas pari tuntia aamulla, muuten lähinnä saaren komppausta isolla joukolla. Nähtiin mm. 2 kuikkaa, 7 metsähanhea, 62 allia, 3 suokukkoa, 5 tylliä, jänkäkurppa, 3 käpytikkaa ja eteläkärkeen hienosti näkyville laskeutunut suopöllö. Petolintuja havaittiin 2 varpushaukkaa, 4 tuulihaukkaa, 2 ampuhaukkaa ja Outin kanssa näimme pihamme yli kovalla vauhdilla lounaaseen kiitäneen ad koiras arosuohaukan. Ehdin jotenkuten pari kuvaa napata, harmi kun muut eivät ehtineet tilanteeseen.

KOIRAS AROSUOHAUKKA PYYHÄLSI PIHAMME YLI
KOIRAS AROSUOHAUKKA PYYHÄLSI PIHAMME YLI

Saaressa oli paikallisena hienosti lintuja, mainittakoon 5 pikkusieppoa, isolepinkäinen, 3 käpytikkaa, 4 pikkukäpylintua ja 2 naaraspukuista sinipyrstöä. Ekan löysi Lintulan Timo hautausmaan polun varrelta ja toisen Japi Kovasen talon nurkilta. Molemmat olivat kähmyjä, mutta ekasta Timo sai kuvankin, muille vain näyttäytyi lyhyesti muutaman kerran. Iltapäivällä Lintula ja Heiskanen löysivät jalkapallokentältä harjalinnun, jonka kaikki pääsivät mainiosti näkemään kun oleskeli saunalahden rantatiellä ja talojen kulmilla.

HARJALINTU KIINNOSTI KAIKKIA
HARJALINTU KIINNOSTI KAIKKIA

Eikä vielä kaikki, illansuussa Salosen Liisa löysi luotsiaseman läheltä turturikyyhkyn, joka kähmyili pihlajissa näyttäytyen kuitenkin hyvin kaikille halukkaille. Isopäiväkiitäjäkin pörräsi vielä meidän pihalla. Olipa hieno syksyinen lintupäivä! Illalla saareen saapui lintureissulle Marko Virkki.

TURTURIKYYHKY PIILOTTELI PIHLAJISSA
TURTURIKYYHKY PIILOTTELI PIHLAJISSA

Lauantaina 24.9.2022 oli edelleen mukavaa syyskeliä, puolipilvistä, lämpöä 15 astetta ja etelätuulta 5 m/s. Staijia tutulla tavalla runsaat pari tuntia luotsiasemalla ja koko saari kompattiin. Nähtiin merellä/muutolla mm. 2 laulujoutsenta, 28 valkoposkihanhea, 40 sepelhanhea, 6620 allia (iso lukema Utössä!), härkälintu, ristisorsa, 3 varpushaukkaa, nuolihaukka, 2 tuulihaukkaa ja 3 sinisuohaukkaa. Saaresta löytyi mm. jänkäkurppa, valkoviklo, 2 isolepinkäistä, lapinkirvinen, sinirinta, harmaasieppo ja 2 pikkusieppoa. Eilinen harjalintu viipyi edelleen koko päivän saaressa ilahduttaen myös illansuussa saapuneita orneja. Mantereelle lähtivät aamulla Dick ja Inki Forsman sekä koko Tringan retkiporukka ja illansuussa saareen saapuivat lintureissulle Jorma Knaapi, Leena Laitinen, Hilkka Rämänen ja Hannu Tammelin.

LINTULAN TIMO LÖYTÄMÄ JA KUVAAMA SINIPYRSTÖ RARIPUSKASSA - KIITOS TIMOLLE!
LINTULAN TIMON LÖYTÄMÄ JA KUVAAMA SINIPYRSTÖ RARIPUSKASSA – KIITOS TIMOLLE!

Sunnuntaina 25.9.2022 oli jälleen hieno retkipäivä – pilvipoutaa, heikkoa (2-3 m/s) etelätuulta ja lämpöä enimmillään 15 astetta. Myöhään iltapäivällä saatiin jonkinmoinen sadekuurokin. Staijia 3 tuntia aamulla luotsiasemalla ja iltapäivällä toinen mokoma kappelin kalliolla. Muuttoa oli aika mukavasti, mm. 2 Gaviaa, yhteensä 6060 allia, 169 valkoposkihanhea (7a), 93 metsähanhea (11a), 102 A/B (4a), 2 merihanhea, 11 varpushaukkaa, 6 sinisuohaukkaa, 2 ruskosuohaukkaa, mehiläishaukka, hiirihaukka, 3 tuulihaukkaa ja 3 ampuhaukkaa. Saaressa nähtiin mm. 6 harmaahaikaraa, harmaasorsa, valkoviklo, kapustarinta, 2 suokukkoa, tylli, 3 taivaanvuohta ja itärannalla lymyillyt jänkäkurppa. Muita olivat isolepinkäinen, 4 kivitaskua, 2 harmaasieppoa, 2 hernekerttua, tilhi, keltavästäräkki, kangaskiuru ja 1-2 taigauunilintua. Ino kuultiin useita kertoja Gamla Postenilla ja yksi näkyi lyhyesti meidän saunalla. Mantereelle lähtivät aamulla Lintula, Heiskanen ja Virkki.

JÄNKÄKURPPA LYMYILI ITÄRANNALLA
JÄNKÄKURPPA LYMYILI ITÄRANNALLA

Uusimmat kuvat löytyvät isompina tiedostoina (klikkaa auki!) täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Reipasta kuikkamuuttoa, merops pistäytyi

Maanantaina 20.5.2024 oli vaihteeksi pitkään pilvistä, iltapäivällä kuitenkin taas aurinkoa. Pohjoistuuli (6-9 m/s)...

Amerikanmustalintu ja muuta mukavaa

Torstaina 16.5.2024 sama säätyyppi jatkui – aurinkoa, lämpöä 14 astetta ja lounaistuulta oli...

Hanhia ja harvinaisuuksia

Maanantaina 13.5.2024 korkeapaine piti sään liki kesäisenä: pilvetöntä, lämpöä 13 astetta ja heikkoa...

Episodi nimeltä tiibetinhanhi

Lauantaina 11.5.2024 lähdimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajeltiin aurinkoisena aamupäivänä Nauvoon kahville ja...

Kylmä koillisvirtaus hiljentää pikkulintumuuttoa

Maanantaina 6.5.2024 koillisesta levisi Suomeen kylmää ilmaa ja Utössäkin oli jo itäkoillista tuulta...

Sepellintuja saaressa

Torstaina 2.5.2024 oli turistikeli – pilvetöntä, heikkoa (3-5 m/s) itä- ja koillistuulta ja...