Säätyyppi muuttui ja – lähtö mantereelle

Maanantaina 16.9.2013 kova kaakkoistuuli (14-17 m/s) pyyhki saaren yli ja lounaasta saapui reipas sade klo 13 maissa – nyt säätyyppi muuttui kertaheitolla. Aamu ja aamupäivä kiertelyä ja näkyi mm.  harmaahaikara, 16 haapanaa,  23 varpushaukkaa, 2 tuulihaukkaa, nuolihaukka, ampuhaukka ja hiirihaukka. Kahlaajia havaittiin isokuovi, suokukko, kapustarinta ja 2 valkovikloa, kylällä oli ainakin 3 kuusitiaista. Syksyn ensimmäinen suopöllö pyörähti satamalahden päällä ja laskeutui jonnekin Enskärille mäntyjen taakse. Saareen oli eilen illalla saapunut lintuihmisiä Varesvuon Markus ja Minna, Lumiaron Riku sekä 2-3 muuta.

HAARAPÄÄSKY KÄVI SUOPÖLLÖN KIMPPUUN
HAARAPÄÄSKY KÄVI SUOPÖLLÖN KIMPPUUN

Tiistaina 17.9.2013 oli pitkästä aikaa lähdettävä mantereelle kohta alkavan ulkomaanreissun takia. Aamu oli pilvinen, muutama sadepisarakin, ja etelätuuli 8-10 m/s. Iltayön sade ja kova etelätuuli olivat näköjään huono kombinaatio koska ei vieläkään mainittavasti pikkulintuja saaressa. Ennen laivan lähtöä näkyi mm. 13 varpushaukkaa, nuolihaukka, tuulihaukka, 2 kalasääskeä, 3 mehiläishaukkaa sekä 3 kuusitiaista. Mantereelle lähtivät kanssani samaa matkaa Markus ja Minna ja saareen saapui lintuja katsomaan Keskisen Arto.

PAJULINTUJA ON OLLUT HYVIN VÄHÄN
PAJULINTUJA ON OLLUT HYVIN VÄHÄN
MUUTAMA SUOKUKKO ON VIELÄ LIIKKEELLÄ
MUUTAMA SUOKUKKO ON VIELÄ LIIKKEELLÄ

 

 

 

Lisää kirjoituksia

Lomakausi vauhdissa

Maanantaina 7.7.2025 ilma lämpeni, jo 17 astetta, ja tuuli oli heikkoa (1-5 m/s)...

Turkinkyyhky ja pari kesäyllätystä

Torstaina 3.7.2025 lännestä lähestyi Ulla-myrsky. Päivä oli vielä pääosin aurinkoinen (vähän sadekuuroja) ja...

Tuulista ja merivesi korkealla

Maanantaina 30.6.2025 oli aurinkoista, mutta kovaa luoteistuulta: enimmillään 14 m/s, puuskat 19, ja...

Keskikesän eloa

Keskiviikkona 25.6.2025 palasimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajeltiin aamulla Nauvoon kahville ja sieltä...

Yhteenveto – alkuvuosi 2025

Talvi oli hyvinkin leuto, lunta oli vain hetkittäin ja jäätä ei käytännössä lainkaan...

Juhannus Utössä

Torstaina 19.6.2025 kesän tulo otti taas takapakkia – puolipilvistä, lämpöä oli vain 13...