Perjantaina 16.12.2011 pääsin vihdoin koko työviikon jälkeen matkaan kohti Utötä, Outi on Nummella jouluvalmisteluissa. Pilvisessä ja lämpimässä (4 astetta) säässä ajelin Nauvoon kahville, kauppareissu tuli vaihteeksi taas tehtyä jo Turussa. M/s Eivorille kerääntyi melko niukasti väkeä ja muita lintuharrastajia ei yhtään. Utöstä Varesvuon Markus raportoi, että eilen oli itärannalla ollut vielä tiltaltti sekä päivittäin 1-2 merisirriä ja 1-2 nokkavarpusta. Laivamatka pimeässä sujui tavanomaisesti ja Utöseen saavuttiin klo 23.30, kirkkaan tähtitaivaan alla.
Lauantai 17.12.2011 oli kauniin eilispäivän jälkeen täysi vastakohta: koko ”valoisa” aika paiskoi reipasta vesisadetta ja puhalsi kova (15-18 m/s) itätuuli, lämpöä oli 3-4 astetta. Staijasin ja kiertelin nelisen tuntia kunnes olin niin märkä, että oli pakko tulla loppupäiväksi kuivattelemaan ja lämmittelemään. Mainittavimmat havikset vesisateessa olivat 6 naurulokkia, 2 tukkakoskeloa, 2 peippoa, kaupan takana ruokaillut laulurastas (sama kuin 10.12. ?) ja itärannan ruovikossa edelleen tiltaltti. Merisirrit olivat nyt poissa tuuliselta itärannalta enkä tunnin päivystyksellä löytänyt nokkavarpustakaan koulun ruokinnalta.
Sunnuntaina 18.12.2011 vesisade jatkui koko valoisan ajan mutta onneksi hiukan eilistä heikompana. Tuuli oli heikentynyt 4-5 m/s kaakosta ja sen myötä lintujakin liikkui vähän eilistä enemmän. Runsaan neljän tunnin saarikierros tuotti mm. 4 tukkakoskeloa, riskilän, allin, tavin, 7 naurulokkia ja Pattskärin eteläkärjen luodolla ruokailleet 7 merisirriä. Pikkulintujakin oli vielä melko monipuolisesti, mm. 42 räkättirastasta, 2 mustarastasta, 4 pikkuvarpusta, 6 peippoa, mustapääkerttu (museon luona), punarinta (koululla) ja peukaloinen (itäniityllä). Varesvuon Markus ja Minna lähtivät tänään mantereelle.
Maanantaina 19.12.2011 sadekeli jatkui, tosin aamupäivällä oli muutama pieni hetki satamatta ja siksi jopa staijailin majakalla puolitoista tuntia. Tuuli oli 9 m/s lounaasta, lämpöä 3 astetta. Merellä näkyi mm. kaakkuri, 2 merimetsoa, 3 haahkaa, 6 allia, 2 mustalintua, 7 tukkakoskeloa ja 14 naurulokkia. Saaren rantavesissä oli n. 50 telkkää ja 8 kyhmyjoutsenta, kalalokkeja muutti lounaaseen n. 40. Saaressa näkyi mm. 24 räkättirastasta, 3 pikkuvarpusta, 3 peippoa, kiuru Kattrumpanin kalliolla sekä kylällä lennellyt nokkavarpunen.
Tiistaina 20.12.2011 lähdin mantereelle jouluksi. Edelleen vihmoi vesisadetta ja länsilounainen tuuli vinkui nyt 14-15 m/s. Ennen laivan lähtöä klo 13 retkeilin kevyesti saaren itäosassa ja vähän staijasin merellekin mutta siellä ei lintuja liikkunut. Saaressa sen sijaan näkyi mm. 2 merimetsoa, 6 naurulokkia, 2 pikkuvarpusta, 2 urpiaista, mustarastas, 16 räkättiä, punakylkirastas itärannan levävallilla, kiuru taas kappelin luona sekä sarvipöllö killistelemässä museon vieressä männyissä. Jatkuvan sateen takia ei tullut tällä reissulla otettua yhtään lintukuvaa ja laitankin tähän muutaman Outin ottaman maisemakuvan nyt alkutalvelta. Näiden sadepäivien lajimääräksi kertyi 35. Paluumatkalla ei kummempia näkynyt ja päivitänkin tämän taas jo täältä laivalta, Nötön läheltä.