Senaattori tuli saarivierailulle

Sunnuntaina 19.5.2013 pääsin lähtemään takaisin Utöhön – Turusta ajo ensin Sattmarkin kahvituvalle iltapäiväkaffelle, sitten m/s Eivorille. Väkeä tuli ja meni, saariinkin yllättäen yli 50 henkeä näin sunnuntai-iltapäivällä. Jurmoon matkasivat mm. Normaja ja Alhon Pekka, Utöhön lisäkseni Vienonen, Laiho ja Sällylä. Matkalla nähtiin – ennen sumua – mm. 2 mehiläishaukkaa. Loppupäivä olikin tiheää sumua, sitä on tänä keväänä riittänyt. Utössä oli tänään nähty (Salonen, Öhman, Varesvuo ym) keväälle uusina mm. mehiläishaukka, pikkusirri, luhtakerttunen ja kirjokerttu.

SIRITTÄJÄ LENNÄHTÄÄ OKSALTA TOISELLE
SIRITTÄJÄ LENNÄHTÄÄ OKSALTA TOISELLE

Maanantai 20.5.2013 alkoi tiheässä sumussa, joka aamupäivän aikana vähän hellitti mutta aurinkoa ei tänään juurikaan näkynyt. Aluksi oli lähes tyventä, myöhemmin itätuulta 6 m/s. Kaakkoinen lämpöaalto (Utössä tänään kuitenkin vain 13 astetta) on tuonut Suomeen useita harvinaisuuksia, joista tänään saimme hienosti osamme. Aamulla näin ensin Patteriniemen aidan luona naaraspukuisen sepelrastaan ja hetkeä myöhemmin löysin Kovasen talon läheltä naaras sepelsiepon, jonka kaikki halukkaat pääsivät näkemään. Saimme kohtuullisia dokumenttikuvia (ajoittain häiritsevää sumua) ja myös lajityypillinen hiit-ääni saatiin äänitettyä.

TÄMÄ NAARASSIEPPO ÄÄNTELI HIIT-HIIT, SEPELSIEPPO
TÄMÄ NAARASSIEPPO ÄÄNTELI HIITHIIT, SEPELSIEPPO

Sepelsieppopaikalla saimme hälytyksen, että saareen eilen tullut Heli Koskivainio oli löytänyt helikopterikentän läheltä punapäälepinkäisen. Siis sinne! Lintu löytyikin heti ja tämä Utön 4. ja Suomen 28. ”senaattori” (Lanius senator) oli hyvin nähtävillä ja kuvattavissa runsaat puoli tuntia kunnes hävisi sumuun luotsiasemalle päin. Lintu löytyi kuitenkin myöhemmin uudelleen museon edustan pikku lammashaasta, jossa sittemmin oleskeli koko loppupäivän hienosti nähtävänä ja kuvattavanakin. Kiitokset Helille monista iloisista ilmeistä päivän mittaan! Muut linnut jäivät vähän ”varjoon” tänään mutta eteläkärjessä oli koiras mustaleppälintu, koulun lahdella aamulla koiras heinätavi ja keltahemppo lenteli ja lauloi edelleen saaressa. Mainittakoon vielä 3 sirittäjää ja tilhi. Aikamoinen lintupäivä!

ITSE SENAATTORI
ITSE SENAATTORI

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...