Sepeleitä Utössä

Perjantaina 2.5.2008 saari oli taas täynnä lintuja, hyönteissyöjiä oli yön aikana tullut selvästi lisää. Ilma oli pilvinen, päivällä heikkoja saderipauksia, lämpöä +11 astetta, illalla taivas selkeni. Aamulla staijasimme tunnin verran luotsiasemalla, muuten komppausta ja kuvausta tuttuun tapaan. Merellä edelleen niukasti liikettä – vain 2 merikihua pohjoiseen, kuikka, muuttava harmaahaikara, suopöllö saapui avomereltä saareen (nähtiin myöhemminkin pari kertaa) ja alleja liikkui n. 1200 yksilöä. Luotsiaseman luona nähtiin myös sepelrastas ja myöhemmin myös itärannalla sekä saunalahdella – pukujen perusteella ainakin 2 eri yksilöä saaressa. Staijaus päättyi siihen, että huomasin luotsiasemalta Patteriniemen tyvellä talon pihakoivussa sepelsiepon! Soitto muille ja pian kaikki olivat hienosti nähneet kevään eka sepelsiepon Utössä – 2kv koiraslintu. Sieppo oli valtavan liikkuvainen ja hiljainen, vaikeasti lähestyttävä ja niinpä siitä saatiin vain kelvolliset dokumenttikuvat RK:lle, ei mitään ”suuria otoksia”. Iltapäivällä lintu nähtiin muutamaan otteeseen vanhan päiväkodin takana.

haaska

Saaressa oli paikallisena myös mm. 2 ristisorsaa, harmaasorsa-koiras, tuulihaukka, jänkäkurppa, 3 valkovikloa, uuttu- ja sepelkyyhky, 2 käkeä, 4 käenpiikaa, 3 tilheä, n. 110 punarintaa, n. 35 leppälintua, 15 pensastaskua, n. 50 laulurastasta, kulorastas, 30 hernekerttua, 8 pensaskerttua, aikainen lehtokerttu (laulavana), 12 mustapääkerttua, sirittäjä, n. 35 fyllaria, 12 kirjosieppoa, 3 pikkuvarpusta, tikli ja kevään ensimmäinen peltosirkku. Mustaleppälintuja oli tänään ”vain” yksi naaraspukuinen saunalahden alueella. Pärssisen veljekset raportoivat majakalta illalla 48 yksilön tundrakurmitsaparven. Tänään siivottiin vajan tausta ja laitettiin uimaportaat paikalle – kesä lähestyy! Yöllä tuli kevyesti vähän vettä taivaalta.

sepels

Lauantai 3.5.2008 oli oikea hellepäivä – pilvetöntä, tyventä ja lämmintä +14 astetta! Paikalla nyt entisten lisäksi myös Rauman Lintuyhdistyksen porukka, mukana tuttuja mm. Veli Puputti, Juha Salminen ja Mikko Järvinen. Lisäksi Sintosen Antti ja Elli Narvi perheineen. Päivä oli ”sepelien” eli aamulla löytyi saunamme länsipäädyn luota taas 2kv koiras sepelsieppo, ehkä sama kuin eilen vaikka tämä yksilö kyllä käyttäytyi paljon rohkeammin – antoi jopa kuvata kunnolla. Sepelrastaita oli saaressa nyt kolme – itäniityn rannassa koiras ja naaraspukuinen, eteläniemessä naaraspukuinen (eri kuin itäniityn). Niitäkin tuli kuvattua. Muuten havaittiin muuttavana mm. 14 kuikkaa (+ 8 sp:tä), 6 merikihua, 3 piekanaa, harmaahaikara, 7 valkoposkihanhea, 4 lapasotkaa, kevään eka mehiläishaukka, 2 varpushaukkaa, 2 ampuhaukkaa, kurki ja 16 pikkukuovia. Saaressa paikallisina mm. kanadanhanhi, 3 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, 2 jouhisorsaa, heinätavi-koiras, n. 2800 allia, tuulihaukka, naaras-teeri (jota en vieläkään nähnyt…), 2 valkovikloa, 3 karikukkoa ja pikkulokki (+ 2 muuttavaa). Pikkulintuja edustivat mm. käenpiika 5, tilhi 3, punarinta 90, mustaleppälintu (n-pukuinen jalkapallokentän luona), leppälintu 25, pensastasku 12, kulorastas, ruokokerttunen, hernekerttu 30, pensaskerttu 4, mustapääkerttu 14, sirittäjä, fyllarit 45, kirjosieppo 15, tikli, peltosirkku ja koulun ruokinnalla käynyt nokkavarpunen. Lajeja tänään kertyi mukavasti 101. Illansuussa saunottiin maittavasti ja iltahuudolla tuvassamme oli Kimmo ja Sintosen Antti.

sepelr

Lisää kirjoituksia

Turkinkyyhky ja pari kesäyllätystä

Torstaina 3.7.2025 lännestä lähestyi Ulla-myrsky. Päivä oli vielä pääosin aurinkoinen (vähän sadekuuroja) ja...

Tuulista ja merivesi korkealla

Maanantaina 30.6.2025 oli aurinkoista, mutta kovaa luoteistuulta: enimmillään 14 m/s, puuskat 19, ja...

Keskikesän eloa

Keskiviikkona 25.6.2025 palasimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajeltiin aamulla Nauvoon kahville ja sieltä...

Yhteenveto – alkuvuosi 2025

Talvi oli hyvinkin leuto, lunta oli vain hetkittäin ja jäätä ei käytännössä lainkaan...

Juhannus Utössä

Torstaina 19.6.2025 kesän tulo otti taas takapakkia – puolipilvistä, lämpöä oli vain 13...

Viimeisiä kevätmuuttajia ja ensimmäisiä lähtijöitä

Maanantaina 16.6.2025 oli pääosin pilvipoutaa, illalla vähän sadetta. Etelälounainen tuuli oli 4-6 m/s...