Staijausta ja kuvaamista

Keskiviikko 17.4.2013 oli vähän rauhallisempi lintupäivä. Aamulla jälleen sadetta ja sumuakin, iltapäivällä oli selkeämpää ja auringonpaistetta mutta navakka ja puuskainen (12 m/s) lounaistuuli. Lämpöä oli 4 astetta ja lumet likimain sulaneet pois. Päivän havaintoja olivat mm. 5 kanadanhanhea, kalatiira, 2 lapasorsaa, lapasotka, 14 lehtokurppaa, 3 isokuovia (kevään ekat), tuulihaukka, 2 varpushaukkaa, isolepinkäinen, 3 kivitaskua, 2 nokkavarpusta, luotokirvinen, puukiipijä, 2 tilheä, muuttava sepelrastas ja ainakin 3 mustaleppälintua. Siis aika lailla huhtikuista peruslajistoa. Punarinnat vähentyneet (150), pikkurastaat lisääntyneet.

NOKKAVARPUSEN NOKKA ON TEHOKAS TYÖKALU
NOKKAVARPUSEN NOKKA ON TEHOKAS TYÖKALU

Torstaina 18.4.2013 lounaasta saapui matalapaine ja sade alkoi klo 11, illansuussa hetken tauko. Tuuli oli aluksi lounaasta 7 m/s, myöhemmin etelästä lujaa 16 m/s. Staijattiin Pärssisen Mikon ja Koistisen Jarmon kanssa aamulla 3 tuntia luotsiasemalla, myöhemmin kevyttä kiertelyä ja itse käytin aika lailla aikaa nokkavarpusten kuvaamiseen. Muutolla nähtiin mm. 14 kuikkaa, 2 Gaviaa, 13 ruokkia, 1241 mustalintua, silkkiuikku, 2 tundrahanhea, 27 A/B:tä, 3 laulujoutsenta, kurki, räyskä ja 10 isokuovia. Saaressa pyöri 2 varpushaukkaa ja tuulihaukka ja kylällä oleskeli mm. 3 nokkavarpusta (1k,2n) ja 2 mustaleppälintua. Iltapäivällä saareen saapui ainakin 12 uutta ornia.

MUSTALEPPÄLINTUJA ON USEITA PÄIVITTÄIN
MUSTALEPPÄLINTUJA ON USEITA PÄIVITTÄIN
PARI TIKLIÄ ON KÄYNYT RUOKINNOILLA
PARI TIKLIÄ ON KÄYNYT RUOKINNOILLA

Perjantaina 19.4.2013 puhalsi edelleen kova lounaistuuli, 14-17 m/s (illalla vähän heikkeni), taivas oli pääosin pilvessä ja näkyvyys kohtalainen. Staijattiin aamulla n. 3 tuntia ja saarta kierrettiin ahkerasti. Itse keskityin päivällä haahkojen kuvaamiseen eteläkärjessä. Muuttavana nähtiin mm. 3 kuikkaa, Gavia, 3 valkoposkihanhea, 902 mustalintua, 8 ruokkia, merikihu, 5 A/B, 3 isokuovia, piekana, 2 sinisuohaukkaa, ruskosuohaukka, 3 varpushaukkaa ja ilmeisesti paikallinen tuulihaukka. Saaresta löytyi mm. kevään ensimmäiset mustakurkku-uikku ja karikukko sekä lisäksi mm. 4 lehtokurppaa, kapustarinta, 3 mustaleppälintua, 2 kangaskiurua, isolepinkäinen, mustavaris ja nyt jo 5 nokkavarpusta. Pikkulintuja niukasti verrattuna aiempiin päiviin. Mainita kannattaa vielä koululaisten löytämä kuutti, jota käytiin ihmettelemässä monien toimesta.

HAAHKAT SURFFAAVAT ETELÄKÄRJEN ISOISSA AALLOISSA
HAAHKAT SURFFAAVAT ETELÄKÄRJEN ISOISSA AALLOISSA

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...