Sumuinen Utö

Perjantaina 8.2.2008 Outikin pääsi pitkästä aikaa lähtemään mukaan Utön viikonloppua viettämään. Ajelimme lämpimän aurinkoisessa ja peilityvenessä kelissä Nauvoon, tehtiin ruokaostokset, juotiin kaffet ja siirryttiin m/s Eivorille. Väkeä oli yllättävän paljon – Utöseen tulivat lintuja katsomaan myös Jouko Olkio sekä Hakalan Jokke ja Ala-Uotilan Pirkko. Käytiin kaikki satamat ja Utöön saavuttiinkin vasta klo 23.10. Tähdet näkyivät, tuuli oli jo virinnyt etelästä varmaan voimistuakseen taas huomiseksi. Uni maittoi!

kangas

Lauantaina 9.2.2008 sumu kietoi saaren sisäänsä puoleenpäivään saakka ja iltapäivällä saatiin reipas sadekuurokin, tuuli lounaassa enimmillään 12 m/s. Näkyvyys oli heikohko koko päivän ja se tietysti verotti lajimäärää, lämpöä riitti +4 astetta. Saaressa kiertely tuotti tänään 28 lajia, joista mainittakoon mereltä 13 merimetsoa, 3 haahkaa (joista 1 jp-koiras), 2 allia, 3 mustalintua, 7 tukkakoskeloa, n. 200 kalalokkia, 6 merilokkia, n. 70 harmaalokkia ja riskilä. Paikallisia olivat mm. merikotka, 2 vihervarpusta, urpiainen, 3 peippoa ja mustarastas. Saunalahden rannalta löytyivät saaressa pitkään viihtyneet 2 kangaskiurua ja itäniityltä 2 niittykirvistä ja peukaloinen. Lisäksi Brita näki koulun rantaniityltä jaloista lentoon polkaisseen luhtakanan – lieneekö eri lintu kuin aiemmin itäniityllä piileskellyt? Iltaa istuttiin koko porukalla tuvassamme ja päätettiin huomenna katsella tiiviimmin merelle jos sumu ei enää vaivaa…

siskin

Sunnuntai 10.2.2008 oli jälleen sumuinen, näkyvyys vain n. 300 metriä. Tuuli lähes olematon, lämpöä 5 astetta. Kompattiin ennen laivan lähtöä saarta mutta varsinaisesti uutta ei löydetty. Itäniityllä nyt peräti 4 niittykirvistä, edelleen 2 kangaskiurua ja peukaloisia tänään 2, joista toinen jo lauloi saunalahden pajukossa! Vihervarpusia edelleen 2 ja lisäksi peippo. Paluumatka Pärnäsiin kului pääosin kannella huolimatta tiheästä sumusta koko matkan – näkyvyys enimmilläänkin vain n. 500 metriä. No, ensi kerralla voi jo olla vaikka uusia muuttolintuja!

Lisää kirjoituksia

Rariovi paukkuu!

Maanantaina 12.10.2026 eilen illalla alkanut sade jatkui aina alkuiltapäivään saakka, sen jälkeen oli...

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....