Syksyn ensimmäinen viikonloppu mantereella

Ensimmäisen kerran sitten heinäkuun lopun en tärkeämpien syiden takia päässyt viikonlopuksi Utöseen mutta sateisen sään takia ei nyt niin kovin harmittanutkaan. Keskustelua on viikolla käyty Utössä 23-25.10. olleen pitkänokkaisen Sylvian lajista, Tottin kuvien perusteellahan linnussa on aika lailla mustakurkkukertun piirteitä…

kutteri

Pyhäinpäiväviikonlopulta laitan tähän vielä jonkun kuvan – myrskyävällä merellä keinuvan luotsikutterin sekä etelälahden rantakivikossa kähmyilleen märän fyllarin, jonka määrittäminen oli vähän haasteellista mm. hauskasti kaksiväristen jalkojen takia (varpaat keltaiset, jalat muuten hyvin tummat) ja käsisiiven ulottumakin oli vähän sieltä tiltaltin ja pajulinnun välimailta. Lopulta lintu päätyi tiltaltiksi mm. pään kuvioiden perusteella.

tiltalti_07
tiltali

Ensi viikonloppuna taas saareen! Sain muuten Willströmin Britalta tiedon että idänuunilintu oli Utössä edelleen ainakin vielä maanantaina eli 5.11.2007 – ennätys parani taas päivällä…

Lisää kirjoituksia

Pientä mukavaa

Maanantai 31.8.2026 alkoi sateisena, mutta pääosa päivästä oli pilvipoutainen – matalalla roikkuvaa pilveä....

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...