Takaisin Utöhön

Lauantaina 27.12.2014 oli aika palata kotikulmille Utöhön, Outikin tulee parin päivän päästä. Ajelin pikkupakkasessa Nauvoon, jossa kauppa ja kahvit tavan mukaan ohjelmassa. M/s Eivorille kertyi kohtalaisesti väkeä, lossijonojen takia joitakin jopa jonkin aikaa odoteltiin. Pärnäisissä laivan yli lensi harmaahaikara. Matka sujui pääosin pimeän aikaan ja Utöhön saavuttiin klo 19.30, lämpötila oli -1 astetta. Lintuporukkaa tuli lisäkseni Laamasen Kari ja Suihkon Tuula ja saaressa oli paikalla mm. Sami Kiema, Henriika Haapakoski sekä Lumiaron Riku ja Päivi.

SINITIAISIA TALVEHTII TOISTAKYMMENTÄ
SINITIAISIA TALVEHTII TOISTAKYMMENTÄ

Sunnuntaina 28.12.2014 oli ihan hyvä ulkoilusää. Taivas oli pilvessä ja valoja aika niukalti mutta koillistuuli ei ollut liian kova (5-7 m/s) ja pakkasta ”vain” 5 astetta. Merellä oli melko voimakasta väreilyä. Staijattiin vajaat pari tuntia ja kierrettiin koko saari. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 5 laulujoutsenta, lapasotka, 2 haahkaa, 7 allia, 5 mustalintua, 120 telkkää, 2 tukkakoskeloa, riskilä sekä päivän ”parhaana” naaraspukuinen allihaahka, joka oleskeli illansuussa hotelliniemen länsipuolella puolisen tuntia. Vasta tämän vuoden eka stelleri täällä Utössä.

NIUKAT ILLANSUUT VALOT EIVÄT OIKEIN RIITTÄNEET ALLIHAAHKAN PYSÄYTTÄMISEEN MUTTA LAJIN SENTÄÄN TUNTEE
NIUKAT ILLANSUUN VALOT EIVÄT OIKEIN RIITTÄNEET ALLIHAAHKAN PYSÄYTTÄMISEEN MUTTA LAJIN SENTÄÄN TUNTEE

Merisirrejä löytyi lähiluodoilta 1+6 ja ad–muuttohaukka istuskeli jälleen Knivskärin reunamerkillä, myöhemmin lensi Ormskärin yllä. Saaresta löytyi mm. 2 niittykirvistä, 39 tilheä, 6 peukaloista, 4 rautiaista, punarinta, 120 räkättiä ja 3 peippoa. Itärannalla nähtiin luhtakanan tuoreet jäljet. Hyvä lintupäivä tuotti saldona 34 lajia. Laamanen ja Suihko lähtivät päivällä mantereelle.

PARI NIITTYKIRVISTÄ SINNITTELEE ITÄRANNALLA
PARI NIITTYKIRVISTÄ SINNITTELEE ITÄRANNALLA

Lisää kirjoituksia

Rariovi paukkuu!

Maanantaina 12.10.2026 eilen illalla alkanut sade jatkui aina alkuiltapäivään saakka, sen jälkeen oli...

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....