Taviokuurnia ja merisirrejä

Perjantaina 26.10.2012 aamulla oli maa valkoinen yöllisistä lumikuuroista ja tuuli puhkui puuskissa yli 20 m/s luoteesta. Lämpötila oli pudonnut +1 asteeseen. Kovassa tuulessa staijailtiin luotsiasemalla ja toki kompattiin saartakin. Tuuli oli pyyhkinyt linnut vähiin mutta jotain sentään nähtiin. Merellä/muuttavana havaittiin mm. 34 laulujoutsenta (+3 cygnusta), 22 allia, 3 pikkulokkia, hiirihaukka, koiras-sinisuohaukka, 2 varpushaukkaa ja Pattskärissä oleskeli edelleen 5 sepelhanhea. Selkälokki pyöri yhä rannoilla ja itäosassa nähtiin 2 taivaanvuohta, 2 jänkäkurppaa sekä mukavan kuvauksellinen pikkutikka. Taviokuurnia löytyi tänään 2 yksilöä hotellin portilta katajista ja muita pikkulintuja olivat mm. 4 pyrstötiaista, rautiainen, peukaloinen, 2 mustapääkerttua, 4 punarintaa, 5 hippiäistä, 3 puukiipijää, 7 pikkuvarpusta, isolepinkäinen, 60 urpiaista ja 7 niittykirvistä. Räkättejä nähtiin n. 250, punakylkiä 12, laulurastas, 25 mustarastasta sekä tilhiä n. 190 yksilöä. Knaapi ja Laitinen lähtivät aamulaivalla mantereelle. Illalla satoi reippaasti lunta ja Utössäkin lämpötila putosi kolmeen pakkasasteeseen! Iltalaivalla saareen saapuivat Mikko Holvitie, Timo Tuuri, Jouni Vainio ja Harri Savilahti.

PIKKUTIKKA VIIHTYI ITÄRANNAN RUDERAATILLA

Lauantai 27.10.2012 oli puolipilvinen ja mukava retkipäivä. Tuuli oli heikentynyt ja puhalsi nyt pääosin pohjoisesta 5-6 m/s, lämpöä pari astetta – lumi alkoi sulaa. Olin koko aamupäivän tekemässä Tom Bergmanin kanssa syksyn kolmatta vesilintulaskentaa Utön koillis- ja itäpuoleisilla vesialueilla – vesilintuja nyt yhteensä 253, selvästi taas niukemmin kuin lokakuun alussa. Venereissun parhaita olivat merisirrit, joita nähtiin kahdessa paikassa Örskärin lähellä: 2+36 yksilöä. Kuviakin syntyi.

MERISIRRIPARVI KELMEÄSSÄ SYYSVALOSSA TUMMALLA LUODOLLA

Utössä komppailtiin ja staijattiin ahkerasti ja mainittavimpia havaintoja mereltä/muuttavana olivat kuikka , Gavia sp, 26 laulujoutsenta (3a), 5 sepelhanhea edelleen, harmaahaikara, 40 allia, 13 pilkkasiipeä, 3 sinisuohaukkaa, kanahaukka, 7 varpushaukkaa, piekana ja 22 pikkulokkia. Saaren rantoja kierteli edelleen selkälokki, itärannalla oli jänkäkurppa ja 2 taivaanvuohta, teeri nähtiin ja tikkoja oli 5 käpytikkaa ja 2 pikkutikkaa. Pikkulinnuista mainittakoon luotokirvinen, 150 tilheä, 5 peukaloista, 4 punarintaa, 2 mustapääkerttua, pyrstötiainen, isolepinkäinen, 9 pikkuvarpusta, 2 tikliä, 20 taviokuurnaa, nokkavarpunen, lapinsirkku ja pulmunen. Aamulla lähtivät Raivio ja Sippola ja illalla saareen saapui Järvisen Mikko. Tänään käydyssä saarikisassa tulokset olivat Halias 80, Jurmo 74, Utö 72 ja Säppi 69 lajia.

JÄRRIPEIPPO ON KAUNIS LINTU

Sunnuntaina 28.10.2012 oli pitkästä aikaa lähdettävä käymään mantereella. Tuuli oli heikko luoteinen, taivas puolipilvessä ja lämpöä oli 2 astetta. Aamun aikana nähtiin mm. 4 pikkulokkia, kanahaukka, harmaahaikara ja 14 taviokuurnaa. Matkalla mantereelle nähtiin mm. muutama merikotka ja riskilä sekä 2 kaakkuria. Jäisessä kelissä ajelin hiljalleen Turkuun, jonne saavuin klo 17.40 aikoihin.

USEITA PIKKUVARPUSIA ON ILMESTYNYT RUOKINNALLEMME

 

 

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...