Tuulista ja sadetta

Maanantaina 26.9.2022 lähestyvä matalapaine nosti tuulta – aamulla eteläkaakosta 6 ja illansuussa jo 12 m/s. Puolipilvistä, mutta aamulla ja illalla sadettakin. Lämpöä oli 14 astetta. Staijia aamulla runsas tunti, mutta nyt merimuutto oli lopahtanut. Kierrettiin saarta, Kesnäs vähän huonommin. Mainittavimpia havaintoja olivat mm. 4 Gaviaa, 5 metsähanhea, 5 valkoposkihanhea, 20 jouhisorsaa, 7 harmaahaikaraa, 5 tuulihaukkaa, 7 varpushaukkaa, 2 ampuhaukkaa, 4 sinisuohaukkaa, hiirihaukka ja kalasääski. Muista mainittakoon lehtokurppa, 2 taivaanvuohta, valkoviklo, 10 suokukkoa, 2 suosirriä, 5 tylliä, isolepinkäinen, 7 kivitaskua, 2 hernekerttua, keltavästäräkki ja 4 lapinsirkkua. Päivällä lähtivät mantereelle Rautasen Jouni sekä Lahdenpäät, myös Outin täytyi lähteä Hesaan käymään.

PIKKUSIEPOT ALKAVAT JO LOPPUA (Kuva: Outi Sarjakoski)
PIKKUSIEPOT ALKAVAT JO LOPPUA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Tiistaina 27.9.2022 oli aamu ja aamupäivä paksua pilveä ja saatiin vähän sadettakin, iltapäivällä oli selkeää ja lämpöä 15 astetta. Kaakkoistuuli oli aika reipasta, 10-13 m/s, puuskissa enemmänkin. Staijia aamulla vajaa pari tuntia ja saarikomppausta. Nähtiin mm. 2 laulujoutsenta, 7 harmaahaikaraa, 58 valkoposkihanhea, 37 metsähanhea, 2 tundrahanhea, suopöllö, 7 varpushaukkaa, 7 tuulihaukkaa, ad muuttohaukka, ampuhaukka ja 2 sinisuohaukkaa.

TILTALTTEJA ON JO PALJON ENEMMÄN KUIN PAJULINTUJA
TILTALTTEJA ON JO SELVÄSTI ENEMMÄN KUIN PAJULINTUJA

Kahlaajia oli lehtokurppa, kapustarinta, taivaanvuohi, valkoviklo ja 13 suokukkoa, jouhisorsia 32 ja Fladanin rannasta löytyi talvipukuinen mustakurkku-uikku. Lisäksi nähtiin mm. ruokokerttunen, hernekerttu, 2 harmaasieppoa ja 4 leppälintua. Pikkulintuja, lähinnä hippiäisiä, punarintoja ja tiltaltteja on jonkin verran, mutta kunnon pikkulinturynnistystä vielä odotellaan.

MUSTAKURKKU-UIKKU KYLÄN RANNASSA
MUSTAKURKKU-UIKKU KYLÄN RANNASSA

Keskiviikkona 28.9.2022 oli koleaa – kovaa (11-14 m/s) itätuulta koko päivä, lämpöä 13 astetta ja puolipilvistä. Staijia taas pari tuntia aamulla luotsiaseman suojassa ja kompattiin saarta Kesnäsiä lukuun ottamatta. Muutolla nähtiin mm. kuikka, harmaahaikara, 96 kurkea, 112 valkoposkihanhea, 35 A/B, 16 varpushaukkaa, 3 tuulihaukkaa, ampuhaukka, nuori muuttohaukka, 4 sinisuohaukkaa ja 1kv arosuohaukka, joka teki hienosti saarikierroksen myötävalossa ennen lähtöään merelle länteen. Kaikki ehtivät nähdä tämän Japin löytämän linnun.

TUULIHAUKKA ON VARPUSHAUKAN JÄLKEEN YLEISIN PETOLINTU
TUULIHAUKKA ON VARPUSHAUKAN JÄLKEEN YLEISIN PETOLINTU

Muita havaintoja olivat mm. 2 kapustarintaa, 11 suokukkoa, taivaanvuohi, valkoviklo, isolepinkäinen, 2 käpytikkaa ja pikkulintuja mm. kangaskiuru, lapinsirkku, harmaasieppo, 2 keltavästäräkkiä, syksyn ekat 2 punatulkkua sekä Varesvuon Markuksen Enkärillä näkemä heinikossa piilotteleva pensassirkkalintu. Mantereelle lähtivät iltapäivällä Japi, Knaapi, Laitinen, Rämänen ja Tammelin, saareen saapui uutta lintuväkeä ainakin Gamlingarna (Hannu Hilke, Rolf Karlson ja Timo Nurmi) sekä Tatu Sikkinen ja Jarmo Lehtinen.

LEPPÄLINTUJA ON VIELÄ OLLUT PÄIVITTÄIN
LEPPÄLINTUJA ON VIELÄ OLLUT PÄIVITTÄIN

Uusimmat kuvat nähtävissä isompina tiedostoina (klikkaa auki) täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...