Utön kevätnautintoja!

Perjantaina 18.4.2008 oli aika taas napata kassit ja kamerat kainaloon ja lähteä kohti Utötä. Aurinko paistoi, tuuli pohjoisessa mutta onneksi aika rauhallinen, lämpöä 7 astetta. Ajelin ensin Paraisten Mattholmsfladanille mutta iltapäivän auringossa siellä oli varsin hiljaista, mainita kannattaa kalasääski. Lautalla yli Nauvoon, kauppaan, kahville ja kierros Mieliksen tietä kohti Pärnäisiä. Tien varrella näkyi mm. 5 kurkea ja isolepinkäinen, Pärnäisissä 3 merikotkaa. M/s Eivorille kertyi runsaasti saariin lähtijöitä ja lintuporukoitakin oli monta. Utöseen tulivat Salosen Kari, Suomisen Janne ja Mikko sekä Hirvensalon Arto, Tittosen Jouni ja Marita Kari, lisäksi Kirstilän Ville ja Toivosen Anna, Erkki Kallio poikansa Markuksen kanssa ja Jarmo Ahveninen vaimonsa kanssa. Lintuharrastajia oli myös Degerstedtin Karin mukana matkannut yli 10 hengen porukka – kaikki Utöseen. Kyllä saaressa optiikkaa riittää! Utöstä tuli Willströmeiltä tieto, että mustapäätasku oleili edelleen itäniityllä ja koulun ruokinnalla oli käynyt nokkavarpunen. Laivamatkalla kevyttä tarkkailua mutta mainittavaa ehkä vain 5 mustakurkku-uikkua Nötössä, Aspön kyhmyhaahkaa ei nyt löydetty. Utöseen saavuttiin kuun mollottaessa klo 23.10.

kiuru

Lauantaiaamu 19.4.2008 oli kylmän yön jäljiltä kolea mutta lähes pilvettömältä taivaalta noussut aurinko lämmitti pian kerrassaan hienon lintupäivän. Tuuli oli luoteessa, rauhallinen, mutta iltapäivällä voimistuva 10 m/s. Aamulla staijausta luotsiasemalla, myöhemmin vapaata retkeilyä kauniissa kevätpäivässä. Saaressa pari päivää oleskellut koiras-mustapäätasku (rubicola/hibernans) löytyi helposti aamulla itäniityn rannasta ja melko pian siitä saatiin muutama kuvakin. Myöhemmin lintu siirtyi hautausmaan lähelle, jossa viihtyi loppupäivän. Itärannalla oli aamulla myös naaraspukuinen mustaleppälintu ja toinen muleli löydettiin myöhemmin koulun notkosta. Kylällä näyttäytyi nokkavarpunen monta kertaa. Rariputki sai jatkoa klo 10 kun Tittosen Jouni löysi itärannalta koiras-sitruunavästäräkin! Juoksuksi meni ja ehdin kuvatakin lintua hätäisesti ennen kuin se klo 10.20 nousi korkealle ja häipyi Jurmon suuntaan. Salosen Karin porukka ehti lisäksemme paikalle ennen ”sittiksen” poislentoa. Vasta 5. havainto Utöstä ja samalla Suomen kaikkien aikojen varhaisin keväthavis!

mustatasku

Merellä muuttavana havaittiin tänään mm. 15 Gaviaa (5 kuikkaa), 2 harmaahaikaraa, 3 laulujoutsenta, n. 50 isokuovia, 4 metsähanhea, n. 75 Anser/Branta-hanhea, 2 valkoposkihanhea, pienikokoinen kanadanhanhi metsähanhiparvessa, n. 115 mustalintua, ruskosuohaukka, 6 varpushaukkaa, kalasääski, 6 merikihua ja 19 ruokkia. Saaressa tai paikallisina nähtiin lisäksi myös mm. härkälintu, vasta 2 pilkkasiipeä, 2 mustakurkku-uikkua, 7 ristisorsaa, harmaasorsa-pari, jouhisorsa, 8 lapasorsaa, 7 merikotkaa, 5 taivaanvuohta, lehtokurppa, punajalkaviklo, 2 metsävikloa, 2 sarvipöllöä, n. 70 västäräkkiä, n. 100 punarintaa, 10 rautiaista, 3 kivitaskua, kulorastas, 15 tiltalttia, isolepinkäinen, mustavaris, tikli ja 15 punatulkkua. Päivän lajimäärä kipusi jo 82:een. Aivan hulppea keväinen lintupäivä! Iltahuuto pidettiin tuvassamme, paikalla 9 henkeä. Saareen saapui tänään kuukaudeksi Mikko Pärssinen.

sitruunavastarakki

Sunnuntai 20.4.2008 oli kauniin aurinkoinen, pilvetön, heikkotuulinen ja lämminkin päivä. Ehkä korkeapaineen takia muutto oli melko hiljaista – aamustaijaus tuotti mm. 193 allia, 89 mustalintua, 9 pilkkasiipeä, 13 ruokkia, 7 merikihua, 9 kuikkaa (+ 5 sp:tä), kaakkurin, 7 silkkiuikkua, härkälinnun, ampuhaukan ja 4 ristisorsaa. Saarelta löytyi paikallinen mustakurkku-uikku, harmaahaikara, harmaasorsapari, 3 lapasorsaa, 2 sarvipöllöä, luotokirvinen, kangaskiuru, 2 kulorastasta, 3 hemppoa, teeri-naaras (jota en harmi kyllä itse nähnyt…), muuttava pikkutylli, haarapääsky sekä edelleen mustapäätaskukoiras hautausmaan lähistöllä. Viikonlopun lajimäärä saaressa kohosi jo 91:een. Laiva lähti tuttuun tapaan klo 13 ja saareen jäivät Suomisen veljekset sekä Pärssisen Mikko.
Matkalla havaittiin mm. 14 mustakurkku-uikkua, kurki, pari merikotkaa sekä tiira, ilmeinen kalatiira. Aurinkoa riitti eli naamat punaisina oli koko väki kannella – tyytyväisen näköisiä ihmisiä. Turkuun saavuin klo 19.15, ihan mukavaan aikaan.

Lisää kirjoituksia

Rariovi narahti

Maanantaina 27.4.2026 jatkui edelleen voimakas pohjoisvirtaus, 8-13 m/s, ja pilvetön sää. Lämpöä oli...

Kylmä pohjoisvirtaus jatkuu

Torstaina 23.4.2026 oli aurinkoista, pohjoisluoteista tuulta 5-7 m/s ja lämpöä 6 astetta. Staijia...

Kevätmuutto hidastui

Lauantaina 18.4.2026 oli sopiva ajankohta palata takaisin Utöhön, Outi lähti ristiäisjuhliin pääkaupunkiseudulle, tosin...

Lintukevättä pienin askelin

Maanantaina 13.4.2026 korkeapaine piti edelleen pintansa – aurinkoista, heikkoa (2-6 m/s) itätuulta ja...

Turistikelejä

Torstaina 9.4.2026 oli pilvetöntä ja lämpöä vajaa 5 astetta. Aamun 5-6 m/s itätuuli...

Hiljalleen uusia kevätlajeja

Maanantaina 6.4.2026 jatkui sateinen sää, koko päivä vettä,  ei runsasta, mutta kastelevaa kuitenkin. Länsituuli...