Utön vappulintuja

Torstaina 28.4.2022 tuuli oli kääntynyt lounaaseen, aamulla 5 ja myöhemmin 8-9 m/s. Taivas oli puolipilvinen (illalla pari reipasta vesikuuroa) ja lämpöä oli enimmillään 7 astetta. Staijia aamulla vajaa 3 tuntia luotsiasemalla ja saari kierrettiin Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä/muutolla nähtiin mm. 4 kuikkaa, 3 laulujoutsenta, 37 valkoposkihanhea, 8 kanadanhanhea, 2 taigametsähanhea ja niiden seurassa lyhytnokkahanhi, 1075 mustalintua, 14 pilkkasiipeä, 13 meriharakkaa, 3 merikihua, 58 ruokkia, jp etelänkiisla parin ruokin kanssa ja kurki.

MERIHARAKOITA ON TÄNÄ VUONNA VAIN YKSI PARI
MERIHARAKOITA ON TÄNÄ VUONNA VAIN YKSI PARI

Saaressa havaittiin mm. ristisorsa, 6 harmaasorsaa, 2 valkovikloa, käpytikka, sarvipöllö, 2 räystäspääskyä, metsäkirvinen, 3 tiltalttia, 2 mustapääkerttua, leppälintu ja 3 tilheä. Muuton piristymistä oli tänään. Saareen saapui illalla muutama uusi lintuharrastaja, mm. Anne ja Ari Savola.

RAUTIAISTEN MUUTTO ALKAA JO OLLA OHI
RAUTIAISTEN MUUTTO ALKAA JO OLLA OHI

Perjantaina 29.4.2022 tuuli oli jälleen pohjoisen puolella, luoteessa, aluksi vain 3 m/s, mutta voimistui 8 m/s. Lämpöä oli 6-7 astetta ja taivas puolipilvinen. Staijia 2,5 tuntia, mutta merellä oli jälleen kovin hiljaista. Saari kierrettiin, linnut olivat paljon vähentyneet eilisestä. Mainittavaa tänään mm. 4 kuikkaa, kaakkuri, 72 pilkkasiipeä, 26 ruokkia, merikihu ja 2 ristisorsaa. Lisäksi saaressa nähtiin tuulihaukka, varpushaukka, 4 valkovikloa, kevään eka rantasipi, 4 tiltalttia ja tilhi. Huuhkaja oli taas illalla Kobbanilla. Jauhiaisen Jussi saapui lintureissulle.

TUKKAKOSKELOITA NÄKEE USEITA PÄIVÄSSÄ
TUKKAKOSKELOITA NÄKEE USEITA PÄIVÄSSÄ

Vappuaattona 30.4.2022 oli puolipilvistä, lämpöä 7 astetta ja tuuli oli nyt lounaasta, aluksi 4 ja myöhemmin 8-9 m/s. Staijia runsaat 3 tuntia aamulla ja saari kierrettiin Kesnäsiä lukuun ottamatta. Aavistus muuton piristymistä, mutta saaressa oli edelleen niukasti muuta kuin punarintoja (n. 120). Merellä nähtiin mm. 2 laulujoutsenta, 2 valkoposkihanhea (+4 A/B), 22 kuikkaa, 26 Gaviaa, 37 pilkkasiipeä, 860 mustalintua, 62 ruokkia ja 5 merikihua. Lisäksi nähtiin mm. ristisorsa, harmaahaikara, huuhkaja, valkoviklo, metsäviklo, 2 harmaasorsaa, varpushaukka, kevään ekat 2 haarapääskyä, 4 tiltalttia, 4 leppälintua, 2 tilheä ja koiras kirjosieppo. Kyllä on hysyjä vielä todella vähän! Mantereelle lähtivät aamulla mm. Marko Virkki ja Antero Topp ja illalla saapuivat lintureissulle Matti Haikonen ja Antti Marjokorpi. Outin kanssa vietettiin vappua saunomalla ja perinteisesti hyvän ruuan & kuohujuoman kera.

TILTALTIT RUOKAILEVAT USEIN RANNOILLA
TILTALTIT RUOKAILEVAT USEIN RANNOILLA

Vapunpäivänä 1.5.2022 tuuli oli aamulla länsilounaassa ja myöhemmin luoteessa, 4-5 m/s, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä jo runsas 9 astetta. Toukokuu käynnistyi piristyneen muuton merkeissä ja staijia aamulla 3,5 tuntia plus saari kierrettiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 55 kuikkaa, 43 Gaviaa, härkälintu, 1240 mustalintua, 26 pilkkasiipeä, 42 ruokkia, 8 merikihua, 2 pikkulokkia (ad, 2kv), 175 kala/lapintiiraa, kurki, 7 pikkukuovia, 15 kapustarintaa ja harmaahaikara.

MUSTAPÄÄKERTUT OVAT LÖYTÄNEET KUKKIVAT PAJUT
MUSTAPÄÄKERTUT OVAT LÖYTÄNEET KUKKIVAT PAJUT

Saarikierrokset tuottivat mm. 2 räystäspääskyä, tuulihaukan, 2 nuolihaukkaa, metsäviklon, 5 valkovikloa, 2 liroa, rantasipin, mustavariksen, isolepinkäisen ja pikkulintuja mm. 35 tiltalttia, kirjosiepon, 5 leppälintua, hernekertun, 5 mustapääkerttua ja n-pukuisen mustaleppälinnun. Päivän rari oli itärannalla hetken käväissyt sitruunavästäräkki, ilm 2kv koiras, jonka ehtivät vain muutamat nähdä. Kuvia sittiksestä saivat ainakin Kirsi Yliaho ja Juha Niskanen. Tämä oli Utön 11. havainto sitruunavästäräkistä. Mantereelle lähti tänään paljon väkeä, tutuista mm. Ari ja Anne Savola.

KIRSI YLIAHON HYVÄ KUVA PÄIVÄN SITRUUNAVÄSTÄRÄKISTÄ - KIITOS KUVAAJALLE!
KIRSI YLIAHON HIENO KUVA PÄIVÄN SITRUUNAVÄSTÄRÄKISTÄ – KIITOS KUVAAJALLE!

Uusimmat kuvat löytyvät isompina tiedostoina täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Lintukevät etenee hitaasti

Torstaina 13.3.2025 yöllä satoi muutama sentti lunta ja maa pysyi valkoisena koko päivän....

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....

Mustavarikset yllättivät

Maanantaina 24.2.2025 oli jälleen sumupäivä. Myöhäistä iltapäivää lukuun ottamatta oli tiheää sumua, näkyvyys...