Uusi laji Utölle!

Maanantaina 18.10.2021 jatkui luoteistuuli, nyt 9-13 m/s, puuskat 17. Aamulla saatiin muutama sadekuuro, myöhemmin oli puolipilvistä ja lämpöä 7-8 astetta. Staijia muutama tunti plus koko saaren komppaus. Nähtiin mm. sepelhanhi, valkoposkihanhi, 15 metsähanhea (+5 Anser sp), tundrahanhi, 26 haapanaa ja petolintuja merikotkien lisäksi 8 varpushaukkaa, tuulihaukka, ampuhaukka ja nuori muuttohaukka.

VARPUSHAUKKOJEN MUUTTO JATKUU VIELÄ
VARPUSHAUKKOJEN MUUTTO JATKUU VIELÄ

Lisäksi havaittiin 2 närheä, 2 taivaanvuohta, jänkäkurppa, lehtokurppa, 33 naakkaa ja pikkulintuja mm. 10 peukaloista, puukiipijä, 2 mustapääkerttua, 17 pikkuvarpusta ja eiliset 2 viiksitimalia (k,n), jotka oleskelivat tuulensuojassa itärannalla ahkerasti ruokaillen. Kimmo näki iltapäivällä itäniityllä ääntelevän isokirvisen, joka katosi Kattrumpanin kallion taakse eikä nähty uudelleen. Mantereelle lähtivät päivällä Öhmanin Ossi perheineen sekä Jauhiaisen Jussi, saareen saapui lintureissulle Matti Pirskanen vaimonsa kanssa.

TIMALIPARISKUNTA ITÄRANNALLA
TIMALIPARISKUNTA ITÄRANNALLA

Tiistaina 19.10.2021 oli vaihteeksi heikkotuulinen päivä – aluksi länsituulta 3-4 m/s, illemmalla voimistuvaa etelätuulta lännestä saapuvan matalapaineen edellä. Puolipilvistä ja lämpöä 6-8 astetta. Staijia n. 3 tuntia ja koko saari komppailtiin. Nähtiin mm. valkoposkihanhi, 10 laulujoutsenta, 155 haapanaa, 2 harmaahaikaraa, 12 varpushaukkaa, sinisuohaukka, 480 naakkaa ja Bådanilla 25 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. luhtakana, huuhkaja, suopöllö, 2 sarvipöllöä, 3 jänkäkurppaa, isolepinkäinen, 17 tilheä ja 2 närheä. Pikkulintuja oli aiempia päiviä enemmän tuulen heikennyttyä, mm. 3 mustapääkerttua, tiltaltti, idäntiltaltti, 24 pikkuvarpusta, 3 pyrstötiaista ja kolmeen otteeseen nähty isokirvinen, varmaankin sama yksilö kuin eilen. Viiksitimaleista koiras oli yhä itärannalla, mitä lie naaraalle tapahtunut… Päivän ”stara” oli kuitenkin Ville Wallinmaan päivällä lammashaan kulmalta löytämä mustakurkkurautiainen, joka melko nopeasti katosi talojen pihoille eikä sitä kovista etsinnöistä huolimatta löydetty enää myöhemmin. Onneksi Ville oli ehtinyt saada myös dokumenttikuvat tästä Utölle uudesta lajista (306). Hieno löytö, kova rari edelleen Suomessa! Olipa hieno lintupäivä.

VILLE WALLINMAA LÖYSI JA KUVASI HIENON UUDEN SAARILAJIN - MUSTAKURKKURAUTIAISEN - KOVASEN TALON LUONA TIEN REUNANURMIKOLLA
VILLE WALLINMAA LÖYSI JA KUVASI HIENON UUDEN SAARILAJIN – MUSTAKURKKURAUTIAISEN – KOVASEN TALON LUONA TIEN REUNANURMIKOLLA

Keskiviikkona 20.10.2021 lännestä saapunut matalapainen pudotti vettä pitkin päivää, taukojakin toki oli, ja näkyvyys oli huono. Etelälounainen tuuli puhkui 12-16 m/s ja lämpö nousi aamun 8:sta illan 12 asteeseen. Kompattiin saarta, ei staijia. Mainittavia havaintoja olivat mm. sepelhanhi, 2 harmaasorsaa, lehtokurppa, 10 taivaanvuohta, 2 jänkäkurppaa, 3 varpushaukkaa, sarvipöllö ja 3 närheä. Lisäksi nähtiin 5 mustapääkerttua, tiltaltti, 24 tilheä, luotokirvinen ja västäräkki. Rastaita tuli saareen pitkin päivää. Mantereelle lähtivät iltapäivällä Pirskaset ja Wallinmaat ja saareen saapuivat Jyri Strandberg ja Andy Linden. Sään takia oli välipäiväfiilis ja itse teinkin koko iltapäivän kirjoitushommia ja illalla on taas tiedossa Mestarien liigan futista…

MUUTAMIA MUSTAPÄÄKERTTUJA ON PIHLAJANMARJOJEN KIMPUSSA
MUUTAMIA MUSTAPÄÄKERTTUJA ON PIHLAJANMARJOJEN KIMPUSSA

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina löytyvät täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Syksyä – hanhimuuttoa, pikkurareja ja myrskykeliä

Maanantaina 7.10.2024 oli kaunis syyspäivä – aurinkoista, heikkoa (1-3 m/s) länsituulta ja lämpöä...

Upupa

Lauantaina 5.10.2024 palasin Outin kanssa takaisin Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, länsituulta 5-6 m/s...

Kuunvaihteen lintuja, lintuväkeä ja saarikisa

Maanantaina 30.9.2024 oli korkeapaine päällä ja heikko (2-4 m/s) tuuli vaihteli lännestä etelään....

Taas uusi laji Utölle!

Torstaina 26.9.2024 oli puolipilvistä, aamulla ja illalla sadekuuroja, ja lämpöä 16 astetta. Tuuli...

Melko rauhallista lintumaailmassa

Maanantaina 23.9.2024 oli edelleen aika vaatimatonta linturintamalla. Sää oli melkein kesäinen, pääosin aurinkoa,...

Petolintuja, muuten hiljaista lintumaailmassa

Torstaina 19.9.2024 oli korkeapaine päällä: pilvetöntä, lämpöä 17 astetta ja länsituulta vain 2-3...