Vaisua lintumaailmassa

Torstaina 27.8.2015 oli puolipilvistä ja reipasta (7-9 m/s) lounais-, myöhemmin kaakkoistuulta ja illalla mereltä levisi sateita. Staijia tunti aamulla plus koko saarien kierros mutta lintuja edelleen tosi niukasti ajankohtaan nähden. Mainittavia olivat mm. 2 kuikkaa, merikihu, jouhisorsa, 5 varpushaukkaa, 4 tuulihaukkaa ja kahlaajista 7 suokukkoa, 6 valkovikloa, 5 liroa, metsäviklo, 3 tylliä ja 2 taivaanvuohta. Etelänpäiväkiitäjiä näkyi tänään kolme, yksi taas omalla pihalla.

NAURULOKKEJA HENGAILEE RUNSAASTI RANTAVESISSÄ
NAURULOKKEJA HENGAILEE RUNSAASTI RANTAVESISSÄ

Perjantaina 28.8.2015 satoi aamun ja aamupäivän, myöhemmin aurinkoista mutta napakkaa (12 m/s) länsituulta, Lämpöä vielä 19 astetta. Kierreltiin saaren itäosia ja nähtiin mm. 5 varpushaukkaa, 2 tuulihaukkaa, ruskosuohaukka, käki, 10 tylliä, 2 suosirriä ja 5 liroa. Lintuja on siis edelleen tosi vähän ja petomuuttokin kovin heikkoa – ehkä liian kova vastatuuli. Etelänpäiväkiitäjä lenteli taas omalla pihalla ja illalla leiskuivat revontulet pohjoisella taivaalla.

MUUTAMA TYLLI JA SUOSIRRI
MUUTAMA TYLLI JA SUOSIRRI

Lauantai 29.8.2015 oli aurinkoinen mutta länsituuli oli edelleen navakka – 11-12 m/s. Aamupäivä tehtiin kotihommia ja iltapäivä kului hotellilla Utö-esitelmän pidossa lähes 30 henkilölle, tosi mukavaa väkeä. Lintuja ei tänään oikein tullut katsottua, sivusilmällä näkyi valkoviklo, 7 varpushaukkaa ja 3 tuulihaukkaa. Taas oli etelänpäiväkiitäjä pihallamme.

AMIRAALEJA ON PIHALLAMME RUNSAIN MITOIN
AMIRAALEJA ON PIHALLAMME RUNSAIN MITOIN

Sunnuntai 30.8.2015 kului taas muissa kuin lintujutuissa – navakka 12 m/s länsituuli piti näkyvän muuton jälleen lähes nollassa. Taivas oli puolipilvinen. Mainittavimmat olivat 2 harmaahaikaraa, 4 varpushaukkaa, 4 tuulihaukkaa, 2 liroa, 2 suokukkoa ja saareen ilmaantuneet 4 kuusitiaista. Etelänpäiväkiitäjiä näkyi tänään kaksi ja lintujen vähyyden takia viime päivinä onkin tullut kuvattua vähän perhosia. Holvitien Mikko lähti mantereelle.

amiraali_06_Korppoo_08_15

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...

Lintukevät etenee hitaasti

Torstaina 13.3.2025 yöllä satoi muutama sentti lunta ja maa pysyi valkoisena koko päivän....

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....