Varovaista syysmuuton alkua

Lauantai 19.6.2010 oli sateisen märkä ja kolea kesäpäivä – sadetta riitti runsaasti likimain koko valoisan ajan. Retkeily jäi kovin niukaksi ja tietysti havainnot sen myötä. Mainita voinee mm. 4 mustavikloa ja 2 suokukkoa itärannalla, luhtakerttunen, 2 rytikerttusta, kirjokerttu, tiltaltti edelleen, 9 Loxiaa, valkoposkihanhi itärannalla sekä 25 isokuovin parvi joka sateessa putosi ilmeisesti majakan lounaispuolen luodoille. Telkkarista tuli katsottua futista, prinsessahäitä ja tangokarsintoja sateen loppumista odotellessa ja välillä sauna lämpesi mukavasti koleutta poistamaan.

luhtak
Ovatkohan saaressa laulavat luhtakerttuset vielä kevätmuutolla?

Sunnuntaina 20.6.2010 oli palattava hetkeksi mantereelle. Aamulla oli sumua, tuuli etelästä 7 m/s – myöhemmin selkeni lähes aurinkoiseksi päiväksi. Aamulla retkeilyä ja kuvaamista itäosassa, m/s Aspöllä lähtö klo 13. Näkyi mm. 3 suokukkoa, 2 ristisorsaa (missä poikaset?), lapasorsapoikue, 9 pikkukäpylintua, 2 luhtakerttusta itärannan ruovikossa ja koiras-kirjokerttu telttapaikan luona. Varesvuon Markus ja Pölläsen Seppo tulivat samalla laivalla Pärnäisiin, juttua riitti kun tuttuja ollaan. Turussa olin jo klo 17. Kohta taas uudelleen saareen…

pilkkas
Utön pilkkasiipikanta on melko vankka mutta saa nähdä miten poikaset pärjäävät…

Lisää kirjoituksia

Rariovi narahti

Maanantaina 27.4.2026 jatkui edelleen voimakas pohjoisvirtaus, 8-13 m/s, ja pilvetön sää. Lämpöä oli...

Kylmä pohjoisvirtaus jatkuu

Torstaina 23.4.2026 oli aurinkoista, pohjoisluoteista tuulta 5-7 m/s ja lämpöä 6 astetta. Staijia...

Kevätmuutto hidastui

Lauantaina 18.4.2026 oli sopiva ajankohta palata takaisin Utöhön, Outi lähti ristiäisjuhliin pääkaupunkiseudulle, tosin...

Lintukevättä pienin askelin

Maanantaina 13.4.2026 korkeapaine piti edelleen pintansa – aurinkoista, heikkoa (2-6 m/s) itätuulta ja...

Turistikelejä

Torstaina 9.4.2026 oli pilvetöntä ja lämpöä vajaa 5 astetta. Aamun 5-6 m/s itätuuli...

Hiljalleen uusia kevätlajeja

Maanantaina 6.4.2026 jatkui sateinen sää, koko päivä vettä,  ei runsasta, mutta kastelevaa kuitenkin. Länsituuli...