Vieras Kashmirista

Keskiviikkona 30.10.2013 jatkui länsituuli, aamulla 9 m/s mutta heikkeni illaksi. Puolipilvistä ja mukava ulkoilusää. Staijia aamulla runsas tunti, myöhemmin komppailtiin pääosa saaresta ja Outi kävi jälleen souturetkellä. Lintuja melko maltillisesti, mainittavimmat 63 muuttavaa pikkulokkia, 2 varpushaukkaa, pikkutikka, 3 kulorastasta, 7 tikliä ja ainakin 9 peukaloista.

MUUTAMASSA PIHLAJASSA RIITTÄÄ VIELÄ MARJOJA MM. PUNAKYLKIRASTAALLE
MUUTAMASSA PIHLAJASSA RIITTÄÄ VIELÄ MARJOJA MM. PUNAKYLKIRASTAALLE

Torstaina 31.10.2013 lounaistuuli puhalsi enimmillään 12 m/s, taivas oli puolipilvinen ja illansuussa alkoi sataa vettä. Lämpötila oli tänään 9 astetta. Staijia aamulla runsas tunti ja kierrettiin likimain koko saari, iltapäivällä vietettiin pari tuntia Minnan syntymäpäiviä. Merellä kohtuullista liikettä, mm. kuikka, 9 ruokkia, 350 allia, 242 pikkulokkia ja varpushaukka. Pattskärin luodoilla ruokaili 1+4 merisirriä. Saarikierroksella nähtiin mm. 2 jänkäkurppaa, taivaanvuohi, rautiainen, tiltaltti ja kyläalueella pitkään pyörinyt nuori kirjosiipikäpylintu. Iltapäivällä saareen saapui lisää väkeä, mm. viikonloppuna pidettävien kalakisojen takia. Myös muutama lintuharrastaja saapui saareen.

JÄRRIPEIPOT HAKEUTUVAT HETI RUOKINNOILLE
JÄRRIPEIPOT HAKEUTUVAT HETI RUOKINNOILLE
PIKKUVARPUNEN RUNSASTUU VUOSI VUODELTA
PIKKUVARPUNEN RUNSASTUU VUOSI VUODELTA

Perjantai 1.11.2013 alkoi vesisateessa, joka loppui klo 10 aikoihin. Lounaistuuli oli edelleen 8-9 m/s. Kierrettiin likimain koko saari ja nähtiin mm. 12 pikkulokkia, 2 varpushaukkaa, jänkäkurppa, taivaanvuohi, 30 pyrstötiaista, tiltaltti, mustapääkerttu, isokäpylintu ja hotellialueella viihtynyt nokkavarpunen. Iltapäivällä nostettiin ja pestiin soutuvene ja tehtiin muitakin kotihommia. Saareen saapui lisää väkeä, lintuharrastajista tuttuja Laaksosen Juha, Kausen Antti ja Sällylä.

TÄMÄ NOKKAVARPUNEN KOKI MATKANSA PÄÄN HOTELLILLA
TÄMÄ NOKKAVARPUNEN KOKI MATKANSA PÄÄN HOTELLILLA

Lauantaina 2.11.2013 oli mainio retkeilypäivä ja niinpä tein tänään syyslaskennan – aamulla staijaus luotsiasemalla ja sen jälkeen koko saaren komppaus. Tulos oli 52 lajia ja 1218 lintuyksilöä. Sää oli hyvä – puolipilvinen, lounaistuuli 5-9 m/s, näkyvyys hyvä ja lämpötila 9 astetta. Merellä/muuttavan nähtiin mm. 4 Gaviaa, 297 allia, 238 pikkulokkia ja 4 ruokkia. Saaressa havaittiin mm. jänkäkurppa, taivaanvuohi, merisirri (Pattskärin eteläkärjessä), 8 kiurua, 124 tilheä, 5 peukaloista, rautiainen, 2 punarintaa, 2 tiltalttia, 3 pikkuvarpusta ja 2 tikliä. Eilinen nokkavarpunen löytyi aamulla kuolleena rivitaloilta, oli lentänyt ikkunaan. Antti löysi iltapäivällä itärannan heinikosta/ruovikosta kashmirinuunilinnun, joka osoittautui erittäin vilkkaaksi ja piileskeleväksi. Näimme linnun lyhyesti kolmeen eri otteeseen (ei harmi kyllä ehditty kuvata…) ja kuultiin hienosti lajityypillinen voimakas mutta pehmeä kaksiosainen ääni tsy-vitt. Tuttu ääni jo parilta aiemmalta Utön syksyltä… Humei jäi yöpymään itärannan ruovikkoon.

PEUKALOISIA RIITTÄÄ
PEUKALOISIA RIITTÄÄ

Sunnuntaina 3.11.2013 oli lähdettävä noin viiden viikon jälkeen käymässä hetki mantereella. Aamu oli heikkotuulinen, puolipilvinen ja yö oli ollut kylmä, nollan tuntumassa. Kierros itäpäässä tuotti mm. jänkäkurpan, taivaanvuohen, pikkutikan, 19 pyrstötiaista ja tiltaltin, kashmiria ei enää löytynyt – muuttoyö oli varmaan ollut hyvinkin sopiva. Juuri laivan lähdön aikaan satamaan tupsahti 3 varpusta, jotka pian jatkoivat matkaa länteen päin. Saareen jäivät vielä ainakin Juha Laaksonen, Sällylä ja Varesvuo.

Laivalta (m/s Aspö) näimme Ingolskärin kohdalla, Aspön länsipuolella, luodolla 12 merisirriä, lisäksi nähtiin mm. pilkkasiipi ja 3 riskilää.

RISKILÄT OVAT NYT TÄMÄN NÄKÖISIÄ
RISKILÄT OVAT NYT TÄMÄN NÄKÖISIÄ

Lisää kirjoituksia

Kahlaajamuuttoa ja hyönteissyöjiä

Torstaina 23.5.2024 oli edelleen pilvetöntä ja lämpöä 16 astetta, nyt kuitenkin reipasta itätuulta...

Reipasta kuikkamuuttoa, merops pistäytyi

Maanantaina 20.5.2024 oli vaihteeksi pitkään pilvistä, iltapäivällä kuitenkin taas aurinkoa. Pohjoistuuli (6-9 m/s)...

Amerikanmustalintu ja muuta mukavaa

Torstaina 16.5.2024 sama säätyyppi jatkui – aurinkoa, lämpöä 14 astetta ja lounaistuulta oli...

Hanhia ja harvinaisuuksia

Maanantaina 13.5.2024 korkeapaine piti sään liki kesäisenä: pilvetöntä, lämpöä 13 astetta ja heikkoa...

Episodi nimeltä tiibetinhanhi

Lauantaina 11.5.2024 lähdimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajeltiin aurinkoisena aamupäivänä Nauvoon kahville ja...

Kylmä koillisvirtaus hiljentää pikkulintumuuttoa

Maanantaina 6.5.2024 koillisesta levisi Suomeen kylmää ilmaa ja Utössäkin oli jo itäkoillista tuulta...