Turistikeliä

Torstaina 10.3.2022 oli täyspilvistä ja koleaa. Lämpöä oli 0-2 astetta ja lounaistuuli puhalsi 9-12 m/s. Staijailin aamulla 1,5 tuntia majakalla ja luotsiasemalla, myöhemmin kierrettiin saaren itäosat sekä kyläalue. Aika vähän oli tänään raportoitavaa, mutta jotain sentään. Merellä/muutolla näkyi mm. 4 merihanhea, 4 metsähanhea, tundrahanhi (metsuriparvessa), 3 ruokkia, 12 riskilää ja 3 tukkakoskeloa. Haahkat ovat edelleen lähes kateissa. Saaresta ainoat mainittavat olivat kiuru ja luotokirvinen. Lähipäiviksi luvataan vähän lämpenevää. Illalla saareen saapui kolme lintuharrastajaa lisää, mm. Eppu Blomqvist.

MERIHANHIA ON ALKANUT NÄKYÄ USEANA PÄIVÄNÄ

MERIHANHIA ON ALKANUT NÄKYÄ USEANA PÄIVÄNÄ

Perjantaina 11.3.2022 oli kuitenkin edelleen varsin koleaa, lämpöä 1-2 astetta ja navakkaa ja puuskaista (10-13 m/s) länsilounaista tuulta. Taivas oli puolipilvinen. Aamustaiji ei oikein maistunut kylmässä tuulessa ja satsattiin enemmän saarikierrokseen. Käytiin läpi itäosat ja kyläalue ja nähtiin mm. 13 laulujoutsenta, 5 kanadanhanhea, 2 merihanhea, 2 koirashaahkaa, 3 sepelkyyhkyä, 3 töyhtöhyyppää, ja kevään eka tuulihaukka. Pikkulintuja on edelleen hyvin niukasti, mainittavia 5 kiurua, 2 luotokirvistä ja punarinta. Illalla saareen saapuivat lintureissulle Kari Degerstedt ja Heikki Toljander.

PIENI PARVI TUKKASOTKIA VIIHTYY FLADANILLA

PIENI PARVI TUKKASOTKIA VIIHTYY FLADANILLA

Lauantaina 12.3.2022 oli komea korkeapainekeli – pilvetöntä, heikkoa (3-4 m/s) länsituulta ja lämpöä 3 astetta. Aamulla staijia luotsiasemalla 2 tuntia ja iltapäivällä pihalla tunti, lisäksi kierrettiin koko saari Enskäriä lukuun ottamatta. Merellä nähtiin mm. 4 laulujoutsenta, 2 merihanhea, ristisorsa, 4 haahkaa, 3 mustalintua, 6 tukkakoskeloa, 14 riskilää ja 24 ruokkia. Saarikierros tuotti mm. närhen, laulavan punarinnan ja laulavan peukaloisen, 6 pyrstötiaista, keltasirkun, 3 kiurua ja 2 luotokirvistä. Tänään nähtiin taas musta kyy ja jo ainakin 4 nokkosperhosta. Illalla saareen saapuivat lintureissulle Janda Käyhkö ja Koistisen Jarmo.

NOKKOSPERHOSIA ON JO PÄIVITTÄIN (Kuva: Outi Sarjakoski)

NOKKOSPERHOSIA ON JO PÄIVITTÄIN (Kuva: Outi Sarjakoski)

Sunnuntaina 13.3.2022 oli edelleen komea ”turistikeli”, pilvetöntä, heikkoa (3-4 m/s) länsilounaista tuulta ja 4 astetta lämpöä. Staijia aamulla n. 2,5 tuntia luotsiasemalla ja iltapäivällä tunti pihalla, koko saari kierrettiin. Merellä/muuttavana nähtiin mm. kaakkuri, 28 metsähanhea, 7 merihanhea, 15 haahkaa, 6 pilkkasiipeä, 4 mustalintua, 8 tukkakoskeloa, 55 riskilää, 166 ruokkia ja kevään eka jp naurulokki. Saaresta löydettiin mm. närhi, kevään eka lehtokurppa, punarinta, 4 peukaloista, pajusirkku, 3 kiurua, kevään eka kangaskiuru, 2 luotokirvistä, pajusirkku ja pikkuvarpunen. Tänään oli vähän enemmän liikettä lintumaailmassa… Eppu Blomqvist lähti päivällä mantereelle.

PEUKALOISET OVAT INNOSTUNEET LAULAMAAN

PEUKALOISET OVAT INNOSTUNEET LAULAMAAN

LUOTOKIRVISET VIIPYILEVÄT EDELLEEN ITÄRANNALLA

LUOTOKIRVISET VIIPYILEVÄT EDELLEEN ITÄRANNALLA

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina nähtävänä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.