Säihkylintujen säihkettä

Torstaina 25.5.2023 säätyyppi muuttui – aamulla vähän vesisadetta, aluksi lounais- ja myöhemmin luoteistuulta 7-11 m/s ja lämpöä oli enää 12 astetta. Aamun sade loppui klo 8 aikoihin ja loppupäivä oli pääosin aurinkoinen. Staijia pari tuntia luotsiasemalla, mutta enemmän kompattiin saarta. Merellä nähtiin nyt niukasti liikettä, 30 kuikkaa, kaakkuri, 14 Gaviaa ja 50 A/B. Saaressa havaittiin mm. 2 ristisorsaa, 3 lapinsirriä, 2 kapustarintaa, huuhkaja Kobbanilla, 2 käkeä, kehrääjä nukkumassa lammashaassa ja ylilentävä nuolihaukka. Merihanhipoikueita oli jo kolme, niissä 5,5 ja 6 poikasta. Päivän tapahtuma oli säihkylintujen ”joukkokokous” eli ensin löytyi koulun läheltä harjalintu ja kun kokoonnuimme porukalla sitä katsomaan, yhtäkkiä taivaalta alkoi kuulua pehmeän rullaavaa ääntä ja harjalinnun viereen puuhun laskeutui 4 mehiläissyöjää!

HARJALINTU LÖYTYI ENSIN JA PYSYTTELI KOKO PÄIVÄN SAARESSA

HARJALINTU LÖYTYI ENSIN JA PYSYTTELI KOKO PÄIVÄN SAARESSA

Uskomaton hetki. Harjalintu pysyi koko päivän saaressa, mutta meropsit nousivat muutaman minuutin jälkeen lentoon ja katosivat pohjoisen suuntaan eikä niitä nähty enää uudelleen. Päivän pikkulinnuista mainittakoon 3 satakieltä, 5 kultarintaa, 2 sirittäjää, pikkusieppo, 2 luhtakerttusta, 18 pikkulepinkäistä ja lammashaassa ruusupensaassa ajoittain laulanut ja näyttäytynyt viitasirkkalintu. Kova lintupäivä! Illalla saareen saapui lisää lintuväkeä, mm. Ossi Öhman, Mikko Järvinen ja Anu, Tarmo Nurmi, Kari Salonen, Antti Fager-Pintilä, Janne Suominen ja muutama muu.

MEHILÄISSYÖJÄT VIIPYIVÄT VAIN MUUTAMIA MINUUTTEJA (Kuva: Pekka Topp)

MEHILÄISSYÖJÄT VIIPYIVÄT VAIN MUUTAMIA MINUUTTEJA (Kuva: Pekka Topp)

Perjantaina 26.5.2023 oli aamun pilvisyyden jälkeen aurinkoista, lämpöä enimmillään 13 astetta ja aluksi etelä-, myöhemmin luoteistuulta 9-13 m/s. Staijia ja saarikomppausta isohkolla joukolla. Merellä oli melko hiljaista, mainittavia mm. 25 sepelhanhea, 63 kuikkaa, kaakkuri, 52 Gaviaa ja 15 ruokkia. Muuttavana nähtiin myös nuolihaukka, tuulihaukka ja töyhtöhyyppä (etelään). Saaressa havaittiin mm. 9 mustakurkku-uikkua, 2 ristisorsaa, kapustarinta, 2 kehrääjää ja sepelrastas kompostorin lähellä.

KEHRÄÄJIÄ ON MUUTAMA LÖYTYNYT VIIME PÄIVINÄ

KEHRÄÄJIÄ ON MUUTAMA LÖYTYNYT VIIME PÄIVINÄ

Pikkulinnuista muita olivat mm. 5 satakieltä, 2 keltavästäräkkiä, 6 kultarintaa, 2 ruokokerttusta, 2 luhtakerttusta, 2 pikkusieppoa, nokkavarpunen ja naaraspukuinen mustaleppälintu. Aikamoinen pudotus eilispäivästä…

PARI LUHTAKERTTUSTA ON ASETTUNUT SAUNAMME NURKILLE

PARI LUHTAKERTTUSTA ON ASETTUNUT SAUNAMME NURKILLE

Lauantaina 27.5.2023 oli jälleen pilvetöntä, vähän viileää (max 12 astetta) ja aluksi luoteis- ja myöhemmin etelätuulta 4-6 m/s. Staijia runsaat 4 tuntia aamulla ja koko saari sekä Ormskär kompattiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. valkoposkihanhi, 268 mustalintua, 68 kuikkaa, 9 kaakkuria, 75 Gaviaa, 3900 koirashaahkaa, 45 ruokkia, 20 suosirriä ja klo 05.50 muutti lajilleen määrittämätön jäägavia kahden kuikan ja yhden kaakkurin kanssa vastavalon puolelta koilliseen. Muita havaintoja olivat mm. 3 ristisorsaa, varpushaukka, kalasääski, kapustarinta, töyhtöhyyppä etelään, myöhäinen lehtokurppa, 240 IK, törmäpääsky ja kehrääjä. Pikkulintuja nähtiin mm. 2 satakieltä, naaraspukuinen mustaleppälintu edelleen, 6 kultarintaa, 2 ruokokerttusta, 3 luhtakerttusta, 25 harmaasieppoa, 9 kirjosieppoa, urpiainen, pikkukäpylintu ja naaras nokkavarpunen. Hilke, Nurmi ja Karlsson lähtivät aamulla mantereelle.

SEPELHANHET MUUTTIVAT SUNNUNTAINA

SEPELHANHET MUUTTIVAT SUNNUNTAINA

Sunnuntaina 28.5.2023 oli pääosin aurinkoista, reipasta (9-12 m/s) etelätuulta ja lämpöä 12 astetta. Staijia n. 5 tuntia ja saartakin kompattiin. Merellä oli mukavaa muuttoa ja etelätuuli myötävaikutti lintujen näkymiseen Utöstä, havaittiin mm. 2245 sepelhanhea, 165 mustalintua, 12 kuikkaa, 2 kaakkuria, 15 Gaviaa, 6 muuttavaa merikihua ja 1+1 etelänkiislaa. Muutolla nähtiin myös ristisorsa, 2 vesipääskyä ja 4 jänkäsirriäistä. Saaressa oli niukahkosti lintuja, mainittavia mm. kesykyyhky, kehrääjä, käki, luhtakerttunen ja nokkavarpunen. Jouduin tänään lähes 1,5 kk saarijakson jälkeen lähtemään hetkeksi mantereelle, laivalla poistuivat myös mm. Jauhiainen, Salonen, Fager-Pintilä, Nurmen Tarppi ja Suominen. Laiva oli aivan tupaten täynnä väkeä, täytyy näköjään taas yrittää välttää sunnuntaivuoroja… Jurmon satamassa nähtiin laivalta pikkutiira.

RENKAATON KESYKYYHKY TUPSAHTI SAAREEN

RENKAATON KESYKYYHKY TUPSAHTI SAAREEN

Uusimmat kuvat löytyvät isompina tiedostoina täältä (klikkaa kuvat auki):
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.