Utön hieno alkuvuosi 2008

Vuoden 2008 ensimmäinen puolisko on ollut Utössä monin tavoin hienoa lintuaikaa. Leuto talvi salli epätavallisia talvehtijoita – saaressa selvisivät läpi talven mm. 2 kangaskiurua, n. 5 niittykirvistä, 2-3 peukaloista, rautiainen, taivaanvuohi ja luhtakana. Merisirrejä oli vähän tavallista niukemmin, tosin enimmillään n. 100 yksilöä ympäröivillä luodoilla. Talven kohokohta oli helmikuun alku, jolloin kovat myrskyt kasasivat Utön rannoille yhtä aikaa mm. n. 21.500 (!) kalalokkia ja talvisen pikkulokin.
Kevätmuutto alkoi varhain, jo helmikuussa ilmestyivät mm. koirashaahkat, kiuru ja punarinta ja Utön tyyppilaji – mustaleppälintu – saapui sekin jo 11.3. Muleleita riittikin sitten koko kevään lähes päivittäin, enimmillään 4 yksilöä. Pääsiäisen kylmät säät viivyttivät muuttoa ja huhtikuu kuluikin aika normaaliin tahtiin, tosin mm. 3.4. saaressa oli jo 5 tiltalttia!

majakk

Sarvipöllöjä saapui useita maaliskuussa ja yksi pari jäi pesimäänkin saarelle saaden ainakin 3 poikasta. Suopöllöt saapuivat huhtikuun puolivälissä ja muutto jatkui kesäkuun alkuun saakka, nokkavarpusia nähtiin runsaat 10, etelänkiisloja ainakin 5 kertaa ja vuorihemppokin kahdesti. Muuttohaukka oli sen sijaan kovin vähälukuinen – vain yksi muuttava koko keväänä. Ensimmäinen sepelrastas nähtiin vasta 23.4. mutta sen jälkeen ne olivatkin melkein päivittäisiä parin viikon ajan, enimmillään 3-4 yhtä aikaa. Kevään yksi erikoisuus olivatkin itärannan paljastuneella rantalietteellä ruokailevat sepelrastaat, joita ahkerasti digikuvasimme. Mustakurkku-uikkuja saareen asettui pesimään jo peräti 3 paria, harmaasorsapari myös tänä vuonna ja ristisorsia oli nyt 2 paria. Huuhkajapari viihdytti kävijöitä istumalla vakiokalliollaan lähes joka päivä.

Toukokuu oli jälleen hienoa aikaa, osin siksi että säät olivat paljolti tyveniä ja lämpimiä mutta kirkkaat ja viileät yöt eivät kuitenkaan suosineet hyönteissyöjien viivähtämistä ulkosaarella. Niinpä mm. pensassirkkalintu jäi kokonaan havaitsematta ja luhtakerttusia ja pikkusieppoja oli tavallista vähemmän (pikkusieppoja enimmillään kuitenkin 4 samana päivänä, luhtakerttusia 5). Jotkut lajit tulivat huomattavan aikaisin, esimerkiksi lehtokerttu jo 2.5. ja pikkusieppo 5.5. Toukokuu tarjosi monia hienoja muuttoja ja näin lännessä laskettiin selvästi tavallista enemmän mm. sepelhanhia ja arktisia kahlaajia. Myös kuikkalintuja oli hyvin liikkeellä, enimmillään 20.5. yhteensä 1531 yksilöä. Gavia-yhteissumma kohosi yli 3000 lintuun. Punakuireja muutti parhaana päivänä n. 1000, tundrakurmitsoja (ja IK) n. 8200 ja isosirrejäkin määritettiin touko-kesäkuun vaihteessa kaikkiaan n. 1950 yksilöä! Vesipääskyjä, jänkäsirriäisiä ja suosirrejä oli tavallista enemmän ja vähälukuisempia kevätmuuttajia olivat mm. 3 kuovisirriä, pikkusirri, rastaskerttunen, viitakerttunen, kuhankeittäjä, idänuunilintu, luhtahuitti ja ruisrääkkä. Kirjokerttuja saareen saapui 2-3 paria, jokavuotiseen tapaan. Tänä vuonna loppukevään erikoinen näytelmä Utössä oli haahkanpoikasten likimain täydellinen tuho – saaren ympärillä viihtyneet n. 25 merikotkaa napsivat kaikki haahkapoikueet tyhjiksi merilokkien täydentäessä homman – jos merikotkilta joku poikanen sattui säästymään.

outis

Harvinaisuuksien suhteen alkuvuosi oli hulppea. Ns. pikkuharvinaisuuksia oli runsaasti mutta myös tosi kovia lajeja nähtiin muutama. Seuraavassa alkuvuoden 2008 listaa Utöstä:

lunni
allihaahka (vain 1 havainto)
pikkukajava (2 havaintoa)
lyhytvarvaskiuru
harjakoskelo
mustapäätasku
sitruunavästäräkki (2 havaintoa)
arosuohaukka
jääkuikka (2 havaintoa)
harjalintu
keltahemppo
rusorintakerttu
sepelsieppo (ainakin 5 yksilöä, joista 3 koiraita)
leveäpyrstökihu (2 havaintoa, yht 3 yksilöä)
pussitiainen
riuttatiira
isokihu
viiriäinen
turturikyyhky
turkinkyyhky
jalohaikara
ruostepääsky
pikkusirkku

Havainnot toki tarkistetaan vielä ARK/RK:n toimesta mutta ymmärtääkseni kaikki em. havainnot ovat varsin selkeitä määrityksiä, monista myös kuvadokumentit ja useita havainnoitsijoita. Harvinaisuuksien määrää selittää osin erinomainen miehitys saaressa, 14.3. alkaen saarella oli vain muutamaa päivää lukuun ottamatta jatkuva miehitys kesäkuun 8. saakka – usein yli 10 henkeä päivässä. Ahkerimmin olivat saaressa allekirjoittaneen (49 yötä) lisäksi Kimmo Kuusisto, Rami Metsäranta, Mikko Pärssinen, Jari Helstola, Jouni Tittonen ja Markus Tuomi. Merkittävää oli jälleen myös Brita Willströmin, Utön opettajan, panos – Britan ansiota oli mm. harjakoskelon ja rusorintakertun löytyminen. Vuodenpinnoja Utössä on tätä kirjoitettaessa jo 203.

sunsetti

Toivotaan että syksy on yhtä vaiherikasta lintuaikaa Utössä! Outin kanssa aloitamme saaressa syyskauden heti elokuun alusta ja muidenkin lintuharrastajien varauksia saaren majoituksiin on jo kuulemma runsaasti.

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.