Muutto pysähtyi pääsiäiseksi

Kiirastorstaina 2.4.2015 oli huono näkyvyys, lämpöä 2 astetta ja pohjoistuulta 8-10 m/s, muutto täysin seis. Staijailin puoli tuntia melko lailla tyhjää merta (no, paikallisia haahkoja n. 800). Kierrettiin etelä- ja itäosat ja nähtiin tänään mm. 8 allia, 2 tavia, isolepinkäinen (vuoden eka), mustavaris ja 2 rautiaista. Saari oli pohjoistuulessa tyhjentynyt tehokkaasti linnuista. Illalla saareen saapui ainakin 9 lintuharrastajaa/-kuvaajaa, mm. Laaksosen Juha, Pertti Tohmola, Timo Lehesvirta, Minna Mikkola, Paula Niemelä, Annamaria Korhonen ja Sven Forsell.

ISOLEPINKÄINEN PÄIVYSTI KATTRUMPANIN REUNALLA

ISOLEPINKÄINEN PÄIVYSTI KATTRUMPANIN REUNALLA

Pitkäperjantaina 3.4.2015 jatkui pohjoistuuli (6-8 m/s), taivas oli puolipilvinen ja lämpöä 5 astetta – aamupäivällä sumua. Stajasin aamulla 1,5 tuntia luotsiasemalla, muuten kevyttä retkeilyä lähinnä kylä- ja hotellialueella. Väkeä paljon saaressa. Merellä näkyi mm. 10 ruokkia, 2 haapanaa, 2 mustalintua, 5 allia, 2 meriharakkaa ja Trattenin lähiluodoilla 22 merisirriä. Saaressa näkyi mm. kulorastas, laulurastas, 3 rautiaista, kangaskiuru ja 2 pyrstötiaista. Lintuja oli edelleen niukasti saaressa.

JÄRRIPEIPPOJA ON SAAPUNUT VASTA MUUTAMIA

JÄRRIPEIPPOJA ON SAAPUNUT VASTA MUUTAMIA

Lankalauantaina 4.4.2015 jatkui pohjoisvirtaus, nyt 8-10 m/s. Taivas oli pilvessä ja lämpöä 4 astetta. Stajia luotsiasemalla runsaat pari tuntia plus itä- ja eteläosien kierros tuottivat mm. ristisorsan, 29 ruokkia, 8 mustalintua, 14 allia, 3 meriharakkaa ja muuttavan varpushaukan. Lounaispuolen luodoilla ruokaili jälleen merisirrejä, nyt enimmillään 25 yksilöä. Iltalaivalla saapuivat meille pääsiäiskylään Linni poikakaverinsa Nikon kanssa.

TAIVAALTA ON OLLUT VAIKEAA LÖYTÄÄ MITÄÄN KUVATTAVAA

TAIVAALTA ON OLLUT VAIKEAA LÖYTÄÄ MITÄÄN KUVATTAVAA

Pääsiäissunnuntai 5.4.2015 kului vieraiden parissa ja lintujen katsominen rajoittui tunnin staijiin aamulla ja pieneen saarikierrokseen. Pohjoistuulen takia saari oli edelleen lähes tyhjä linnuista, myös merimuutto oli liki olematonta saderintamien takia. Nähtiin mm. ristisorsa, 12 haapanaa, tavi, mustalintu, uuttukyyhky, 2 kangaskiurua ja taivaanvuohi. Kuvaamistilanteet ovat olleet monta päivää tosi vähissä mutta ehkä lähipäivinä muutto käynnistyy uudelleen…? Saareen oli saapunut lintuja katsomaan mm. Jari Mäkinen.

TALVEHTINEISTA TALITIAISISTA SUURI OSA ON JO LÄHTENYT MANTEREELLE

TALVEHTINEISTA TALITIAISISTA SUURI OSA ON JO LÄHTENYT MANTEREELLE

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.