Syysmuutto alkaa hiipua

Maanantaina 26.10.2015 puhalsi navakka luoteistuuli, 12-15 m/s, ja taivas oli puolipilvinen. Lämpötila oli pudonnut 9 asteeseen ja saari oli aika tyhjä pikkulinnuista. Tunti aamulla staijia mutta merelläkin oli hiljaista, saari toki kierrettiin taas kokonaan. Nähtiin mm. haahka, riskilä, alli, 2 piekanaa, ampuhaukka ja varpushaukka sekä saaressa oleskeli edelleen koko päivän eilinen nuori lyhytnokkahanhi. Lintu viihtyi lammashaan alueella, taas nurmikoilla. Pikkulinnuista voi mainita 2 pikkuvarpusta, 30 tilheä, tiltaltin ja syksyn ensimmäiset 4 pulmusta. Tittosen Jouni saapui saareen ja Helstolakin käväisi pikaisesti lyhytnokkahanhea katsomassa.

NUORI LYHYTNOKKAHANHI RUOKAILEE AHKERASTI MUUTTOMATKANSA LOPPUOSAA VARTEN

NUORI LYHYTNOKKAHANHI RUOKAILEE AHKERASTI MUUTTOMATKANSA LOPPUOSAA VARTEN

Tiistaina 27.10.2015 tuuli kääntyi pohjoiseen ja puhalsi 10-12 m/s, taivas oli selkeä ja lämpöä oli enimmillään 11 astetta. Runsas tunti staijia luotsiasemalla plus tehtiin koko saaren kierros. Merellä nähtiin mm. kuikka, 110 allia, 4 haahkaa, 3 mustalintua, pilkkasiipi, 3 riskilää, 2 lapasorsaa, 4 tavia ja 4 haapanaa. Bådanilla pyöri 15 merisirrin parvi ja lyhytnokkahanhi oleskeli edelleen samalla pihanurmikolla kuin eilenkin mutta illansuussa siirtyi rantakiville aivan meidän talon edustalle. Mukava pihapinna. Muita havaintoja olivat mm. piekana, sinisuohaukka, varpushaukka, taivaanvuohi ja 2 lehtokurppaa. Pikkulintuja oli hyvin niukasti mutta räkättejä muutti tänään noin 180, lisäksi mainittavia mm. tiltaltti, kiuru ja 22 tilheä.

CABARET-TYYPIN RUSKOURPIAINEN KÄVÄISI SAUNALLAMME

CABARET-TYYPIN RUSKOURPIAINEN KÄVÄISI SAUNALLAMME, TÄMÄN VOISI NOPEALLA VILKAISULLA SOTKEA JOPA VUORIHEMPPOON!

Keskiviikkona 28.10.2015 oli kaunis syyspäivä. Tuuli oli heikkoa (4-5 m/s) ja kääntynyt etelään, taivas oli selkeä ja ilma viileä (8 astetta). Staijia vajaat pari tuntia ja kevyttä komppausta. Merellä näkyi mm. 450 allia, 3 pilkkasiipeä, 3 mustalintua, 4 riskilää ja Bådanilla pyöri 35 merisirrin parvi. Saaressa havaittiin mm. 2 piekanaa, varpushaukka, luhtakana, taivaanvuohi ja edelleen koko päivän lyhytnokkahanhi eilisillä paikoilla. Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. pulmunen, 2 kuusitiaista, 2 pikkuvarpusta, 2 rautiaista, 18 tilheä ja hotellialueella käväissyt vuorihemppo. Hilditchin Kai perheineen lähti iltapäivällä mantereelle ja Esa ja Ulla Åke tulivat saareen lintureissulle.

PARI PIEKANAA VIIHTYY EDELLEEN SAAREN ITÄOSISSA

PARI PIEKANAA VIIHTYY EDELLEEN SAAREN ITÄOSISSA

UTÖSSÄ ON VAIN MUUTAMASSA PUUSSA PIHLAJANMARJOJA JA NE HUPENEVAT NYT NOPEASTI MM TILHIEN SUUHUN

UTÖSSÄ ON VAIN MUUTAMASSA PUUSSA PIHLAJANMARJOJA JA NE HUPENEVAT NYT NOPEASTI MM TILHIEN SUUHUN

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.