Tunturipöllöjä kuvaamassa Kanadassa

Lauantaina 30.1.2016 lähdin aamulla ajelemaan kohti Hesan lentoasemaa, edessä tällä kertaa kuvausmatka tunturipöllöjä hakemaan Kanadasta. Outi ei nyt lähtenyt töiden vuoksi mukaan vaan tuttuina matkakumppaneinani olivat Varesvuon Markus ja Lindrothin Minna. Ajokeli oli puolipilvinen nollakeli, tien pinta paikoin jäinen, mutta lentoasemalle pääsin mukavasti yhden kahvitauon tahdittamana. Lentomme (Finnair) Lontooseen lähti ajallaan ja selvittyämme Heathrow’n epämiellyttävästä hässäkästä nousimme British Airwaysin Boeing 777:aan, joka lähti puolitoista tuntia myöhässä runsaan 8 tunnin lennolle Torontoon, Kanadaan. Torontoon laskeuduimme paikallista aikaa klo 21.30 ja miellyttävän ripeiden maahantulokuulustelujen ja matkatavaroiden uudelleen tsekkauksen jälkeen ehdittiin vielä kolmannelle lennollemme WestJet Airlines’illa Torontosta määränpäähämme Ottawaan. Ottawaan saavuimme klo 01.30, lentokoneissa istumista olikin kertynyt jo yhteensä runsaat 12 tuntia ja koko matkaan vuorokausi. Ottawan kentältä hujautimme taksilla läheiseen Holiday Inn’iin nukkumaan pois matkan rasituksia.

TUNTURIPÖLLÖJÄ NÄIMME KAIKKIAAN 6-7 YKSILÖÄ. TÄSSÄ VANHA NAARAS.

TUNTURIPÖLLÖJÄ NÄIMME KAIKKIAAN 6-7 YKSILÖÄ. TÄSSÄ VANHA NAARAS.

Sunnuntaina 31.1.2016 nautimme kiireettömän ja hyvän aamiaisen, jonka jälkeen ajoimme taksilla takaisin lentoasemalle noutamaan vuokra-autoamme (Hyundai Santa Fe). Ajeltiin pilvipoutaisessa ja muutaman plusasteen kelissä maaseudulle kohti alueita, joissa kuulemma tänä talvena on havaittu tunturipöllöjä. Kilometrejä kertyi mutta näin eka päivänä löysimme heti 4 tunturipöllöä, joista ainakin yksi ad-koiras ja yksi ad-naaras. Ensimmäisiä kuviakin jo syntyi mutta illansuussa alkanut kevyt vesisade häivytti valot. Lunta on maassa mutta enemmänkin saisi olla. No, yritetään parhaamme kun on tänne saakka tultu. Automatkalla nähtiin mm. piekana sekä pari amerikanhiirihaukkaa.

JO EKA PÄIVÄNÄ NÄIMME MYÖS KOIRAS TUNTURIPÖLLÖN

JO EKA PÄIVÄNÄ NÄIMME MYÖS KOIRAS TUNTURIPÖLLÖN

Seuraavat päivät maanantaista perjantaihin (1-5.2.) vietimme ”tunturipöllöalueella” ukuleita kuvaten erilaisissa valoissa ja vaihtelevissa säissä. Välillä oli aurinkoa ja keväisen lämmintä (5-6 plusastetta), välillä pakkasta kymmenen astetta, välillä jäätävää vesisadetta tai silkkaa vettä, heikkoa lumisadettakin hiukan. Lumitilanne oli kaiken kaikkiaan vähän heikko ajatellen tunturipöllöjen kuvaamista mutta parit hienot iltavalot korvasivat pieniä puutteita! Tunturipöllöjen (6-7 kpl, joista ainakin 2 koiraita) lisäksi näimme vain kymmenkunta muuta lintulajia – mainittavia olivat mm. amerikanharmaalokki, amerikansirkkuli, parituhatta pulmusta, amerikanvariksia, 2 vaikertajakyyhkyä sekä keijutikka. Kanssamme samoilla alueilla pyöri vain yksi amerikkalainen ja yksi ruotsalainen kuvaaja eli varsin rauhallista oli maastossa.

YHTENÄ YÖNÄ SATOI ALIJÄÄHTYNYTTÄ VETTÄ JOKA JÄÄDYTTI KAIKKI KASVIT JA KOKO MUUNKIN MAISEMAN

YHTENÄ YÖNÄ SATOI ALIJÄÄHTYNYTTÄ VETTÄ JOKA JÄÄDYTTI KAIKKI KASVIT JA KOKO MUUNKIN MAISEMAN

ALUEELLA PYÄRI PARITUHATTA PULMUSTA, VIIHTYIVÄT TEILLÄ

ALUEELLA PYÖRI PARITUHATTA PULMUSTA, VIIHTYIVÄT TEILLÄ

Yhtenä päivänä pistäydyttiin myös metsässä olevalla ruokinnalla, jossa havaittiin amerikanhömötiaisia, sinitöyhtönärhiä, kardinaaleja, kolme keijutikkaa, amerikankäpytikka, amerikannakkeleita, amerikanpuukiipijä, amerikansirkkuleita ja pieni parvi amerikantilhiä. Jokunen kuvakin tuli otettua.

tunturipollo_61_Kanada_02_16

AAMU- JA ILTAVALOT HYÖDYNSIMME TARKKAAN

AAMU- JA ILTAVALOT HYÖDYNSIMME TARKKAAN

Lauantaina 6.2. 2016 oli aika lähteä takaisin Suomeen. Aamupäivällä ajeltiin pienessä lumisateessa kohti Ottawan lentokenttää, liukkaan kelin takia näimme ainakin kuusi autoa ojassa. No, selvisimme hienosti perille, luovutettiin auto ja noustiin WestJetin koneeseen Torontoon. Torontosta jatkettiin British Airways täpötäydellä koneella Lontooseen mutta myötätuulen takia lentoaika oli nyt vain vajaat 6 tuntia. Lontoossa vaihdettiin Finnairin koneeseen Helsinkiin, jonne saavuimme sunnuntai (7.2..2016)-illalla klo 18.25 ihan aikataulun mukaan. Laukut matkaan, Markus ja Minna jäivät Hesaan ja itse ajelin vielä Turkuun, jonne saavuin klo 21.15. Hieno reissu tutussa ja mukavassa seurassa mutta aika rankkaa on tuo matkustaminen… Tunturipöllökuviani matkalta löytyy täältä: http://jtenovuo.1g.fi/kuvat/Uusimmat+ulkomailta++-+Latest+abroad/

 

 

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta, Matkaraportit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.