Kirjoloxioita ja etelänkiisla

Maanantaina 11.7.2016 oli aurinkoista aamulla ja illalla mutta päivällä saatiin vihdoin sadetta, reippaastikin. Tuuli oli etelästä 7 m/s ja lämpöä oli 18 astetta. Pyörittiin kotinurkilla ja kyläalueella, väkeä on saaressa runsaasti. Mainittavin lintuhavainto oli jonkin aikaa kylällä kierrellyt 3 kirjosiipikäpylinnun (1k, 2n-pukuista) parvi, ääntelivät ahkerasti. Sateen takia jäivät kuvat nyt ottamatta. Lisäksi näkyi mm. 2 pikkukäpylintua, valkoviklo ja pikkukuovi.

PENSASKERTTU LIENEE SAAREN YLEISIN PESIVÄ PIKKULINTU

PENSASKERTTU LIENEE SAAREN YLEISIN PESIVÄ PIKKULINTU

Tiistaina 12.7.2016 oli puolipilvistä ja pari saderopaustakin saatiin. Tuuli oli 10-12 m/s lounaasta. Päivä kului mukavien vieraiden parissa, sitä ennen nurmikonleikkuuta ja muita kotihommia. Lintuja ei tullut enemmälti katsottua mutta mainita voi 2 mustavikloa, 3 pikkukuovia ja jälleen n-pukuinen kirjosiipikäpylintu lyhyesti kylällä, ehkä eilisiä.

KESÄINEN NÄKYMÄ PIHALTAMME SATAMAAN

KESÄINEN NÄKYMÄ PIHALTAMME SATAMAAN

Keskiviikkona 13.7.2016 jatkui reipas (9 m/s) länsilounainen tuuli, taivas oli lähes pilvetön ja lämmintä 20 astetta. Tänään katsottiin vähän tarkemmin lintuja – aamulla runsaan tunnin staiji luotsiasemalla ja päälle itäosien komppaus. Kylälläkin vähän kierreltiin. Merellä näkyi mm. 16 merihanhea, 2 mustalintua, 27 ruokkia ja hienosti jp-etelänkiisla, joka laskeutui uimaan myötävaloon luotsiaseman edustalle, heti luotojen ulkopuolelle. Itärannalle oli ilmaantunut kahlaajia – 88 suosirriä, 3 kuovisirriä, valkoviklo ja liro. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 2 luhtakerttusta, kirjokerttu ja törmäpääsky. Saaressa on runsaasti taas väkeä, turisteja tuli tänäänkin kaksi laivallista.

VANHAT KUOVISIRRIT JA SUOSIRRIT MUUTTAVAT NYT

VANHAT KUOVISIRRIT JA SUOSIRRIT MUUTTAVAT NYT

TÄMÄ PURJEVENEEN LIPPU AIHEUTTI PÄÄNVAIVAA - GOOGLETTAMALLA SELVISI ETTÄ KYSESSÄ ON SUOMENRUOTSALAISTEN EPÄVIRALLINEN "MAALIPPU".

TÄMÄ PURJEVENEEN LIPPU AIHEUTTI PÄÄNVAIVAA – GOOGLETTAMALLA SELVISI ETTÄ KYSEESSÄ ON SUOMENRUOTSALAISTEN EPÄVIRALLINEN ”MAALIPPU”.

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.