Falsterbon petojen parissa

Keskiviikkona 30.8.2017 lähdin iltapäivällä kohti Helsingin lentoasemaa – edessä on retki Falsterbohon, Ruotsin eteläisimpään kärkeen.  Falsterbo tunnetaan erityisesti syksyisestä petolintujen muutosta – toivotaan, että sää suosisi meitä jotta muuttoa olisi näyttävästi. Outi jäi tällä kertaa kotimaahan viettämään viikonloppua sukulaisten kanssa. Saavuin illansuussa Hesan lentoasemalle, tuttuun Glo-hotelliin. Kävin syömässä, juomassa lasin kuohuviiniä matkan kunniaksi ja sitten nukkumaan.

TUULIPUISTOJA ON RAKENNETTU RUOTSIN JA TANSKAN VÄLISELLE MERIALUEELLEKIN, YMPÄRISTÖ MUUTTUU JA NIIN MYÖS LINNUSTO

TUULIPUISTOJA ON RAKENNETTU RUOTSIN JA TANSKAN VÄLISELLE MERIALUEELLEKIN, YMPÄRISTÖ MUUTTUU JA NIIN MYÖS LINNUSTO

Torstaina 31.8.2017 herätys oli aikainen, klo 05.15 tapasin lähtöaulassa matkakumppanit tälle Avescapesin lintumatkalle. Tietysti Väisäsen Roni oli paikalla ja matkalaisia Veli Tuomisto, Jyrki Erikäinen, Esko ja Marja-Riitta Pulkkinen, Teija ja Pentti Zetterberg sekä Antti Brander. Lehikoisen Pepen tapaamme Kööpenhaminan lentoasemalla. Norwegianin lento lähti klo 07.00 ja paikallista aikaa saavuttiin perille klo 07.35. Kone oli tupaten täynnä väkeä. Köpiksessä saatiin kaksi vuokra-autoa alle ja saman tien lähdimme maastoon retkelle. Ajettiin ensin sillan yli Ruotsin puolelle ja pienen kauppapysähdyksen jälkeen Nabbenin tarkkailupaikalle. Sää oli aika suttuinen – matalalla roikkuvaa pilveä, ajoittain tihkusadetta ja heikkoa pohjoistuulta. Myöhemmin illalla vähän selkeni ja tuuli voimistui samalla 10-12 m/s. Nabbenilla oltiin kolmisen tuntia, mutta hiljaisen muuton takia kierrettiin loppupäivä Falsterbon niemen merenlahtia ja rantoja, mm. Ljungnäsetissä ja Höllvikin lahdella. Hyvä illallinen syötiin ravintola Milleniumissa Höllvikissä ja yöpaikkamme oli Falsterbo Kursgård.

NABBENIN STAIJIPAIKKAA

NABBENIN STAIJIPAIKKAA

Lintuja nähtiin tänään 88 lajia, joista mainittavimpia olivat 43 mehiläishaukkaa, 40 varpushaukkaa, 2 hiirihaukkaa, 11 ruskosuohaukkaa, 12 tuulihaukkaa, 4 nuolihaukkaa ja 2 kalasääskeä. Kahlaajista mainittavia olivat 4 avosettiä, 10 punakuiria, 30 isosirriä, 8 tundrakurmitsaa ja noin 50 suosirriä. Muita havaintoja olivat mm. 20 riuttatiiraa, 6 pikku-uikkua, 3 aroharmaalokkia (2ad + 1kv), 2 metsähanhea, 2 kuikkaa, mustakurkku-uikku, muutama huuteleva luhtakana, 3 turkinkyyhkyä ja virtavästäräkki. Toivottavasti huomenna selkenee ja muutto vilkastuu.

PUNAKUIREJA NABBENIN AAMUVALOISSA

PUNAKUIREJA NABBENIN AAMUVALOISSA

Perjantaina 1.9.2017 aamu valkenikin puolipilvisenä, luoteistuulta 5-6 m/s ja näkyvyys oli hyvä. Lähdettiin liikkeelle puoli tuntia ennen auringonnousua (klo 06.15) ja suunnattiin heti Nabbenille. Aamu ja aamupäivä olivat kuitenkin yllättävän hiljaisia, vain staijareita oli paljon. Muutaman tunnin jälkeen ”kyllästyttiin” ja lähdettiin kahville, jona aikana petolintumuutto vasta pääsi vauhtiin, puolilta päivin. Siirryttiin Skanörs Ljungin aukean reunaan ja staijattiin siellä 3-4 tuntia, jälleen isossa porukassa. Käytiin myös Falsterbo Bird Show’n näyttelytelttoja ja myyntikojuja  katsomassa, tavattiin tuttuja (mm. Forsmanin Dick ja Crisse Cederroth) ja kierreltiin illansuussa vielä tunnin verran peltoja lähellä Vellingeä. Käytiin porukalla syömässä illallinen taas Höllvikin Milleniumissa (mukava ruokapaikka!) ennen majapaikkaan vetäytymistä.

FALSTERBO BIRD SHOW'SSA PIIPAHDIMME KAHDESTI

FALSTERBO BIRD SHOW’SSA PIIPAHDIMME KAHDESTI

Iltapäivän ansiosta päivästä tulikin ihan kelpo petopäivä – nähtiin mm. 60 hiirihaukkaa, 60 mehiläishaukkaa, 3 kalasääskeä, 5 merikotkaa, 400 varpushaukkaa, 10 ruskosuohaukkaa, 20 tuulihaukkaa, 5 nuolihaukkaa, ad-muuttohaukka, 15 isohaarahaukkaa ja peräti 3 pikkukiljukotkaa – hyvä pomarinamäärä Pohjoismaista. Pohjoismaalaisittain hieno havainto oli myös huikea 87 kattohaikaran parvi, joka pitkään rundaili melkein päällämme Ljungenilla – mistä lienevät peräisin? Muita päivän havaintoja olivat mm. 3 ristisorsaa, 2 aroharmaalokkia (ad, 1kv), 5 riuttatiiraa, 5 punakuiria, 30 isosirriä, pikkusirri ja pikkulinnuista tulipäähippiäinen, luhtakerttunen, 5 virtavästäräkkiä ja 710 pikkukäpylintua.

PIKKUKILJUKOTKIA NÄIMME YLLÄTTÄVÄN MONTA

PIKKUKILJUKOTKIA NÄIMME YLLÄTTÄVÄN MONTA

PIENI OSA ISOSTA KATTOHAIKARAPARVESTA

PIENI OSA ISOSTA KATTOHAIKARAPARVESTA

Lauantaina 2.9.2017 lähdettiin liikkeelle taas klo 05.45 ja suunnattiin eiliseen tapaan Nabbenille. Sää oli puolipilvinen ja heikkotuulinen (pohjoinen 4-5 m/s), ilma lämmin. Staijattiin noin 4 tuntia ja sen jälkeen käytiin majakalla lintuaseman kaupassa ja tietysti aseman kahvilassa fiikkaamassa. Jatkettiin reissua Kolabackenille, jossa pidettiin tunnin staiji ennen siirtymistä taas Ljugnetin reunaan. Staiji jatkui, mutta keskeytettiin kun käytiin lintumessuilla katsomassa palkintojenjakoa: Pepe  voitti määrityskisan päävoittona Swarovskin upouudet kiikarit. Hienoa Pepe! Iltapäiväksi ajettiin Malmöhön katsomaan kaupungin keskustan ”lintulätäkköä”, sieltä Öresundin sillan tyvelle lintutornille ja Vellingen peltojen kautta takaisin majapaikkaan. Illallinen nautittiin porukalla mainiossa kalaravintolassa Skanörissä, meren äärellä.

KUNINGASKALASTAJA POSEERASI MEILLE HIENOSTI MALMÖSSÄ

KUNINGASKALASTAJA POSEERASI MEILLE HIENOSTI MALMÖSSÄ

Päivän havainnoista mainittavia olivat mm. 5 ristisorsaa, kaikkiaan 8 jalohaikaraa (täälläkin runsastunut), 2 kurkea, 4 avosettiä, 7 tundrakurmitsaa, 2200 kapustarintaa, isosirri, 2 pikkusirriä, kuovisirri, pulmussirri, 8 punakuiria, 12 riuttatiiraa, 10 turkinkyyhkyä, muuttava suopöllö ja Malmössä ko-oparatiivinen kuningaskalastaja. Pikkulinnuista mainittakoon 8 muuttavaa virtavästäräkkiä ja 1200 keltavästäräkkiä. Petolintuja nähtiin mm. 2 kalasääskeä, 10 ruskosuohaukkaa, 70 hiirihaukkaa, 25 mehiläishaukkaa, 600 varpushaukkaa, 25 tuulihaukkaa, 2 nuolihaukkaa, ad-muuttohaukka, 20 isohaarahaukkaa ja peräti 5 haarahaukkaa. Retken lajimäärä on nyt 124. Monipuolisen mukava lintupäivä tämäkin!

ISOHAARAHAUKKOJA NÄHTIIN USEITA KYMMENIÄ

ISOHAARAHAUKKOJA NÄHTIIN USEITA KYMMENIÄ

Sunnuntaina 3.9.2017 oli edelleen kaunis sää – pääosin aurinkoista, heikkoa pohjoistuulta ja lämmintä. Aamulla pakattiin itsemme ulos majapaikasta ja lähdimme niemen pohjoisreunalle aamustaijiin sekä seuraamaan aseman ns. kakkosrengastuspistettä. Verkoista tulikin parin tunnin aikana mm. pensastaskuja, ryti- ja ruokokerttusia, varpushaukka ja aamun ”starana” kaunis tulipäähippiäinen. Kuulemma ensimmäinen tulipää koskaan näistä verkoista, jotka ovat pääosin ruovikossa.

TULIPÄÄHIPPIÄINEN LÖYTYI RUOVIKKOVERKOSTA!

TULIPÄÄHIPPIÄINEN LÖYTYI RUOVIKKOVERKOSTA!

Kahvihetken jälkeen lähdettiin 2-3 tunnin staijille jo tutulle Ljungnetille, taas kymmenien/satojen muiden seuraksi. Seuraava kohteemme oli iltapäivällä kaunis metsäalue Torna-Hällestadin alueella, lähellä kuuluisaa Krankesjötä. Runsaan tunnin kierros metsässä oli tuottoisa – nähtiin mm. 10 viitatiaista, 4 pähkinänakkelia, palokärki, käpytikka ja monille uutena lajina 5 vihertikkaa, emot ja lentopoikue.

NAARAS VIHERTIKKA VAIN KURKISTELI PUIDEN TAKAA

NAARAS VIHERTIKKA VAIN KURKISTELI PUIDEN TAKAA

Päivän muita havaintoja olivat mm. 5 kattohaikaraa, 13 kurkea, 4 viiksitimalia ja täälläkin kovin harvinainen pohjansirkku (lisäksi 1 tsik-sirkku). Petolintuja oli edelleen monipuolisesti liikkeellä, mm. 20 ruskosuohaukkaa, 2kv koiras arosuohaukka, 250 hiirihaukkaa, 30 mehiläishaukkaa, jälleen 2 pikkukiljukotkaa, 20 tuulihaukkaa, 3 nuolihaukkaa, 4 muuttohaukkaa, peräti 50 isohaarahaukkaa ja 6 haarahaukkaa. Nähtiin myös erikoinen hyvin isokokoinen falco, josta ei oikein saatu lajivarmuutta, vaikka melko hyvin nähtiinkin. Lintu kierteli jonkin aikaa vastavalon puolella ja siksi kuvatkin ovat vähemmän hyviä. Konsultaatio Dick Forsmanin kanssa päätyi vanhaan aavikkohaukkaan, mutta hybridimahdollisuutta esim tunturihaukan kanssa ei näillä kuvilla voi täysin sulkea pois. Tällaisia hybridejä voi olla esim metsästyshaukoissa ja siksi näitä ei Ruotsissa luokitella varmuudella luonnonvaraisiksi. Hieno spondehavis joka tapauksessa!

PÄÄNVAIVAA AIHEUTTANUT ISOFALCO - MAASTOSSA AIKA JÄRISYTTÄVÄN ISOKOKOINEN

PÄÄNVAIVAA AIHEUTTANUT AAVIKKOHAUKKA – MAASTOSSA AIKA JÄRISYTTÄVÄN ISOKOKOINEN

Metsäretken jälkeen pakattiin optiikkakin laukkuihin ja ajettiin sillan yli Köpiksen lentoasemalle, luovutettiin autot ja mentiin vielä porukalla yhdessä syömään. Pepe jatkoi matkaa takaisin Malmöhön ja me muut Norwegianin lennolla klo 21 Helsinkiin, jonne saavuttiin klo 23.40. Tavarat mukaan ja autolla Turkuun, johon saavuin klo 02 aikoihin yöllä. Aamulla onkin sitten jo aikainen lähtö kohti Utötä.

Epilogi.

Sää suosi retkeämme, joka muutenkin onnistui hienosti. Petolintuja tultiin katsomaan ja niitähän nähtiin – ei ehkä mitään huippumääriä mutta lajisto oli mukavan monipuolinen. Isohaarahaukkoja, haarahaukkoja ja pikkukiljukotkia oli epätavallisen paljon, puhumattakaan pohjoismaalaisittain huikean suuresta kattohaikaraparvesta ja superkovasta aavikkohaukasta! Nabbenin tarkkailupaikka Falsterbon niemen kärjessä oli itselleni pieni pettymys, tai sitten odotukseni olivat liian isot. Parempi petopaikka ainakin näillä keleillä ja tuulilla oli Ljungnetin alue, joskin muutto tapahtui sielläkin varsin korkealla. Väkeä oli paljon, lintuharrastajia oli lähes joka paikassa ennemminkin satoja kuin kymmeniä. Tietysti samanaikaiset lintumessut vaikuttivat myös asiaan. Majapaikkamme oli ihan hyvä vaikka jotkut saivat kovin ahtaat kahden hengen huoneet kerrossängyillä, itselleni osui tilavampi huone. Roni ja Pepe osasivat odotetun hienosti hommansa, Pepellä Malmössä asuvana oli jonkinmoinen ”kotikenttäetu”, joka tietysti koitui meidän kaikkien iloksi. Ilman Ronia ja Pepeä laji- ja lukumäärät olisivat varmasti olleet oleellisesti pienempiä. Retken lajimäärä oli 142 lajia. Mukava tämä Falsterbon alue oli nähdä, mutta itse taidan silti tykätä vähän vähemmän ”ruuhkaisista” lintupaikoista… Linnut olivat kuitenkin pääasia, vaikka petokuvaus jäikin vähän vaatimattomaksi muuton tapahtuessa aika korkealla – ainakin näillä heikoilla tuulilla. Kiitos myös kaikille mukaville matkaseuralaisille, nähdään taas jossain!

HYVIN VAALEITA BÖRRINGE-HIIRIHAUKKOJA NÄHTIIN USEITA

HYVIN VAALEITA BÖRRINGE-HIIRIHAUKKOJA NÄHTIIN USEITA

RIUTTATIIROJA OLI VIELÄ USEITA

RIUTTATIIROJA OLI VIELÄ LIIKKEELLÄ

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta, Matkaraportit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.