Myöhäinen punavarpunen, muuten niukkaa

Torstaina 13.10.2011 lähdimme Outin kanssa kohti Utötä, kauniin syksyisessä kelissä. Nauvossa kahviteltiin ja hoidettiin kauppahommat kunnes siirryimme m/s Eivorille pohjoistuulen puhkuessa 14-15 m/s, puuskissa lähes 20 m/s. Lämpötila oli tippunut jo 8 asteeseen. Laivalle tuli tuttuja mm. Varesvuon Markus, Laura Ruohonen ja Tittosen Jouni matkalla Utöseen sekä Petri Vainio kavereidensa kanssa matkalla Jurmoon.  Mika Mäntysaari tuli kaverinsa kanssa telttailemaan Utöseen, linturetkelle. Matkalla ei kummempia lintuja havaittu ja Utöseen rantauduttiin klo 15.30. Saaressa olivat jo tarkkailemassa Wallinmaan Leo ja Ville, Kuusiston Kimmo, Nurmen Tarppi, Laaksosen Juha sekä Markku Salo. Pieni kierros illansuussa tuotti havaintoina mm. 2 varpushaukkaa, 45 valkoposkihanhea, n. 15 pikkuvarpusta ja yllättävimpänä nuori punavarpunen, joka ruokaili koulun pihalla järrien ja peippojen kanssa.

PUNAVARPUNEN VIIVYTTELEE SAARESSA

Perjantai 14.10.2011 oli kaunis mutta aika rauhallinen lintupäivä. Tuuli oli edelleen pohjoisessa mutta heikkeni iltapäiväksi 7 m/s, lämpöä oli tänään 7 astetta. Muuttavana nähtiin mm. 2 kuikkaa, 2 kaakkuria, 2 Gaviaa, härkälintu, 24 pilkkasiipeä, 3 lapasotkaa, 27 riskilää, 2 metsähanhea, 2 pikkulokkia, 40 varpushaukkaa, 5 hiirihaukkaa, 2 sinisuohaukkaa, 500 varista, 1075 naakkaa, kangaskiuru, n. 400 vihervarpusta, n. 200 urpiaista, 2 tikliä, 100 pikkuvarpusta (+20 paikallista), 60 punatulkkua, 80 tilheä ja 2 pulmusta. Paikallisia lintuja oli melko niukasti, mainittavia mm. 6 tiltalttia, 3 kuusitiaista, 250 talitiaista, 150 sinitiaista, 12 peukaloista, 2 västäräkkiä ja punavarpunen edelleen koululla. Töyhtökiurua ei ole löytynyt pariin päivään vaikka on vähän haettukin. Wallinmaat ja Varesvuon Markus lähtivät aamulla mantereelle ja iltalaivalla saapui lisää orneja/kuvaajia, mm. Visa Marttilan yli 10 hengen retkiporukka, V-V Salonen, Huunosen Mikko vaimonsa kanssa, Tapio Kaisla jne.

VIHERVARPUSIA ON RUNSAASTI LIIKKEELLÄ

Lauantai 15.10.2011 oli syksyn hiljaisimpia lintupäiviä. Tuuli oli kääntynyt lounaaseen ja taivas oli pääosin selkeä. Vihervarpusia ja urpiaisia liikkui mutta muuten oli taivaalla kovin hiljaista. Päivän ainoat mainittavat havainnot olivat sarvipöllö, 3 varpushaukkaa, n. 70 tilheä, 7 tiltalttia, 2 tikliä, haarapääsky, kangaskiuru ja jälleen töyhtökiuru hetken aikaa aamulla tutulla paikalla. Myöhemmin ”tökiä” ei kuitenkaan enää löydetty uudelleen, missähän se tätä nykyä piileskelee? Meidän iltapäivä kului mm. veneen nostossa ja pesussa ja illalla saunottiin. Aamulla mantereelle lähtivät Laaksosen Juha, Markku Salo ja Tittosen Jouni.

PIKKUVARPUSIA ON NÄHTY TÄNÄ SYKSYNÄ UTÖSSÄ ENEMMÄN KUIN KOSKAAN ENNEN

Sunnuntaina 16.10.2011 oli taas meno mantereelle, saari taisi tyhjentyä samalla kaikista muista lintuharrastajista paitsi Ruohosen Laurasta. Harvinaista tähän vuodenaikaan! Aamulla puhkui 10 m/s länsituuli ja taivas oli paksussa pilvessä. Ennen laivan lähtöä nähtiin mm. sinisuohaukka, nuori pikkulokki, 2 lapasotkaa, mustapääkerttu ja haarapääsky. Töyhtökiuru kateissa. Paluumatkalla ei kertynyt kummempia havaintoja ja päivitänkin tämän jo täältä laivalta, Nötön nurkilta.

 

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.