Vuodenvaihteen lajirunsautta Utössä

Keskiviikkona 30.12.2020 oli aika palata kotiin Utöhön. Sää oli pilvinen ja sateinen – aluksi lumiräntää ja ikävä ajokeli, myöhemmin vesikuuroja. Lämpötila oli nollan tienoilla, Utössä oli kuitenkin jo 5 lämpöastetta. Reipasta lounaistuulta, iltapäivällä enimmillään 16 m/s. Matkalla staijattiin Ismo Hyvärisen kanssa ja nähtiin mm.  piekana ja 8 laulujoutsenta Nötössä, 2 naaraspukuista sinisuohaukkaa, toinen Björkössä ja toinen Örskärin luona, sekä merisirrejä 60 (Jurmo) ja 9 (Lill Gråharun). Myös Utössä, Ormskärin länsipäässä oli 18 merisirriä. Saaressa oltiin klo 13.30 ja havaittiin vielä mm. rautiainen, niittykirvinen, 2 luotokirvistä, punarinta ja 32 tilheä.

KÄPYTIKKA ON PÄÄTTÄNYT TALVEHTIA UTÖSSÄ

KÄPYTIKKA ON PÄÄTTÄNYT TALVEHTIA UTÖSSÄ

Uudenvuodenaattona 31.12.2020 oli puolipilvistä, ajoittain tihkusadetta, lämpöä 4-5 astetta ja melko heikkoa (6-7 m/s) eteläkaakkoista tuulta. Mukava ulkoilusää, talvesta ei vielä ole oikein tietoakaan. Staijia pari tuntia, mutta merellä oli erittäin hiljaista. Enemmän sitten kompattiin ympäri saarta. Nähtiin mm. tavi, 9 mustalintua, 50 merimetsoa, kanahaukka, huuhkaja, sarvipöllö, käpytikka ja 21 merisirriä. Muita olivat mm. kiuru, 2 luotokirvistä, 22 tilheä, 6 peukaloista, 2 rautiaista, 3 punarintaa ja itärannalla vuorihemppo. Tänään pääsin eka kertaa käyttämään ”joululahjaani” eli Swarovskin ATX-kaukoputken uutta 115mm moduulia – kyllä nyt näkee melkein pimeässäkin!

NYT NÄKEE VAIKKA MELKEIN PIMEÄSSÄ!

NYT NÄKEE ENTISTÄ PAREMMIN!

Illalla oltiin majakalla, jossa tavan mukaan poltettiin roihua majakkakorissa juhlistamaan alkavaa uutta vuotta.

majakkatuli_01_Korppoo_01_21

Uudenvuodenpäivänä 1.1.2021 oli puolipilvistä ja lämpöä edelleen 4-5 astetta. Aamulla tyventä ja myöhemmin virisi etelätuulta 4-7 m/s. Näkyvyys oli erinomainen ja niinpä staijattiin luotsiasemalla noin 2 tuntia. Nyt liikkui vähän enemmän lintujakin. Saari kierrettiin kokonaan, mm. siksi että tein tänään talvilintulaskennan. Merellä näkyi mm. kuikka, 5 haahkaa, 12 allia, 7 mustalintua, 14 pilkkasiipeä, 4 tukkakoskeloa, 85 merimetsoa, 6 riskilää, kaikkiaan 7 ruokkia, naurulokki ja länsipuolen luodoilla 6 merisirriä. Saarikierroksella löytyi mm. tavi, luhtakana, huuhkaja, taivaanvuohi, käpytikka, 26 tilheä, 17 mustarastasta, 4 räkättiä ja laulurastas. Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. kiuru, niittykirvinen, 2 luotokirvistä, 12 peukaloista, 2 rautiaista, 4 punarintaa, vuorihemppo ja tundraurpiainen. Monipuolinen lintupäivä ja lajimääräkin oli peräti 44 lajia, ei huono päiväsumma talvilintulaskennassa tammikuun ekana!

LUOTOKIRVISIÄ ON SAARESSA AINAKIN KAKSI

LUOTOKIRVISIÄ ON SAARESSA AINAKIN KAKSI

Lauantaina 2.1.2021 oli pilvipoutaista, lämpöä 2-3 astetta ja heikkoa (1-5 m/s) pohjoisenpuoleista tuulta. Näkyvyys oli edelleen hyvä ja retkisää mitä mainioin. Staijattiin pari tuntia luotsiasemalla ja kierrettiin koko saari. Merellä nähtiin mm. 6 laulujoutsenta, kuikka, tp härkälintu (uimassa itärannalla), 4 tavia, 5 haahkaa, 6 allia, 3 mustalintua, 5 pilkkasiipeä, 2 tukkakoskeloa, 7 riskilää, 2 ruokkia ja lähiluodoilla 3 merisirriä. Saaresta löytyi mm. käpytikka, luhtakana, 28 tilheä ja laulurastas sekä pikkulintuja mm. kiuru, niittykirvinen, luotokirvinen, 11 peukaloista, 2 rautiaista, 4 punarintaa, vuorihemppo ja 2 punatulkkua.

MERISIRREJÄ ON OLLUT VARSIN PIENIÄ MÄÄRIÄ

MERISIRREJÄ ON OLLUT VARSIN PIENIÄ MÄÄRIÄ

Sunnuntaina 3.1.2021 jatkui pilvipoutainen keli, lämpöä oli 1 aste ja pohjoistuuli puhalsi 7-9 m/s. Utössä ei ole lunta, mutta koska mantereella on pakkasta ja luntakin, niin ainakin laulujoutsenet olivat lähteneet nyt muutolle. Staijattiin luotsiasemalla pari tuntia ja myöhemmin likimain koko saari kompattiin. Merellä nähtiin tänään mm. 49 laulujoutsenta, 3 haahkaa, 5 mustalintua, 5 pilkkasiipeä ja lähiluodoilla 17 merisirriä.

LAULUJOUTSENET PAKENIVAT TÄNÄÄN MANTEREEN PAKKASIA

LAULUJOUTSENET PAKENIVAT TÄNÄÄN MANTEREEN PAKKASIA

Saaressa havaittiin mm. harmaahaikara, 5 tavia, nuori kanahaukka, luhtakana, 27 tilheä, kulorastas, laulurastas ja punakylkirastas sekä pikkulintuja mm. kiuru, niittykirvinen, luotokirvinen, 6 peukaloista, rautiainen ja punarinta. Hyvärisen Ismo lähti tänään puolen päivän jälkeen mantereelle. Uusia lajeja on kertynyt sen verran, että nyt – 3. tammikuuta – Utössä on tänä vuonna nähty jo 52 lajia! Taitaa olla vaikeasti lyötävä saaren ennätys…

laulurastas_01_Korppoo_01_21

HUONOJA KUVIA, MUTTA MOLEMMAT PIKKURASTAAT OLIVAT TÄNÄÄN KOULUN NURKILLA

HUONOJA KUVIA, MUTTA MOLEMMAT PIKKURASTAAT OLIVAT TÄNÄÄN KOULUN NURKILLA

 

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.