Isomilvuksen seikkailut ja mantereella käynti

Torstaina 18.4.2024 sää kylmeni edelleen, nyt enimmillään enää 4 astetta. Itätuulta oli 4-5 m/s ja iltapäivällä hetken vähän lumihiutaleita, muuten puolipilvistä. Staijia taas lähes 4 tuntia ja saari kierrettiin, mutta lintuja oli entistä niukemmin. Mereltä mainittavia olivat kuikka (+1 sp), kaakkuri, 920 mustalintua, 6 pilkkasiipeä, 3 merikihua, 46 ruokkia ja länsipuolen luodoilla ja Svartbådanilla yhteensä 62 merisirriä. Saaressa nähtiin myös mm. metsäviklo, 23 muuttavaa isokuovia, 2 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, varpushaukka, 2 tuulihaukkaa ja ampuhaukka, lisäksi Fladanilla oli edelleen koiraspukuinen 2kv allihaahka. Pikkulinnuista mainittakoon 7 tiltalttia ja kevään eka leppälintu.

Eilen (17.4.) Utössä vierailleet Kirsti ja Risto Säntti näkivät päivällä milvuksen, joka muutti koilliseen ja joka nähtiin vähän myöhemmin sekä Utö-laivan kannelta (Heinonen, Honkanen, Kullberg ym) että Jurmon satamasta (Sarvela). Erkki Heinosen ottamat kuvatkin vahvistivat linnun olleen isohaarahaukka.

Perjantaina 19.4.2024 joudumme Outin kanssa lähtemään varhaisella aamulaivalla lyhyelle käynnille Turkuun. Matkalla ei juurikaan lintuja katseltu, meni enemmän seurustelun puolelle kun tavattiin ”vanhoja” lintukavereita paluumatkalla Jurmosta. Grönroosin Mika oli tänään nähnyt ja kuvannut kevään ekan (vihdoin..) sepelrastaan itäniityn reunalla.

Lisää kirjoituksia

Pientä mukavaa

Maanantai 31.8.2026 alkoi sateisena, mutta pääosa päivästä oli pilvipoutainen – matalalla roikkuvaa pilveä....

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...