Jääkuikka, kuirimuuttoa ja nokivaris

Sunnuntai 6.5.2012 oli edelleen hiljainen lintupäivä. Aamulla staijausta kirkkaalle merelle vajaa kolme tuntia ja mainittavana saaliina vain 8 kuikkaa, 26 ruokkia ja merikihu. Tosi hiljaista oli vaikka tuulikin – lounaasta 5 m/s – oli ihan kelvollinen. Muuttavana nähtiin myös mm. 3 piekanaa ja tuulihaukka, lisäksi 3 liroa ja karikukko. Saaressa niukasti pikkulintuja, joista maininnan saavat satakieli pihallamme, sinirinta, peltosirkku, pikkulepinkäinen sekä kirjosiipikäpylintu edelleen, nyt aamulla luotsitalon lähellä. Mantereelle lähti tänään iso joukko lintuharrastajia ja kuvaajia, saareen jäivät lisäkseni Kuusiston Kimmo, Laaksosen Juha, Rauno Laine, Jouni Nummenpää, Juha Vuorinen ja Varesvuon Markus. Iltalaivalla paikalle saapuivat Lumiaron Riku ja Päivi sekä Kallion Erkki.

MUSTAKURKKU-UIKUT TAISTELEVAT SAAREN HARVOISTA PESIMÄPAIKOISTA

Maanantaina 7.5.2012 vallitsi täydellinen turistikeli. Yö oli kylmä mutta päivällä 8.5 lämpöastetta, pilvetöntä ja tuuletonta. Aamulla staijausta luotsiasemalla runsaat 3 tuntia, myöhemmin komppausta ja jokunen kuvakin syntyi. Merellä hiljaista mutta jotakin sentään: kuikka 6 (ainoastaan!), alli n. 1300, ruokki 4, merikihu 3, valkoposkihanhi, räyskä, kurki, pikkukuovi ja muutama hieno punakuiriparvi – 4+120+30+46+62 eli 262 yksilöä, pääosin saaren itäosan päältä. Aamun kruunasi jp-jääkuikka, joka muutti klo 09.00 kuikan kanssa eteläniemen vierestä itään – nokka loistaen aamun myötävalossa. Saaressa nähtiin mm. 6 mustakurkku-uikkua, 4 karikukkoa, varpushaukka ja huuhkaja Kobbanilla. Pikkulinnuista mainittakoon peltosirkku edelleen, keltavästäräkki, satakieli, sinirinta, harmaasieppo, 15 pensastaskua, pensaskerttu, 2 hernekerttua, 10 mustapääkerttua, 25 leppälintua, mustaleppälintu, kangaskiuru, 2 rautiaista, pikkulepinkäinen ja pensassirkkalintu, joka sirisi muutaman säkeen luotsimäen reunalla. Kuusiston Kimmo ja Laine, Nummenpää, Vuorinen lähtivät aamulaivalla mantereelle.

HAAHKOJA ON PITKIN JA POIKIN SAARTA

Tiistaina 8.5.2012 kaunis sää jatkui – heikko (5 m/s) etelätuuli, taivas lähes pilvetön ja edellistä lämpimämpi yö. Aamulla staijausta klo 05.30-9.00 luotsiasemalla ja itse lähdin klo 13 m/s Eivorilla piipahtamaan mantereelle. Aamulla nähtiin muuttavana mm. 10 kuikkaa, 2 Gaviaa, 6 ruokkia, 6 merikihua, 2 valkovikloa, 17 (1a) pikkukuovia ja punakuireja hienosti 55+100+160+59 eli 374 yksilöä. Saaressa eilistä runsaammin hysyjä – ennen lähtöäni nähtiin mm. satakieli, 3 sinirintaa, 2 pikkusieppoa (n-puk), mustaleppälintu (n-puk) ja lisäksi 2 karikukkoa, huuhkaja, käki, uuttukyyhky ja tikli. Patteriniemi – Kesnäs alueella käväisi aamulla n. 20 minuutin ajan nokivaris, jota katsottiin myötävalossa koko porukalla ja josta saatiin jonkinmoisia dokumenttikuvia. Äänteli samalla tavalla kuin tavallinen varis ja kaikki muutkin tuntomerkit viittaavat vahvasti nokivarikseen. Katsotaan mitä RK aikanaan päättää.. Saareen saapui tänään mm. Tittosen Jouni ja 4-5 muuta ornia. Laivamatkalla Pärnäisiin ei kertynyt kummempia haviksia.

PUNAKUIRIPARVET OVAT HIENOJA

Lisää kirjoituksia

Takaisin Utöhön syysrarien pariin

Lauantaina 8.11.2025 palasin Utöhön pilvisessä ja melko lämpimässä (9 astetta) kelissä, tuuli oli...

Silmälasit huurussa ja kateissakin

Torstaina 6.11.2025 ajelin pilvisenä ja lämpimänä syyspäivänä Turusta Helsingin lentoasemalle, jossa tapasin sovitusti...

Sadetta riittää, onneksi lintujakin

Torstaina 30.10.2025 oli sadepäivä. Sade alkoi aamulla pian klo 8 jälkeen ja jatkui...

Vielä riittää muuttajia

Maanantaina 27.10.2025 oli pilvinen päivä ja iltapäivällä ropisi useita sadekuuroja. Aamun lounaistuuli 7...

Rariovi repsottaa yhä auki

Torstaina 23.10.2025 oli pilvistä ja utuista, aamustaijikin vaatimaton huonon näkyvyyden takia. Lämpöä oli...

Tulipäät rynnivät

Maanantaina 20.10.2025 oli puolipilvistä, länsilounaista tuulta 5-9 m/s ja lämpöä 10 astetta. Staijia...