Kahlaajamuuttoa ja hyönteissyöjiä

Torstaina 23.5.2024 oli edelleen pilvetöntä ja lämpöä 16 astetta, nyt kuitenkin reipasta itätuulta 8-10 m/s. Staijia n. 3 tuntia luotsiasemalla, mutta merellä oli tänään varsin hiljaista. Nähtiin mm. 16 sepelhanhea, 305 kuikkaa, 2 kaakkuria, 308 Gaviaa, 2 silkkiuikkua, 7 kurkea, 5 mehiläishaukkaa ja tuulihaukka. Lisäksi nähtiin mereltä saapunut kehrääjä, jonka kimppuun tiirat ja kalalokit kävivät ja lintu päättikin jatkaa lentoaan kohti Kökaria. Kehrääjiä oli myös yksi paikallinen.

Satakielten muutto alkaa jo hiipua

 

Saaressa havaittiin myös mm. pikkukuovi, lapinsirri sekä pikkulintuja melko mukavasti, mm. sinirinta, 11 kultarintaa, 2 ruokokerttusta, kevään eka viitakerttunen, naaras kirjokerttu, sirittäjä, 3 idänuunilintua, 25 harmaasieppoa, 4 pikkusieppoa, 8 punavarpusta, keltavästäräkki sekä illansuussa koulun pihalla Britan löytämä naaras sepelsieppo. Sepelsieppoa pääsivät ihastelemaan ainakin n. 15 ornia mukavassa iltavalossa. Saareen saapuivat illansuussa lintureissulle mm. Kari Salonen, Janne ja Mikko Suominen, Tarmo Nurmi ja Antti Fager-Pintilä sekä muutama muu. Pari viime päivää on Outin kanssa tehty aika paljon kotihommia, pihatöitä ja rannan kunnostusta yms, joka aika on tietty oltu poissa lintuhommista.

Naaras sepelsieppo koulun pihalla

 

Perjantaina 24.5.2024 jatkui kaunis sää – puolipilvistä, lämpöä jo yli 16 astetta ja heikkoa (3-5 m/s) kaakkoistuulta. Staijia luotsiasemalla n. 4 tuntia ja koko saari kompattiin. Tämä oli kahlaajien muuttopäivä – laskettiin mm. 455 tundrakurmitsaa, 267 punakuiria, 101 isosirriä ja 2865 isoa kahlaajaa (22a) eli yhteensä 3688 muuttavaa kahlaajaa. Lisäksi nähtiin 50 valkoposkihanhea, 25 sepelhanhea (+90 A/B), 191 kuikkaa, 3 kaakkuria, 295 Gaviaa, 8 ruokkia, 2 harmaahaikaraa, suokukko, varpushaukka ja ampuhaukka. Saaressa havaittiin mm. naaras teeri, huuhkaja Kobbanilla, kangaskiuru, keltavästäräkki, 24 kultarintaa, 3 ruokokerttusta, 2 rytikerttusta, 4 viitakerttusta, 2 luhtakerttusta, 30 lehtokerttua, idänuunilintu (Ormskärillä), 3 sirittäjää, 4 pikkusieppoa, 10 punavarpusta ja edelleen eilinen naaras sepelsieppo koululla. Outi lähti aamulaivalla mantereelle lastenlasten syntymäpäiville ja toimittamaan muitakin asioita.

Kahlaajia muutti tänään mukavasti, tässä tundrakurmitsoja. Ihan läheltä parvet eivät kuitenkaan tulleet..

 

Lauantaina 25.5.2024 kesäinen sää jatkui. Päivä oli aurinkoinen ja ennätyslämmin, iltapäivällä oli jo 22 astetta. Aamulla 4-5 m/s kaakkoistuulta, joka tyyntyi kokonaan päivän aikana. Seisova ja lämmin korkeapaineilma ei oikein suosinut muuttoa, mutta jotain toki nähtiin. Mainittavaa oli mm. 4 harmaahaikaraa, 263 kuikkaa, 118 Gaviaa, 44 sepelhanhea, 60 A/B, etelänkiisla, silkkiuikku, lapinsirri, 3 suosirriä, 3 karikukkoa, etelään matkannut töyhtöhyyppä, käki, 2 kehrääjää ja muuttavat 2 mehiläishaukkaa ja nuolihaukka.

Kehrääjä torkkui lammashaassa lepän oksalla

Pikkulintuja oli yöllä saapunut lisää, nähtiin mm. 2 satakieltä, 4 pikkusieppoa, 60 harmaasieppoa, 36 kultarintaa, 6 rytikerttusta, 3 ruokokerttusta, 6 luhtakerttusta, viitakerttunen, 50 mustapääkerttua, 25 lehtokerttua, 15 pensaskerttua, 8 pikkulepinkäistä, pätkittäin laulava viitasirkkalintu aamulla majakan eteläpuolella kuivassa katajassa ja naaraspukuinen mustaleppälintu kaupan luona. Aamulla lähtivät mantereelle mm. Kirsi Nisula, Koistinen, Teivonen, Valonen, Koskiset ja Rautasen Jouni, illemmalla Keinäsen pariskunta saapui linturetkelle.

Viitakerttusia on saapunut muutamia

 

Sunnuntaina 26.5.2024 sää oli paljolti eilisen toisintoa. Aamulla oli mukava pilvipouta, mutta päivällä taas täysi auringonpaahde ja 22 astetta lämpöä. Aamun itätuuli 5-6 m/s tyyntyi jälleen kokonaan päiväksi. Staijia n. 4 tuntia luotsiasemalla ja saari kierrettiin Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä/muutolla nähtiin mm. 209 kuikkaa, 2 kaakkuria, 169 Gaviaa, 6 ruokkia, etelänkiisla, laulujoutsen, 80 sepelhanhea, 70 IK, 3 vaaleaa merikihua ja klo 05.55 muutti hienosti eteläkärjen ohi pinnassa leveäpyrstökihu koilliseen. Tarppi hoksasi ekana, jo toinen lepy tänä keväänä! Mereltä tuli aamulla 2 suopöllöä (+ illalla 1 saalisteli itäniityllä), lisäksi nähtiin nuolihaukka, 2 etelään lentänyttä töyhtöhyyppää, pikkukuovi, paikallisena isosirri ja edelleen silkkiuikku.

Toinen tänään avomereltä saapuneista suopöllöistä

 

Saaressa lenteli koko aamun 2 turkinkyyhkyä ja lammashaan alueella vihelteli aamulla melko ahkerasti kuhankeittäjä, jota ei kuitenkaan saatu näkyviin puiden lehvästöistä. Pikkulintujakin oli mukavasti, mainittavia mm. satakieli, 2 luhtakerttusta, 3 viitakerttusta, 2 rytikerttusta, 3 ruokokerttusta, 30 kultarintaa, kirjokerttu laulavana raripuskassa, pikkusieppo, 70 harmaasieppoa, nokkavarpunen, nuori koiras (laulava) mustaleppälintu, törmäpääsky, keltavästäräkki ja 12 pikkulepinkäistä. Päivällä mantereelle lähti paljon väkeä, lintuporukoista mm. Hiltunen, Jauhiainen, Salonen, Nurmi, Fager-Pintilä sekä Suomisen Mikko ja Janne. Mukava lintupäivä tämäkin!

Kun kuhankeittäjä alkoi vihellellä kaikki lähtivät staijipaikalta lähemmäs kuuntelemaan…

 

Uusimmat kuvat isompina nähtävänä täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2024

Kesän säät olivat varsin tavanomaiset: paljon aurinkoa ja maltillisia tuulia, mutta sadettakin aika...