Kaikille katsottavaa

Torstaina 15.10.2026 oli puolipilvistä, lämpöä 12 astetta ja aamun heikko (4 m/s) länsituuli voimistui päivän aikana 10 m/s etelätuuleksi. Staijia aamulla pari tuntia luotsiasemalla & majakalla ja saari kompattiin. Merellä nähtiin mm. sepelhanhi, 3500 allia, 2 lapasotkaa, 10 riskilää, 3 ruokkia, 50 pikkulokkia, 41 kuikkaa, 3 kaakkuria, 46 Gaviaa ja luodoilla n. 50 merisirriä. Saaresta löytyi mm. kurki, 4 teertä, 2 suopöllöä, 4 sarvipöllöä ja muuttavana kapustarinta, 11 varpushaukkaa, 2 kanahaukkaa, 2 sinisuohaukkaa ja 2 ampuhaukkaa. Muita olivat mm. 3 isolepinkäistä, edelleen 1kv mustaotsalepinkäinen hotelliniemellä koko päivän, pähkinähakki,  haarapääsky, 15 isokäpylintua ja koulun lahden reunalla koiras sepelrastas.

1kv mustaotsalepinkäinen saalisti puolessa tunnissa kaksi hippiäistä

Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. 15 kangaskiurua, 15 tiltalttia, 7 mustapääkerttua, kirjokerttu edelleen Hannan kahvilan tuntumassa, 45 peukaloista, tulipäähippiäinen lammashaan reunalla, nokkavarpunen ja n-pukuinen mustaleppälintu illansuussa meidän pihalla.  Eilinen isokirvinen havaittiin edelleen kylän rantaniityllä, lisäksi nähtiin 2 luotokirvistä. Mainio lintupäivä tämäkin! Saareen saapuivat illansuussa mm. Janne Suominen, Mikko Hilliaho sekä Petri ja Jari Laurikka.

Muutama käpytikka näkyy joka päivä (kuva: Outi Sarjakoski)

Perjantaina 16.10.2026 oli vähän kehnompi keli – pilvistä, hämärää ja päivällä ajoittain tihkusadetta. Lämpöä oli 13 astetta ja lounaistuuli oli navakkaa, aamulla 12 m/s ja myöhemmin 8 m/s. Majakan suojassa staijia kolmisen tuntia ja saarikiertelyäkin kohtuullisesti. Havaittiin mm. 5 kuikkaa (+sp 5), 168 allia, 11 pilkkasiipeä, 9 mustalintua, lapasotka, 20 ruokkia, 226 pikkulokkia ja 10 merisirriä. Saaressa nähtiin mm. 2 harmaahaikaraa, 3 teertä, kurki, sarvipöllö, taivaanvuohi, varpushaukka, 2 nuorta muuttohaukkaa, 2 isolepinkäistä ja edelleen 1kv mustaotsalepinkäinen, joka oleskeli koko päivän Enskärillä.

Kurki viipyilee Österängillä – harvoin täällä on laskeutuneena kurkea

Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 10 kangaskiurua, 7 tiltalttia, 7 mustapääkerttua, västäräkki, isokirvinen edelleen kylän rantaniityllä, 2 pikkukäpylintua ja 1kv kirjokerttu edelleen kahvilan ja meidän pihan kulmilla, usein ruotsinpihlajassa syömässä. Aamulla mantereelle lähtivät Kaijaset, Koistinen, Käyhkö, Valonen, Nykvist ja Teivonen ja illalla saapui uutta lintuväkeä ainakin kuusi henkeä, tuttuja mm. Marko Järvenpää ja Marko Virkki.

1kv kirjokerttu jatkaa marjatankkausta saaressa

Lauantaina 17.10.2026 oli pääosin aurinkoista ja lämpöä 11 astetta, tuuli kääntyi pohjoiseen ja puhalsi n. 10 m/s, puuskat 13-14. Staijia pitkin päivää luotsiaseman suojassa, mutta saarikin kompattiin. Merellä nähtiin mm. 2 kuikkaa (+2 G), kaakkuri, 246 valkoposkihanhea, lapasotka, 3 pilkkasiipeä, 3 haahkaa,15 haapanaa, 13 ruokkia, 9 pikkulokkia ja merisirrejä yhteensä 112. Petolintuja nähtiin 6 varpushaukkaa, sinisuohaukka, ampuhaukka ja muuttohaukka. Saaressa oli myös mm. harmaahaikara, 4 teertä, kurki, taivaanvuohi, pähkinähakki, 3 isolepinkäistä ja edelleen 1kv mustaotsalepinkäinen, joka tänään oleskeli paljon luotsiaseman ja majakan ympäristössä. Tänään näin mustaotsan myös omalta pihalta – pihapinna no. 236…

Mustaotsalepinkäinen poseerasi

Pikkulinnuista mainittakoon 10 kangaskiurua, isokirvinen edelleen kylän rantaniityllä, 2 luotokirvistä, västäräkki, 14 pikkuvarpusta, 6 tiltalttia, 3 mustapääkerttua ja edelleen 1kv kirjokerttu kahvilan nurkilla. Myös tulipäähippiäinen näyttäytyi tänään hyvin lammashaan koilliskulmalla. Aamulla mantereelle lähtivät mm. Vienna ja Petro Pynnönen, Timo Taavitsainen, Ilkka Laitinen ja Petri Ahti.

Ainakin yksi tulipäähippiäinen on ollut lammashaassa ja sen reunan puutarhoissa

Sunnuntaina 18.10.2026 oli aurinkoista ja 10 astetta lämmintä. Pohjoistuuli oli heikkoa, vain 3-5 m/s. Staijia runsaat 3 tuntia luotsiasemalla ja ip:llä myös  kappelin kalliolla, saarikin kierrettiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 2 laulujoutsenta, 2 Gaviaa, 36 mustalintua, 5 pilkkasiipeä, n. 2000 allia, lapasotka, 2 haahkaa, 4 ruokkia, pikkulokki ja nuori mustakurkku-uikku. Lisäksi nähtiin 2 harmaahaikaraa, 8 varpushaukkaa, 2 piekanaa, sinisuohaukka, mereltä saapunut suopöllö ja n. 2800 muuttavaa naakkaa. Saaressa oli myös 3 teertä, luhtakana äänessä itärannalla, jänkäkurppa, 200 tilheä, 6 kulorastasta, 19 pikkukäpylintua, 5 haarapääskyä, 2 isolepinkäistä ja edelleen 1kv mustaotsalepinkäinen. Kävi taas pariin otteeseen luotsiaseman luona, mutta liikkui laajasti saaressa. Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. 8 kangaskiurua, 4 tiltalttia, 2 mustapääkerttua, 1kv kirjokerttu edelleen, 7 puukiipijää, nokkavarpunen, 8 pikkuvarpusta ja 5 tikliä. Mantereelle lähtivät päivällä mm. Laurikat, Hilliaho, Metsäranta, Jokinen ja Haikosen Matti.

Uusimmat kuvat ISOMPINA täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Sinisuohaukka on vielä päivittäinen laji

Lisää kirjoituksia

Rariovi paukkuu!

Maanantaina 12.10.2026 eilen illalla alkanut sade jatkui aina alkuiltapäivään saakka, sen jälkeen oli...

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....