Kylmä koillisvirtaus hiljentää pikkulintumuuttoa

Maanantaina 6.5.2024 koillisesta levisi Suomeen kylmää ilmaa ja Utössäkin oli jo itäkoillista tuulta 6-8 m/s, lämpöä 8 astetta ja pääosin pilvistä. Staijia aamulla 1,5 tuntia luotsiasemalla ja saari kompattiin, Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä/muutolla oli edelleen vaisua, mm. 10 kuikkaa (+7 sp), 2 kaakkuria, 70 mustalintua, 24 pilkkasiipeä, 68 allia, 11 ruokkia, 2 pikkukuovia ja nuolihaukka. Saaressa nähtiin mm. tuulihaukka, varpushaukka, 7 liroa ja kuului teeren pulputusta.

Satakielien muutto lopahti kylmään virtaukseen

Naaras sepelrastas ruokaili edelleen koulun lahdella. Pikkulinnuista mainittavia olivat 3 satakieltä, 2 sinirintaa, pikkusieppo, peltosirkku (edelleen Enskärillä), 4 nokkavarpusta, kultarinta, 6 keltavästäräkkiä, 11 kirjosieppoa, 2 harmaasieppoa, 11 pensastaskua, pikkuvarpunen ja punatulkku. Päivällä mantereelle lähtivät Öhmanin Ossi, Varesvuon Markus ja Minna sekä Outi ja saareen saapui uutta lintuväkeä reippaasti yli 10 henkeä, mm. Kirsi Nisula, Eija-Leena ja Veijo Lindholm, Hannu Kivivuori, Erkki Korhonen, Risto Pirkkalainen, Vesa Haapaniemi, Pauli Eriksson ja Pertti Oksanen. 

Mustakurkku-uikkuja on päivittäin 3-4 paria

Tiistai 7.5.2024 oli vähän vaisu lintupäivä ajankohta huomioiden. Taivas oli pilvetön ja aamun tyven meri vaihtui 11-12 m/s luoteistuuleksi, lämpöä oli enää 6 astetta. Kylmä korkeapaine ja pohjoisvirtaus hiljentävät muuttoa. Staijia pari tuntia ja merellä nähtiin mm. 6 valkoposkihanhea, 28 kuikkaa, 2 kaakkuria, 27 Gaviaa, 94 mustalintua, 25 ruokkia, 3 merikihua, 26 pikkukuovia ja 2 pikkulokkia. Saaressa havaittiin mm. 6 ristisorsaa, 7 harmaasorsaa, 2 jouhisorsaa, harmaahaikara, 2 nuolihaukkaa, kalasääski, varpushaukka, karikukko, 2 isokuovia ja 5 liroa. Lisäksi teeren pulinaa kuultiin itärannalla. Pikkulintuja havaittiin mm. kultarinta, peltosirkku, sinirinta, pikkusieppo, 3 harmaasieppoa, feldegg-tyyppinen keltavästäräkki edelleen, tilhi, kangaskiuru, 2 pikkuvarpusta ja nokkavarpunen. Aamulla lammashaassa hetken huhuili ja lenteli turkinkyyhky.

Keltavästäräkki, jossa feldegg-tyypin piirteitä

Keskiviikkona 8.5.2024 oli pääosin pilvistä, lämpötila vain 4-5 astetta ja aluksi itätuulta 7-8 m/s, myöhemmin etelästä 3 m/s. Staijia kolmisen tuntia ja saari kierrettiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. kaakkuri, 83 valkoposkihanhea (+19 A/B), 53 mustalintua, 15 ruokkia, 21 pikkukuovia, 34 punakuiria ja 47 IK. Saaressa havaittiin mm. koiras heinätavi, 2 mustavikloa, 2 rantasipiä, karikukko, itärannalla 3 jp isosirriä, suopöllö, naaras sinisuohaukka, ampuhaukka, naaras pikkutikka, teeren soidinta ja eteläniemen rannalla jälleen, yli viikon tauon jälkeen, saaressa talvehtinut n-pukuinen allihaahka.

Kolme jp isosirriä ruokaili itärannalla

Pikkulintuja nähtiin mm. koiras mustaleppälintu luotsiasemalla, kevään eka rytikerttunen, sinirinta ja punatulkku edelleen. Lähdin iltapäivällä lyhyelle käynnille mantereelle, saaresta poistuivat myös mm. Eriksson, Haapaniemi ja Oksanen ja saareen saapui Tringan retkiporukka, reippaasti yli 10 henkeä. Matkalla mantereelle ei tehty kummempia havaintoja.

Mustaleppälintuja on tänä keväänä ollut jo yli 20 yksilöä

Uusimmat kuvat löytyvät isompina täältä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Silmälasit huurussa ja kateissakin

Torstaina 6.11.2025 ajelin pilvisenä ja lämpimänä syyspäivänä Turusta Helsingin lentoasemalle, jossa tapasin sovitusti...

Sadetta riittää, onneksi lintujakin

Torstaina 30.10.2025 oli sadepäivä. Sade alkoi aamulla pian klo 8 jälkeen ja jatkui...

Vielä riittää muuttajia

Maanantaina 27.10.2025 oli pilvinen päivä ja iltapäivällä ropisi useita sadekuuroja. Aamun lounaistuuli 7...

Rariovi repsottaa yhä auki

Torstaina 23.10.2025 oli pilvistä ja utuista, aamustaijikin vaatimaton huonon näkyvyyden takia. Lämpöä oli...

Tulipäät rynnivät

Maanantaina 20.10.2025 oli puolipilvistä, länsilounaista tuulta 5-9 m/s ja lämpöä 10 astetta. Staijia...

Rariovi auki itään päin

Torstaina 16.10.2025 oli pilvistä, lämpöä 11 astetta ja eilisestä voimistunutta länsi-, myöhemmin luoteistuulta...